outoa

15 v poikani oli tuossa vapun aikaan kylällä juhlimassa. poika on vähän ylivilkas ja kun väkevääkin oli vähän ottanut niin tappeluksihan tuo menee. naapurikylän pojalle antoi vähän sakinhivutusta. naapurikylän pojalta katkesi pari hammasta ja pikku ruhjeita tuli päälle. nyt pojan vanhemmat haluavat viedä asiam raastupaan ja vaativat rangaistusta ja isoja korvauksia. olen kyllä sanonut että riita voidaan pirtim pöydän ääressä sopia mutta eivät ole kiinostuneita. kyllä omassa nuoruudessani 70-luvulla nämä pikkujutut sovittiin kättä paiskaamalla. mikähän neuvoksi
4429
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

enää millään -70 luvulla? eihän näille hellan duudeleille enää -tai siis näiden vanhemmille- käy mikään kättä päälle-meininki vaan rahaa pitää saada vaikka mistä - vaikka sitten kakaroiden tappeluista jotka todella sovittiin silloin jos ei mitään vakavampaa sattunut. nythän kyllä nämä tappelutkin ovat vähän toista luokkaa kuin silloin ennen. silloin ei potkittu ja hakattu kuin vierasta sikaa. mutta jos ei käy niin silloin ei kun raastuppaan vaan ja kuitenkin kumpikin maksaa ja yhteiskunta maksaa vielä enempi asianajajille.

Äänestä

Jos kerran toinen osapuoli raastupaan haluaa, niin eipä sille mitään voi.

Ikävä homma tietysti, mutta kyllä 15-vuotiaankin pitäisi tajuta, että pahoinpitelystä voi joutua vastuuseen.

Äänestä

kuitenkin nuorten on hyvä oppia se, että jos jotain tekee niin siittä joutuu vielä vastuuseen..
ja kuitenkaan nykyaikaa ei voida verrata -70 lukuun, sen verran erilaista on meno ja nujakat.nyt ei enään lopeteta siihen että toinen tippuu maahan vaan vielä potkitaan maassa makaavaa.

ja vielä..ennemmin sun kannattais olla huolissasi siittä, mitä 15 vuotias poika läträä viinalla ja kuulema jos on vähän ylivilkas, että mitä on tehnyt semmoista mikä ei ole tullut korviisi

Äänestä

jos joku pahoinpitelee jonkun niin on ihan ymmärrettävään että haastetaan oikeuteen. sinustakaan ei varmaan olisi kiva jos joku tulisi ja pamauttaisi hampaat hajalle. jos poikanne todetaan syylliseksi hän joutunee korvaamaan lääkärikulut ja varmaankiin joitakin tuhansia euroja kivusta ja henkisistä vaivoista. olet varmaan katsonut amerikkalaisia lakimies-sarjoja joissa joutuu pulittamaan käsittämättömiä summia pikku asioista. suomessa korvaukset suhteutetaan aiheutettuun vahingoon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


touhua kirjoitti:

15 v poikani oli tuossa vapun aikaan kylällä juhlimassa. poika on vähän ylivilkas ja kun väkevääkin oli vähän ottanut niin tappeluksihan tuo menee. naapurikylän pojalle antoi vähän sakinhivutusta. naapurikylän pojalta katkesi pari hammasta ja pikku ruhjeita tuli päälle. nyt pojan vanhemmat haluavat viedä asiam raastupaan ja vaativat rangaistusta ja isoja korvauksia. olen kyllä sanonut että riita voidaan pirtim pöydän ääressä sopia mutta eivät ole kiinostuneita. kyllä omassa nuoruudessani 70-luvulla nämä pikkujutut sovittiin kättä paiskaamalla. mikähän neuvoksi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu