Miksi MTK:n pääkonttori ei sijaitse lähellä maataloustoimintaa, viljan tai karjatalouden tuotantoalueella? Miksi hajasijoitusta ajavan Keskustapuolueen pääkonttori ei sijaitse alikehittyneillä pääkannatusalueilla tai edes kehä I:n ulkopuolella? Miksi sekä MTK:n että Keskustapuolueen päämajat sijaitsevat Helsingin ydinkeskustassa?
Vastaus löytyy maatalouden ansaintalogiikasta eli maatalous- ja muiden tukiaisten hankinnasta. Maatalouden päätuotanto on nykyisellään tuki.
Tukiaisten tuottaminen tapahtuu valtion ja EU:n veronmaksajien verovarojen sekä kuluttajien ansioiden uudelleenjakamisen keinoin. MTK:n ja Keskustapuolueen päätoimi on painostustoiminta, joka kohdistuu valtion keskeisiin elimiin tukiaisten saamiseksi. Valtion keskushallinto sijaitsee Helsingissä.
Keskeisiä tukiaisten nauttijoita ovat MTK:n taustajoukot. Keskustapuolueen rooli on tukiaisten muuttaminen poliittiseksi kannatukseksi, jotta tämä veronmaksajien rahoilla toimiva järjestelmä säilyisi ikuisesti.
Helsingissä hakataan
15
751
Vastaukset
- SAK:n ja STTK:n hyväksi
Miksi ei MTK:n konttori sijaitse Brysselissä, siellä missä maatalouden tukipolitiikan keskus sijaitsee.
Se että ne sijaitsee Helsingissä on todella hävytöntä, koska torjuntavoitto matkat täytyy aina tehdä Brysseliin asti ja polttoainetta kuluu tarpeettoman paljon.
No tuo ei vielä mitään mutta miksi SAK ja STTK sijaitsevat Helsingissä kun sen suurimmat verenimijät on hajautettu muualle Suomeen, se vasta hävytöntä onkin.
Mutta vastaus löytyykin siitä, että ansaintapolitiikka onkin lakonuhalla kiristäminen ja näkyminen politiikan kehdossa.
Lakon uhalla kiristäminen tuottaa paljon suuremman hyödyn kuin maataloustuet konsanaan, joka vuosi suuremmat ansiot kuin maataloustuki, joka sentään on pysynyt kymmenen vuotta muuttumattomana.
Keskeisiä nauttijoita ovatkin SDP:n taustajoukot, joiden kannatus puolueelle perustuukin ansioiden ulosmittaamiseen edellä mainitun puolueen myötävaikutuksella ja siinä ovatkin onnistuneet valtavan hyvällä menestyksellä. - Voi hyvä tavaton!
Siinä sitä on sellainen palvelu, että sen ansiosta Suomen nimi pitäisi muuttaa Hölmöläksi! Rikkaimmalle väestönosalle tarjotaan tällaista palvelua, joka rahoitetaan SOSIAALIVAROISTA!!! Samaan aikaan sairaanhoito ja vanhustenhuolto rypee resurssipulassa ja ihmiset todella kärsivät. Kyllä on MTK, Mela ja kepu hoitaneet homman hienosti kotiin.
- paluurahat
Lomituspalvelu on erinomainen ratkaisu karjataloutta hoitaville viljelijöille, olishan se kansallinen häpeä jos viljelijä ei saisi eden 23 päivää vuodessa vapaata.
Samaan aikaan palkannauttijat pitää lähes 180 päivää palkallista lomaa ja työnantajat kustantaa sijaiset ja kaiken kukkuraksi vielä vastekeettomat lomaltapaluurahat, häpeällistä toimintaa.
Sitä paitsi vilekijät kustantaa itse lomansa melan keräämillä maksuilla, siinäkin yksi epäkohta verrattuna vapaamatkustaja duunareihin. - Just joo
paluurahat kirjoitti:
Lomituspalvelu on erinomainen ratkaisu karjataloutta hoitaville viljelijöille, olishan se kansallinen häpeä jos viljelijä ei saisi eden 23 päivää vuodessa vapaata.
Samaan aikaan palkannauttijat pitää lähes 180 päivää palkallista lomaa ja työnantajat kustantaa sijaiset ja kaiken kukkuraksi vielä vastekeettomat lomaltapaluurahat, häpeällistä toimintaa.
Sitä paitsi vilekijät kustantaa itse lomansa melan keräämillä maksuilla, siinäkin yksi epäkohta verrattuna vapaamatkustaja duunareihin.Ennen vanhaan maatilojen isänniksi jäi aina perheen tyhmin poika, vähän älykkäämmät koulutettiin rahan voimalla hyviin ammatteihin. Tämä vuosisatainen jalostus alkaa näkyä maatalousyrittäjien kyvyssä ajatella, ikävä kyllä. Kaikki kirjoittamasi oli höpönhöpöä. Vai maksatte muka itse? Että eläkemaksut menee lomanpitämiseen? Mistäs teille eläke sitten maksetaan?
Palkansaajat ja yrittäjät ovat kaksi täysin eri asiaa. Palkansaaja saa korvaukseksi työstään vain häviävän pienen siivun yrityksen tuotosta, kun taas sinä yrittäjänä saat pitää koko kakun. Se että yrityksen omistaja antaa työntekijänsä palkallisesti levätä on ainoastaan hänen oma etunsa, koska näin työntekijästä saadaan enemmän irti.
Juuri keskustelin erään viljelijän kanssa, joka kertoi ostaneensa sijoitusmielessä asunnon. Kertoi vielä, että ei ole ensimmäinen, kolme muuta asuntoa vetää koko ajan opiskelijoiden kautta valtion asumistukea ja nyt tuli siis neljäs lypsykone. Sitä voi sitten käydä lomalla Floridassa, kun ei tarvitse itse huolehtia loma-ajan työvoiman palkanmaksusta ja tukieurot on tuottavasti sijoitettu. Näppärää. - kumisaappaissaan
Just joo kirjoitti:
Ennen vanhaan maatilojen isänniksi jäi aina perheen tyhmin poika, vähän älykkäämmät koulutettiin rahan voimalla hyviin ammatteihin. Tämä vuosisatainen jalostus alkaa näkyä maatalousyrittäjien kyvyssä ajatella, ikävä kyllä. Kaikki kirjoittamasi oli höpönhöpöä. Vai maksatte muka itse? Että eläkemaksut menee lomanpitämiseen? Mistäs teille eläke sitten maksetaan?
Palkansaajat ja yrittäjät ovat kaksi täysin eri asiaa. Palkansaaja saa korvaukseksi työstään vain häviävän pienen siivun yrityksen tuotosta, kun taas sinä yrittäjänä saat pitää koko kakun. Se että yrityksen omistaja antaa työntekijänsä palkallisesti levätä on ainoastaan hänen oma etunsa, koska näin työntekijästä saadaan enemmän irti.
Juuri keskustelin erään viljelijän kanssa, joka kertoi ostaneensa sijoitusmielessä asunnon. Kertoi vielä, että ei ole ensimmäinen, kolme muuta asuntoa vetää koko ajan opiskelijoiden kautta valtion asumistukea ja nyt tuli siis neljäs lypsykone. Sitä voi sitten käydä lomalla Floridassa, kun ei tarvitse itse huolehtia loma-ajan työvoiman palkanmaksusta ja tukieurot on tuottavasti sijoitettu. Näppärää.Mitenkäs sinulta pääsi lipsahtamaan, että opiskelijatkin elää tuella, onko se totta?
Muuten tuohon kirjoitukseesi voi lausua, että olet kovin poloinen mies kenenkään kanssaeläjäksi, kateellisena odotat kuuta taivaalta kun samaan aikaan voisit itsekin yrittää jotain tuottavaa.
Sinä viisastelet, että tyhmin poika jää aina maatilan pitäjäksi, hyvä.
Kuinka on sitten mahdollista, että se tyhmin pystyy hankkimaan kuitenkin valtavia omaisuuksia elinaikana itselleen?
Se taitaa sittekin olla sieltä viisaammasta päästä ja alan pian ymmärtää, että se viisaus puuttuu niiltä saamattomilta, jotka täällä itkevät maajussien perään mersuista, maastureista, asunto-osakkeista sun muista.
Pitäisikö sinun alkaa muuttamaan käsitystä siitä, kuka on viisas kuka vähemmän viisas. - ... jos perii omaisuuden...
kumisaappaissaan kirjoitti:
Mitenkäs sinulta pääsi lipsahtamaan, että opiskelijatkin elää tuella, onko se totta?
Muuten tuohon kirjoitukseesi voi lausua, että olet kovin poloinen mies kenenkään kanssaeläjäksi, kateellisena odotat kuuta taivaalta kun samaan aikaan voisit itsekin yrittää jotain tuottavaa.
Sinä viisastelet, että tyhmin poika jää aina maatilan pitäjäksi, hyvä.
Kuinka on sitten mahdollista, että se tyhmin pystyy hankkimaan kuitenkin valtavia omaisuuksia elinaikana itselleen?
Se taitaa sittekin olla sieltä viisaammasta päästä ja alan pian ymmärtää, että se viisaus puuttuu niiltä saamattomilta, jotka täällä itkevät maajussien perään mersuista, maastureista, asunto-osakkeista sun muista.
Pitäisikö sinun alkaa muuttamaan käsitystä siitä, kuka on viisas kuka vähemmän viisas.... ja valtio työntää koko ajan lisää.
- pankkilainoja
... jos perii omaisuuden... kirjoitti:
... ja valtio työntää koko ajan lisää.
Sinä voit saada korkeintaan sääliä, voi sinua raukkaa!
- Paalinpyörittäjä
Just joo kirjoitti:
Ennen vanhaan maatilojen isänniksi jäi aina perheen tyhmin poika, vähän älykkäämmät koulutettiin rahan voimalla hyviin ammatteihin. Tämä vuosisatainen jalostus alkaa näkyä maatalousyrittäjien kyvyssä ajatella, ikävä kyllä. Kaikki kirjoittamasi oli höpönhöpöä. Vai maksatte muka itse? Että eläkemaksut menee lomanpitämiseen? Mistäs teille eläke sitten maksetaan?
Palkansaajat ja yrittäjät ovat kaksi täysin eri asiaa. Palkansaaja saa korvaukseksi työstään vain häviävän pienen siivun yrityksen tuotosta, kun taas sinä yrittäjänä saat pitää koko kakun. Se että yrityksen omistaja antaa työntekijänsä palkallisesti levätä on ainoastaan hänen oma etunsa, koska näin työntekijästä saadaan enemmän irti.
Juuri keskustelin erään viljelijän kanssa, joka kertoi ostaneensa sijoitusmielessä asunnon. Kertoi vielä, että ei ole ensimmäinen, kolme muuta asuntoa vetää koko ajan opiskelijoiden kautta valtion asumistukea ja nyt tuli siis neljäs lypsykone. Sitä voi sitten käydä lomalla Floridassa, kun ei tarvitse itse huolehtia loma-ajan työvoiman palkanmaksusta ja tukieurot on tuottavasti sijoitettu. Näppärää.On totta, että me riistäjäkapitalistit ja Fruikkarin mukaan riistäjäsosialistit osaamme kerryttää varallisuuttamme, koska saamme koko yrityksemme tuoton itsellemme, vaikkemme yrittäjiä olekaan? Tästä voi vain päätellä, että onhan se ikävää, jos naapuriviljelijällä menee sinua paremmin. Kannattaisiko sinunkin ajatella jotain yritystoimintaa, vai tyydytkö kadehtimiseen?
- vapaana_
Paalinpyörittäjä kirjoitti:
On totta, että me riistäjäkapitalistit ja Fruikkarin mukaan riistäjäsosialistit osaamme kerryttää varallisuuttamme, koska saamme koko yrityksemme tuoton itsellemme, vaikkemme yrittäjiä olekaan? Tästä voi vain päätellä, että onhan se ikävää, jos naapuriviljelijällä menee sinua paremmin. Kannattaisiko sinunkin ajatella jotain yritystoimintaa, vai tyydytkö kadehtimiseen?
yrittäjänä puskekaa maata, ei ennen sotaa ollut mitään maatalous- ja eu:n tukia. Silloinkin viljeltiin ja pidettiin karjaa.
- Helsingistä
Paalinpyörittäjä kirjoitti:
On totta, että me riistäjäkapitalistit ja Fruikkarin mukaan riistäjäsosialistit osaamme kerryttää varallisuuttamme, koska saamme koko yrityksemme tuoton itsellemme, vaikkemme yrittäjiä olekaan? Tästä voi vain päätellä, että onhan se ikävää, jos naapuriviljelijällä menee sinua paremmin. Kannattaisiko sinunkin ajatella jotain yritystoimintaa, vai tyydytkö kadehtimiseen?
"...saamme koko yrityksemme tuoton itsellemme, vaikkemme yrittäjiä olekaan..."
Siinäpä se, valtio kantaa yrittäjäriskin ja veronmaksaat maksavat katastrofaaliset tappiot. Tavara on markkinoilla liki arvotonta (arvokkainta poltettuna) eikä hinta kata edes tuotantokustannuksia. Tuotto on pelkkiä tukiaisia. Vastikkeeton rahavirta valuu taskuun.
Todella helppoa "yrittämistä" :))))) - Rakkaus työhönsä
Helsingistä kirjoitti:
"...saamme koko yrityksemme tuoton itsellemme, vaikkemme yrittäjiä olekaan..."
Siinäpä se, valtio kantaa yrittäjäriskin ja veronmaksaat maksavat katastrofaaliset tappiot. Tavara on markkinoilla liki arvotonta (arvokkainta poltettuna) eikä hinta kata edes tuotantokustannuksia. Tuotto on pelkkiä tukiaisia. Vastikkeeton rahavirta valuu taskuun.
Todella helppoa "yrittämistä" :)))))No tulihan sieltä jotain viisastakin ilmoille, todella riskitöntä puuhastelua tämä maatalous.
Olenkin ihmetellyt sitä, että muut vaihtaa työpaikkoja moneen kertaan uransa aikana mutta minä maajussi pysyn tässä samassa tuottamattomassa puuhastelussa.
Kaiken kukkuraksi on siunaantunut hyväsydämisiä veronmaksajia, jotka maksavat katasrofaalisen suuren tuotannon tappiot ja työntävät lomittajaa tilalle vaikken tarvitsekkaan, ai että kelpaa löhöillä.
Tietysti tavara on halpaa lähtiessään tilalta mutta viis siitä, hyvä että edes kelpaa poltettavaksi, pääasia on hyväsydämisten tuet ja kyllä niillä pärjää kun tarkasti elää.
On kaksi asiaa joita en vaihda, toinen on Turun sinappi ja toinen hyväsydämisten tuet, molemmat yhdessä on kuin taivaan lahja.
Sitä minä vaan tulin tänne ihmettelemään kuinka suuri valta meillä jusseilla on, pieni sormen napsautus ja taas on tukia lisää, olo on kuin sulttaanilla jossa alamaiset liehittelevät pankolla makoilevaa urosmehiläistä jonka suupielestä valuu pelkkää hunajaa samaan aikaan kun orjat raataa sumujen yössä lisää makeaa mahan täytteeksi.
Kyllä luoja on siunannut meidät eri tavalla kuin muut orjuuden ikeessä elävät. Meidän SUURI ja mahtava MTK pitää huolen ettei meiltä mitään puutu ja kepu on meidän valjakko joka kiitää Brysselin ja Helsingin väliä vauhtivankkureilla tuomassa aina vain lisää hyviä uutisia entisten päälle ja uutisten kuultua käännän kylkeä tyytyväisenä menestyksen saadessa jatkuvuutta.
Sellaiset käsitteet kuin; tuottava työ, talouden tuntemus, markkinatalous, tuotannon lisäarvo, ne käsitteet eivät todellakaan istu minun ajatusmaailmaan ja miksi pitäisi, ne jotka luulevat hallitsevansa niitä ovatkin ressaantuneita loppuunpalaneita kateuteen kuolevia raunioita, en missään tapauksessa halua pelkkänä asiantuntijana kuolla, mieluummin autuaan tyhmänä, koska se tekee vähemmän kipeää jo eläessä.
Voi sen elämän ottaa vähän rennomminkin ja antaa surra niiden, jotka kantaa huolen toisten asioista.
Oma moto on: Jokainen kun hoitaa omat asiansa, niin kaikkien asiat tulee hoidettua tasapuolisesti. - Hemppa
Rakkaus työhönsä kirjoitti:
No tulihan sieltä jotain viisastakin ilmoille, todella riskitöntä puuhastelua tämä maatalous.
Olenkin ihmetellyt sitä, että muut vaihtaa työpaikkoja moneen kertaan uransa aikana mutta minä maajussi pysyn tässä samassa tuottamattomassa puuhastelussa.
Kaiken kukkuraksi on siunaantunut hyväsydämisiä veronmaksajia, jotka maksavat katasrofaalisen suuren tuotannon tappiot ja työntävät lomittajaa tilalle vaikken tarvitsekkaan, ai että kelpaa löhöillä.
Tietysti tavara on halpaa lähtiessään tilalta mutta viis siitä, hyvä että edes kelpaa poltettavaksi, pääasia on hyväsydämisten tuet ja kyllä niillä pärjää kun tarkasti elää.
On kaksi asiaa joita en vaihda, toinen on Turun sinappi ja toinen hyväsydämisten tuet, molemmat yhdessä on kuin taivaan lahja.
Sitä minä vaan tulin tänne ihmettelemään kuinka suuri valta meillä jusseilla on, pieni sormen napsautus ja taas on tukia lisää, olo on kuin sulttaanilla jossa alamaiset liehittelevät pankolla makoilevaa urosmehiläistä jonka suupielestä valuu pelkkää hunajaa samaan aikaan kun orjat raataa sumujen yössä lisää makeaa mahan täytteeksi.
Kyllä luoja on siunannut meidät eri tavalla kuin muut orjuuden ikeessä elävät. Meidän SUURI ja mahtava MTK pitää huolen ettei meiltä mitään puutu ja kepu on meidän valjakko joka kiitää Brysselin ja Helsingin väliä vauhtivankkureilla tuomassa aina vain lisää hyviä uutisia entisten päälle ja uutisten kuultua käännän kylkeä tyytyväisenä menestyksen saadessa jatkuvuutta.
Sellaiset käsitteet kuin; tuottava työ, talouden tuntemus, markkinatalous, tuotannon lisäarvo, ne käsitteet eivät todellakaan istu minun ajatusmaailmaan ja miksi pitäisi, ne jotka luulevat hallitsevansa niitä ovatkin ressaantuneita loppuunpalaneita kateuteen kuolevia raunioita, en missään tapauksessa halua pelkkänä asiantuntijana kuolla, mieluummin autuaan tyhmänä, koska se tekee vähemmän kipeää jo eläessä.
Voi sen elämän ottaa vähän rennomminkin ja antaa surra niiden, jotka kantaa huolen toisten asioista.
Oma moto on: Jokainen kun hoitaa omat asiansa, niin kaikkien asiat tulee hoidettua tasapuolisesti.on,kaupunkimainen elämäntapa perustuu siihen että maaseudulla tuotetaan elintarvikkeet.Vaikka asioita kuinka vääristellään,niin tosiasia on tämä.Me maanviljelijät ruokimme kaikki kaupunkilaiset.Esimerkiksi Helsingin ruoan tuotanto on melko olematonta.On turha valittaa ruuan hinnasta jos ei ole omaa ruokaa.Aina joutuu maksamaan.Tämä totuus koskee muitakin asioita.Jos et osaa korjata autoasi,niin joudut maksamaan sille joka osaa.
- Paalinpyörittäjä
Helsingistä kirjoitti:
"...saamme koko yrityksemme tuoton itsellemme, vaikkemme yrittäjiä olekaan..."
Siinäpä se, valtio kantaa yrittäjäriskin ja veronmaksaat maksavat katastrofaaliset tappiot. Tavara on markkinoilla liki arvotonta (arvokkainta poltettuna) eikä hinta kata edes tuotantokustannuksia. Tuotto on pelkkiä tukiaisia. Vastikkeeton rahavirta valuu taskuun.
Todella helppoa "yrittämistä" :)))))Ryhdy sinäkin helppoon ja riskittömään rahankeruuseen meidän riistäjäkapitalistien/sosialistien joukkoon! Voithan tietysti jatkaa alipalkatussa ja omasta mielestä vastenmielisessä duunissasi ja tyytyä kadehtimaan meitä parempiosaisia!
- poloista
Just joo kirjoitti:
Ennen vanhaan maatilojen isänniksi jäi aina perheen tyhmin poika, vähän älykkäämmät koulutettiin rahan voimalla hyviin ammatteihin. Tämä vuosisatainen jalostus alkaa näkyä maatalousyrittäjien kyvyssä ajatella, ikävä kyllä. Kaikki kirjoittamasi oli höpönhöpöä. Vai maksatte muka itse? Että eläkemaksut menee lomanpitämiseen? Mistäs teille eläke sitten maksetaan?
Palkansaajat ja yrittäjät ovat kaksi täysin eri asiaa. Palkansaaja saa korvaukseksi työstään vain häviävän pienen siivun yrityksen tuotosta, kun taas sinä yrittäjänä saat pitää koko kakun. Se että yrityksen omistaja antaa työntekijänsä palkallisesti levätä on ainoastaan hänen oma etunsa, koska näin työntekijästä saadaan enemmän irti.
Juuri keskustelin erään viljelijän kanssa, joka kertoi ostaneensa sijoitusmielessä asunnon. Kertoi vielä, että ei ole ensimmäinen, kolme muuta asuntoa vetää koko ajan opiskelijoiden kautta valtion asumistukea ja nyt tuli siis neljäs lypsykone. Sitä voi sitten käydä lomalla Floridassa, kun ei tarvitse itse huolehtia loma-ajan työvoiman palkanmaksusta ja tukieurot on tuottavasti sijoitettu. Näppärää.olet tainnut jutella sen ihmistyypin kanssa "jolla suuret puheet ja sitä rataa" no jokainen saa sitten tehdä omia johtopäätöksiään miten haluaa.En minäkään kaikkea usko mitä minulle puhutaan...
Olet itse töissä vieraalla ja aikoinaan maatilalla: Karvasta se on kuule maksaa omia eläkkeitään prosentteina bruttotulosta. Paljon helpommalla se raha tulee vieraan töissä eikä tarvi maksaa omasta pussistaan tulevaisuuden eläkettä. Sen kahdeksan tunnin jälkeen voi lähteä viettämään aikaansa miten haluaa, ja sitä vapaa-aikaa on Paljon työläisellä.
Hanki tila niin tiedät vähän enempi asioista. - Hemppa
Helsingistä kirjoitti:
"...saamme koko yrityksemme tuoton itsellemme, vaikkemme yrittäjiä olekaan..."
Siinäpä se, valtio kantaa yrittäjäriskin ja veronmaksaat maksavat katastrofaaliset tappiot. Tavara on markkinoilla liki arvotonta (arvokkainta poltettuna) eikä hinta kata edes tuotantokustannuksia. Tuotto on pelkkiä tukiaisia. Vastikkeeton rahavirta valuu taskuun.
Todella helppoa "yrittämistä" :)))))on.Helsingissä on rahaa,mutta ei ruokaa.Näin se vaan on että ruualla saa rahaa ja saa aina ja iankaikkisesti
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517021Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235485- 1152586
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152069Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361768Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111001- 59959
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32886Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44883