Eli en tiedä todellakaan rakentamisesta hölkäsenpöläystä, mutta kysyisin seuraavaa.
Ostamassani talossa on valesokkeli. Vedet on ohjattu talon viereltä suht.koht hyvin pois. Ei parhaalla mahdollisella tavalla, muttei pöllöstikkään. Maa viettää talolta pois päin hyvin.
Kuntokartotuksessa (avattiin rakenteita) ei tavallisuudesta poikkeavaa.
Mutta kun olen kuullut kaikennäköistä näistä valesokkeleista..
Olen miettinyt jos kaivauttaisin talon ympäriinsä auki ja laitettaisiin kunnon sokkeli, en tiedä onko järkevä ehdotus..miten sitten se onnistuisi? Betonilla täytämällä vai miten?
100pros varmaa ei voi olla, että kaikki on tällä hetkellä talon alla hyvin. Rakennettu -73 ja silloin vettä ei ohjattu millään seinänvierustoilta pois, vasta -80 luvulla oli entinen omistaja laittanut rännit ymp.
Neuvoja kiitos.
valesokkeli
7
8553
Vastaukset
- puurakenteet
maanpinnan yläpuolella? Halvin ja kannattava ratkaisu on laskea maanpintaa niin, että alajuoksupuu jää maanpinnan yläpuolelle. Eli kun se yleensä on n.20cm matalemmalla sokkelin yläreunaa se puu, niin laskee ympäröivää maata niin että sokkelia on >30cm näkyvissä -jos mahdollista. Talossa saattaa olla styroksit sokkelia vasten, jollei ole kannattaa laittaa patolevy. Myöskin ne styroksit voisi vaihtaa patolevyyn. Se ei itsetehtynä ole mikään kustannuskysymys, varaat vain 2vk kesälomastasi ja otat lapion kouraan. Ja tietenkin patolevyä vasten on hyvä olla hiekkaa ja lähimpänä yläreunassa jotain sepeliä/kiviä.
Alajuoksupuun korkeudesta vielä; jos 10cm lattialaatta, niin luultavimmin lattian pinnasta 15cm alaspäin on se puu, toivottavasti voit tarkistaa tämän jostain piirustuksista.
Voit tarkistaa harjan varrella ikkunan läpi maan korkeuden suhteessa lattiaan. Eli sisäpuolella harjanvarteen merkki ikkunan alareunan kohdalle ja ulkopuolelta sama homma. - korjata
koska talon lattian pinta jää joka tapauksessa liian alas. Koko taloa pitäis nostaa, kaivamalla se talo taas jää monttuun.
Salaojat on tärkeät, onko niitä ja toimiiko ne. Eli ei toimi enää jos alkuperäiset.
Seinän alaosa niitä lahoaa sitten kun vikaa alkaa tulla, se pitäisi tarkistaa ennen kauppoja. - jokatapauksessa
joten kannatta harkita muuttoa.
- valetta..
Valesokkeli ei tarkoita, etteikö talossa ole kunnon perustusta. Valesokkeli on ulkosenän alla oleva sokkeli osa, joka on tehty kantavan seinän ulkopuolelle peittämään seinän alarakenne. Tällä tavalla madallettiin seinän ulkoasua ja saatiin talo syvemmälle maahan, mutta yleensä ikävin seurauksin. Valesokkelin voi poistaa vain kaivamalla ulkoa maa-ainesta pois ainakin valesokkelin verran, jos perustus on kyllin korkea, eli on kaivamisvaraa ja vesiolosuhteet sallivat.
- hfhgdf
Jos alajuoksut kestäneet jo 30 v, niin enpä usko että niille enää sen suurempaa hätää tulee. Mutta tilanne kannataa tarkastaa. Jos lahot niin eikun alajuoksu pois, runkotolppia hieman lyhemmäksi, harkko ja lämpöeriste tilalle ja uusi alajuoksu, niin a'vot
- pääsuunnittelija(ria)
älä muuta hyvää perustustasi. valesokkeli on rakenteena loistava.
- Ilpo
Joo niin on. Kävin katsomassa yhtä 80-luvun alun taloa, jota oikein mainostettiin rakennusmestarin itselle tekemäksi. Oli kuulemman neljäs talo. Ihan kivan tuntuinen olikin.
Onneksi oli piirustukset nähtävillä, valesokkelihan se siellä oli. Autotallin seinustaa sitten katsoessani huomasin, että julkisivun tiilien tuuletusraot olivat ehkä 5 cm maanpinnan yläpuolella. Siitä se vesi kivasti lirisee seinän sisään. Kyllä on pakko olla hyvä rakenne, kun noinkin vanha talo oli vielä siistin näköinen.
Voi kun olisin ollut alalla 60-80 luvuilla, olisi kiva tietää mitä silloin oikein ajateltiin. Sen ymmärrän, että timpuri krapuloissaan fuskaa, mutta että suunnittelijakin. Samalla vaivalla olisi voinut piirtää ihan toimivan rakenteen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455210Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1271671Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151589Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "511560- 141275
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41200No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol22110081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171057Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771018Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60857