minkäslaisiin kulutuslukemiin olette Tinoillanne päässeet. Itsellä tässä vuoden aikana sekalaisessa ajossa 8.5...9 l/100km.
Odottaisin n. litran pienempää kulutusta.
Tinon kulutus
7
1137
Vastaukset
- Entinen Tinon omistaja
Meni alta vuoden vanha Tino aikoinaan sen takia vaihtoon kun oli kulutus meidäkin mielestä pikkuisen liikaa.Sen talven minkä meillä oli niin kulutus oli tosiaan 9 litrasta ylöspäin pahimmillaan päälle kympin hyvän matkaa..Eikä kesän tultua paljoa laskennut ,mutta kaikki on makuasioita.Varmaan mullekin tulee vastauksia että olen köyhä kun rutisen polttoaineen kulutuksesta.Mutta olen silti sitä mieltä että Nissan Almera Tino ei ole kohtuu kulutuksellinen auto.
Toki näyttää tämä nykyinenkin vievän kaiken minkä tankkaat. - tino-fani
Meillä tino ollut reilun vuoden, keskikulutus tällä hetkellä 7.7. Eli maatie- ja kaupunkiajo yhteensä. Viime kesänä Norjan reissussa päästiin 7.5.een mutta töiden (lue kaupunkiajon) alettua kulutus nousi tuohon mainitsemaani lukemaan. Viime viikonloppuna mökkireissulla nopeasti laskien alle 7 - maantieajoa. Tyytyväisiä ollaan.
- hyvä peli
Meillä tinnukka on vienyt maantieajossa jopa alle 7 litran. Kaupunkiajossa vie kyllä tuon kympin. Keskikulutus ollut karvan alle 8 l / 100 km. Ei vikoja- kaikinpuolin ollaan tyytyväisiä.
- TINO
Kyllä minukin Tinon kulutus on sekalaisessa ajossa on noin 9 litraa satasella.Onko se paljon vai vähän jääköön jokaisen miettäväksi.Minusta se on vähän liikaa.
- kkk
...ei siis vielä tietoa. Autotohtori tarkisti ja numeroiden valossa erittäin hyvässä kunnossa (ajettu 50 000). Seurataan tilannetta ja palataan. Ensivaikutelma on että pystyy ajelemaan melko matalilla kierroksilla, eli omalla ajotavalla voisi ainakin yrittää parantaa taloudellisuutta.
- itselleni
eka tankillinen ajettu, keskikulutus 7,2. Puolet kaupungissa, puolet maantiellä, kesäoloissa. Yllätti positiivisesti.
- polkeminen pois
vm. 2005.
Miehen ajaessa yksin n. 8 litraa, ollessani kyydissä n.6,3(yhdistettyä ajoa).
Eli ajotyyli ratkaisee todella paljon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1067492
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1045274Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1163526Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p253471Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352544Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191866Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3531515Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961511Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311356Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?571330