Fanifiktio: Erik ja Christine (Oopperan kummitus)

Halusin välttämättä kirjoittaa Oopperan kummituksen musikaaliversioon perustuvan raiskausfiktion. Lukekaa, jos kiinnostaa. Niille, jotka pitävät Gaston Leroux'n alkuperäistä kirjaa parhaana versiona: Tiedän hyvin, ettei kirjassa ole tällaista. Ideani on täysin henkilökohtainen.



Voima ja rakkaus

Christine säpsähti. Hän oli tuntenut vastanäyttelijänsä jo laulun aikana - kukaan muu kuin Erik ei olisi sillä tavoin syleillyt häntä takaapäin. Hetken hän oli jopa pelännyt näkevänsä lasson Erikin kädessä! Mutta nyt tämä lauloi hänelle samaa kuin Raoul... Voisiko hän repäistä naamion Erikin kasvoilta? Hän katsoi miestä suoraan silmiin ja hätkähti taas: noin intohimoisesti Erik ei ollut koskaan ennen katsonut häneen. Väristen hän ojensi kätensä ja paljasti Erikin kasvot. Yleisöstä kuului kauhunhuutoja. Erik puristi raivosta sähisten Christinen syliinsä ja heitti mustan kaapunsa heidän kummankin yli. Ennen kuin yleisö ja poliisit oikein ymmärsivätkään, mitä oli tekeillä, Erik ja Christine olivat kadonneet jäljettömiin.

Erik vapisi kiihtymyksestä. Koko esityksen ajan hänen mielessään oli välähdellyt kuvia Christinestä ensimmäisen ryöstön jälkeisenä yönä. "Odotahan, kun pääsemme takaisin piilopaikkaani", hän oli ajatellut. Tytön paljastettua hänen kasvonsa koko oopperaväelle hän oli kuitenkin joutunut hirvittävän raivon valtaan. Nyt hän puristi Christineä olkapäiden ympäriltä, painoi huulensa tämän kaulalle ja kuiskasi: "Otanko sinut jo täällä?"

"Päästä minut!" Christine huudahti. "Miten sinä saatoit astua Piangin paikalle? Oletko...taas käyttänyt tuota kauhistuttavaa lassoasi?"

"Olen", Erik myönsi kylmästi, "mutta nyt...Itsehän sinä tätä kerjäsit - paljastit kasvoni koko väenpaljouden edessä!" Hän työnsi Christinen käytävän seinää vasten, repäisi puvun hänen olkapäiltään ja alkoi kiihkeästi suudella niitä. Christine koetti tempautua irti hänen otteestaan, mutta Erik painautui tiukasti häntä vasten ja hyväili häntä molemmin käsin.

"Ei!" kirkaisi tyttö. "Minä en anna periksi sen jälkeen, mitä teit tuolla, ja vielä tällaisessa paikassa!"

"Minä vähät välitän, annatko sinä myöten", Erik mutisi hänen kaulaansa vasten, työnsi hänet lattialle ja riuhtoi vaatteita kummankin yltä. Christine huusi ja vastusti, mutta Erik peitti hänet vartalollaan, ja hetkeä myöhemmin tyttöön alkoi koskea hirvittävästi. Hän yritti epätoivoisesti olla itkemättä. Kuinka Erik saattoi tehdä hänelle näin?

Erik puolestaan tunsi aluksi tyydytystä, koska oli jo kauan halunnut käyttää voimaa tauvuttaakseen Christinen tahtoonsa - samasta syystä hän oli ensimmäisenä iltana labyrintissa pelotellut Christineä lassolla, vaikkei olisi voinut ikinä toteuttaa uhkaustaan. Nyt hän kuitenkin näki tyrmistyksen ja epätoivon Christinen kasvoilla, ja äkkiä hän oli onnettomampi kuin koskaan elämässään. Hän oli käynyt suloisen Christinen kimppuun, joka piti häntä musiikin enkelinä ja olisi ehkä voinut rakastaa häntä hänen kasvoistaan ja synkistä teoistaan huolimatta... Hän irrotti otteensa tytöstä, kääntyi pois ja sanoi hiljaa: "Voi Christine..."

3

3860

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mutsisonniin

      Tykkään paljon Oopperan kummituksesta, ja samanlaisia ajatuksia on mullakin ollut kummituksesta ja Christinestä ;)
      Olisin kuitenkin toivonut, että tuo itse raiskausosuus olisi paaaljon pidempi ja kiusoittelevampi! Kummituksen tulisi nauttia joka hetkestä, kuin hidastettuna.

      Eli pidempää, kiusoittelevampaa ja kosteampaa ensi kerralla ;) Minä lupaan lukea! Oli kyllä hyvä aihe ja lupaava alku :) Hyvähyvähyvä!

      • Useimmat fanit eivät voi sietää ajatusta, että Erik raiskaisi Christinen. En halunnut mässäillä raiskauksella, mutta olet oikeassa, juttu voisi olla pitempi.

        Oletko käynyt suomalaisilla Oopperan kummitus -sivuilla? Jos sinua kiinnostaa keskustella romaanista ja musikaalista, paras sivusto on tämä:

        http://www.angelfire.com/art3/oopperan_kummitus/

        Raiskausfiktioista siellä ei tosin kannata puhua, sillä pääylläpitäjä ei voi sietää niitä.


      • mutsisonniin
        Suomi-tyttö kirjoitti:

        Useimmat fanit eivät voi sietää ajatusta, että Erik raiskaisi Christinen. En halunnut mässäillä raiskauksella, mutta olet oikeassa, juttu voisi olla pitempi.

        Oletko käynyt suomalaisilla Oopperan kummitus -sivuilla? Jos sinua kiinnostaa keskustella romaanista ja musikaalista, paras sivusto on tämä:

        http://www.angelfire.com/art3/oopperan_kummitus/

        Raiskausfiktioista siellä ei tosin kannata puhua, sillä pääylläpitäjä ei voi sietää niitä.

        Kiitos, pitää lukea tuota foorumia :D

        Itselleni tuli mieleen kuinka Erik sitoisi Christinen luolaansa.. ja ottaisi yhä uudelleen tämän ;P--

        Jään odottamaan jatkoa/uutta tarinaa!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      251
      45439
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      39
      11300
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      219
      10926
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      38
      9745
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8558
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      241
      6576
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3230
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      30
      2279
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      40
      1847
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1550
    Aihe