Onko toisella puoliskolla veto-oikeus päätöksiin?
Jos yksi tykkää, että sohvan pitää ennen muuta olla mukava ja toinen haluaa tyyliä, mitä tehdä?
Itse olen vanhemmiten tyytyväinen kunhan joku päättää, mutta kärsin sitten kyllä epämukavista tuoleista. TV:n katselu on kuitenkin tärkeä ajanviete ja siihen tarvitaan mukavuutta seuraksi.
Entä muut päätökset? Menetkö, minne sinua viedään?
Onko mies useimmin päättäjä? Ja pätevämpi niitä tekemään?
Jos yksi tykkää, että sohvan pitää ennen muuta olla mukava ja toinen haluaa tyyliä, mitä tehdä?
Itse olen vanhemmiten tyytyväinen kunhan joku päättää, mutta kärsin sitten kyllä epämukavista tuoleista. TV:n katselu on kuitenkin tärkeä ajanviete ja siihen tarvitaan mukavuutta seuraksi.
Entä muut päätökset? Menetkö, minne sinua viedään?
Onko mies useimmin päättäjä? Ja pätevämpi niitä tekemään?
Vastaukset 22
Vanhimmat
..jo vain, kyllä olen nähnyt jo tarpeeksi naisten päätöksiä,... ;D
siltä,
että mielellään antaisi päätöksenteon ja sitä mukaa vastuutakin jaettaisiin
onhan niitä asioita, joista haluaisi ,,,tai
varmaankin se menee niin, että kiinnostuksen, motivaation jne mukaan päätöksistä sovitaan
hyvähän se olisi oppia tarkastelemaan kaikkia asioita kummankin näkökulmasta
tai koko perheen
jos suostuisi kokonaan vietäväksi, pitäisi jaksaa myös sopeutua
tai voi se joillekin olla helpompaa kuin toisille
miehet kyllä haluavat yleensä olla tietyissä ratkaisuissa asiantuntijoina ja vaikuttamassa oleellisesti tehtäviin päätöksiin
jotka ovat heille ...voivat olla itsetunto kysymyksiä, joten se heille suotakoon
tietyillä aloilla, tietyin ehdoin
" ...voivat olla itsetunto kysymyksiä, joten se heille suotakoon
tietyillä aloilla, tietyin ehdoin"
On totta. Minä antaisin raha-asiat mielellään kokonaan toiselle ja vastuun. Olen sen verran boheemi, että tyytyisin viikkorahaan. ;D
vain?
siis ajattelitko kokonaisvaltaisesti tuota asiaa?
kaikki olisi ,,,, "pyytelemisen" takana,
raha- ja talousasiat ovat sentään aika suuria linjoja perhe-elämässä
entäs jos osapuolesi hoitaisi asiat niin, että perheen turvallisuus vaarantuisi
tai tms "ei toivottuja sijoituksia" ilmenisi??
Sepä vasta hirveätä. Ja pahalta tuntuu loppu-puolen elämäänsä velkoja maksella. Mutta minkäs teet?
Viikkorahaboheemeillekin löytyy varmasti hengenheimolaisia.
Minun ajatusmaailmassani se on alentavaa!
Määräraha-ajattelussahan se määräävä osapuoli pitää kumppaniaan 'palkollisena'!
Ehkä tuokin voi olla tasapainoisen parisuhteen perustana?
Meillä on aina ollut yhteinen tili ja rinnakkaiset luottokortit.
Ainoa kontrolli tapahtuu vaimon mapittaessa luottokunnan laskun ja pankin kuukausittaisen tiliotteen.
Vaimolta olen turhaan toivonut edes vähäistä mielenkiintoa pörssitapahtumiamme ja -kursseja kohtaan. Ei tule koneelle.
Kerron muutoksista ja otan hänelle printin kun jotain on tapahtunut mutta minusta olisi mukava keskustella ja suunnitella asioita.
En kaipaa tukea päätöksentekoon vaan keskustelukumppania.
Että ei tämä touhu aivan särötöntä ole!
Vahinko raha-asioissa tapahtui 1986 ostaessamme Espanjan asutoamme.
Matkalla notariaattiin vaimo näkin kadun varressa joitain iiihania hamosia ja jäi pyörittelemään niitä. Minä jatkoin matkaa ja hoidin asian valmiiksi.
Vasta muutaman vuoden kuluttua, kun kaupunki ryhtyi verottamaan, ilmeni että asunto oli tullut pelkästään minun nimiini.
Testamentilla vaimo on täsäkin turvattu.
Huomautus: Se että vaimo liikkuu yhteisen korttimme kanssa maailmalla, joulukuun alussa Berliinin joulumarkkinoilla, nyt Maltalla, ei perustu rahamäärään, sitä todella on rajallisesti, vaan siihen että vaimolla on tolkku miten korttia käyttää ja harkitsee omat TODELLISET tarpeensa!
En ole kyllä koskaan katsonut vaimoni osuutta korttilaskusta. Kokonaissumma riittää minulle.
Meillä ei ole mitään selvää sääntöä.
Keittiövälineissä ja koneissa (minä kyllä teen sapuskat), kaikissa vaatteissa (myös minun)ja muissa tekstiileissä ym.
vaimo valmistelee ja käytännössä tekee päätökset.
Tosin 'esittelee' minulle ennen päätöstään.
Ehkä siksi että jos olisi jotain sanomista. Ei ole!
Suuremmissa hankinnoissa, autoa lukuun ottamatta, ei ole mitään roolijakoa.
Keskustellaan, pyöritellään asiaa ja ajaudutaan johonkin ratkaisuun.
Otamme toistemme mieltymykset huomioon.
Viimeistä auton ostoa hän vaimeasti kritisoi.
Olin vieraalla paikkakunnalla töissä ja puhelimitse mainitsin hankinnan yksityiskohdista.
Hän oli vaatinut uutta autoa perheeseen, vain yksi, minun käytössäni.
Tein ostoksen ja ajelin perjantai-iltana pihaan.
Ei se että värkki maksoi hänen 30:n kuukauden palkkansa verran (koskaan emme ole hankkineet autoa velaksi) ollut kritiikin aihe vaan VÄRI!!!!
On hän vähitellen tottunut siihen.
Huonekaluissa kuuntelen enemmän vaimoa koska hän on enemmän kotona.
Matkustamme kaikki lomamme ja muun vapaa-ajan (työttömyysjaksot ym.).
Siinäkään suhteessa ei ole tullut äänestystilanteita.
Esimerkiksi nyt hän on huomenna kotiutumassa viikon matkalta. Meni minun kehoituksestani koska tiesin kohteen kiinnostavan. Hän ei edes aloittanut keskustelua.
Minulle ei nyt sattunut mutta ei se saa olla este.
Lasten kasvatuksessa ja raha-asioissa olemme olleet aidosti samoilla linjoilla. (Minä olen tuonut ansioista noin 75% laskettuna koko avioliittoaika).
Kyllä vaimon päätöksenteossa on hieman siunauksen hakemisen makua. Suunnilleen aina tietää etten minä pane hakaukseen mutta hakee sen viimeisen siunauksen. Minusta se on kohteliasta. Niinhän minäkin teen.
Auton värinkin minä kerroin puhelimessa mutta hän ei kyennyt hahmottamaan sitä.
Väri painottuu tässä koska tilanne on todella poikkeuksellinen.
Ostin metallikullitetun koska olin kyllästynyt etsimään markettien parkkipaikoilta edellistä tummagrafiiti/kaikki samanlainen kori keksintöä.
TV-ohjelmista vaimo katsoo kulturnia ja salkkareita ym.
Minä menetän vähemmän katsoessani kakkostöllöstä jotain äksöniä tai vastaavaa videoa.
Eli, päätöksen tekee käytännössä se jolle ko. asia on tärkeämpi.
Teillähän menee hyvin. Toisen siunaus on kaiketi se, mikä pitää sovun yllä.
Tunnen ihmisiä, jotka riitelevät toistensa käyttämistä vaatteista ja kengistä. Eivät hyväksy toisen makua siis.
Auton väri voi olla iso juttu. Jos on liian räikeä vaikka.
Itse olen sopeutuvainen.
ja luottamus kohdallaan
mitä tuosta nyt ymmärsin
kyllä päätöksenteko kysyy vastuun jakamista,
ja jos luovuttaa sen toiselle silloin on tyytyminen siihen mitä on saanut
ja luottamus,,,sekin on tärkeä, sillä jos luottaa toisen kykyyn ja taitoihin on helpompi
jättää viimeinen ratkaisu sille osapuolelle
monesti kyllä unohtuu tuo, että on luovuttanut ratkaisun ja vastuun toiselle ja sitten kun ei jokin menekään kuten olisi halunnut tai tulee "huono päivä" seikasta saa "keppihevosen"
jolla voi ratsastaa...(= voi olla mahdollista )
mitä useampi ihminen osallistuu asioiden pohdintoihin, sitä useammasta näkökulmasta erilaisia havaintoja hyviä/huonoja...oikeita/vääriä voidaan tuoda esille ja voidaan punnita erilaisten seikkojen osuutta prosessissa
kyllä varmaan parisuhteessa päätöksenteko niinkuin moni muukin asia on vaatinut oman aikansa että on oppinut
paljolti persoonallisuuskysymyksiäkin nämä ovat?
Ensimmäistä kertaa ryhdyin miettimään tuota 'keppihevonen' ilmaisua.
Tietoisesti emme ole yhdessä osallistuneet päätöksentekoon mutta tuon hevosmahdollisuuden se eliminoi!
Eräs päätöksentekoon liittyvä piirre jossa suomalaiset ovat, yritysjohtajia ja poliitikkoja myöten, heikkoja, on uusien päätösten teko.
Jos nyt todetaan kokemusten tai uuden tiedon valossa tehdyn huono päätös pitää olla selkärankaa tehdä uusi päätös!
Ei etsiä syyllistä vaan viisaampaa ratkaisua.
Luottamuksesta. Ennen tietsariaikaa, vaimon ollessa kotona lasten kanssa ja sittemmin keskustan K-kassalla, hän hoiti kaikki käytännön raha-asiat parempien mahdollisuuksiensa vuoksi.
Yhden kerran rakentamisen loppuvaiheessa ilmoitti että rahat loppuvat, olis syytä hommata jostain lisää! Tein ylimääräisiä luento- ja koulutuskeikkoja.
Yllätyksien välttäminen.
Tämä asioiden käsittelytapa on tarttunut lapsiimmekin. Vielä nytkin, aikuisina, meillä käydessään, halutessaan esimerkiksi jääkaapista jotain, kysyvät: Muti, voinks mie ottaa tuota Goudaa.
Tiesivät pieninäkin ettei koskaan kielletä, eivät pyytäneet asiatta vaan luvallisella välipalalla.
Tällä kuitenkin varmistui että jos sille olisi suunniteltu muuta käyttöä niin olisi ollut mahdollisuus sanoa se.
Emme ole näitä asioita keskenämme pohdiskelleet. Ne ovat vaan kuleskelleet.
Pohdinta olisi pitänyt suorittaa 35-vuotta sitten.
Huomisiltana, kun tämä kevätleskeyteni päättyy on meillä taatusti vaimon kanssa muutakin filosofoimista.
Toisaalta tämä on asia johon hän sanoisi keskustelun avauksen jälkeen että, niin, mitäs sitten!
Päätöksentekoprosessi saattaa liittyä myös tempperamenttikysymykseen.
Olemme molemmat siinä määrin tempperamenttisia ettei meidän liittomme olisi kovin montaa keppihevosta kestänyt ilman mattojen halkileikkausta.
Sama koskee henkilöön kohdistuvaa tölväisyä.
Toinen kerta olisi liikaa. Ei kyllä ole ollut tarvettakaan.
Pitäiköhän mennä katsomaan kun lordi voittaa!
Olet harvinaisen omahyväinen ja itserakas narsisti!
Olisit edes yrittänyt tiivistää noita kehujasi.
Eukollasi täytyy olla lehmän hermot jos se todella on sietänyt tuollaista tyyppiä!
avioliitto. Toista se on ollut meidän myrskyt ja poudat. Mutta meilläpä onkin ollut rahahuolet koko ajan. Se helpoittaa huomattavasti, kun eläminen ei ole koko ajan veitsenterällä.
Auton ostosta muistan, että mieheni osti jonkun kaamean sinisen auton ja minähän en tykännyt yhtään. Niimpä auto vietiin takaisin, käsiraha jäi sinne ja tilalle ostettiin kauniimman värinen auto, joka saatiin vielä edullisemminkin.
Että semmoista.
Olet varmaan oikeassa.
Minun paheenani on monisanainen, suppeasti omiin kokemuksiin ja näkemyksiin perustuva perustuva asioiden vatvominen.
Lienee kokonaisuuksien hallinnan ja mielikuvituksen puute.
Tässä näet. Tätäkään en kyennyt ilmaisemaan tiiviimmin!
Sorry!
Ps. Hermojenkin suhteen olet ilmeisen oikeassa.
Esimerkkitapaukseesi minulla on selkeä vastaus, josta en lähti edes inttämään.
Sohvan/tuolin/sängyn pitää viimeistään jo tässä iässä olla ennekaikkea mukava, eikä naapureita varten hankittu. Jos nyt edes sitä sohvaa hommaatte, hommatkaa kaksi mukavaa nojatuolia, molemmille mieluisensa.
Muuten olen sitä mieltä, että mies päätäköön meidän perheessä isommat asiat ja vaimo pienemmät.
Isompiin kuluu esim. EU:n , YK:n päätöksenteko, ja ylipäätään kansainvälinen politiikka, ja kotimainen puolustuspolitiikka ja sen suuntaiset asiat.
Minä päätän sitten pienemmistä jutuista, kuten asunnon, auton, veneen ostosta jne. ;D
vetää melkeinpä hiljaiseksi,,,,
mielenkiintoista lukea tuollaista "onnistuneelta vaikuttavaa" perhe-elämää
alkaa itsekritiikki voimakkaasti nostamaan päätään,
sekä itsetutkiskelu
mitä oikein olenkaan elämältäni halunnut, ja olenko saanut sitä mitä hain
jos alkaa vertaamaan omaa toimintaansa muiden toimintaan,
niin huomaa heti eroavaisuuden
mitä omistaa, mitä ei
onko syytä kadehtia
mitä merkitystä on sillä mitä "omistan"
asettaa itselleen uusia tavoitteita
mitä on mahdollista saavuttaa
minkä verran kokemukseni auttavat tavoitteiden saavuttamiseksi ja mikä tärkeintä
mikäli saavutan jotain voin toimia siten, että saan pitää sen mitä tavoittelin
olenko oppinut mitään
tai mitä ovat muuttuvat tekijät joihin minun täytyy sopeutua,
voinko, osaanko sopeutua
pelko astuu kuvaan
tuonne alemmas oli tarkoitus!!
;)
kerrassaan. Voihan miehelle tosiaan jättää nämä suuremmat asiat, kuten EU ja maailmanpolitiikka ja Nato ym ym tosi tärkeä asia. Kyllä vaimo sitten pärjää näitten pikku juttujen, kuten talon oston ja auton hankinta ym:n pienten asioitten kanssa. Näin sitä avartuu näkemyksissää, kun käy näillä palstoilla =))))
toisten elämää tai omaisuutta. Mutta kyllä se köyhyyskin parisuhteessa ritaa aiheuttaa, ei siitä mihinkään pääse. Kaikenkaikkiaan olen elänyt ihan kohtuullisen elämän. Tasaista elämää en kuitenkaan olisi jaksanut. Elämän loppupuolella on ihan sama omistaako jotain tai ei, muuten kuin siinä mielessä, että jotkut laitteet ja tavarat helpottavat ikääntyvänkin ihmisten elämää.
J-m
mies sanoo viimeisen sanan. Hän sanoo: "kyllä kultaseni" .
ihan huomionarvoinen asia. Kuin siunaus vaimon suunnitelmille. Niin sitä pitää mies kouluttaa tollaiseksi, niin hyvä tulee =)
PS Huumorilla vaan, mies-lukijat! Ei me tosissaan mitään Ksantippoja olla.
Minkälaisista asioista ette halua päättää?
Tunnettua on, että miehet ovat lopullisia päätöksissään, eikä mielenmuutoksia tule.
Tällaisen luulisi olevan joissakin asioissa vaikeaa. Kysynkin siis, missä tukeudutte vaimon päätökseen?
Mihinkään tekstiileihin tai niiden käsittelyyn liittyvään en halua puuttua!
Mielenmuutokset. Kovin pelkistetty käsitys sinulla on miehistä.
Aina täytyy olla valmiutta uusiin päätöksiin jos kertyy uutta tietoa ja/tai kokemuksia jotka antavat siihen aihetta.
Tämä on kylläkin vaikeaa, varsinkin poliitikoille mutta myös talouselämän päätöksentekijöille.
Liian helposti etsitään syyllistä ja itse puolustaudutaan sen asemesta että etsittäisiin parempaa ratkaisua!