Mullakin tuli kauhee kirjoittamisen inno :D Tää on eka tarina ikinä minkä oon julkassu netissä :)
*****
"Kop, kop" kylmään ja pimeään kellarin oveen koputettiin.
"Ylös sieltä, haaveilu seis ja mars kouluun sälli!" Tuttu kitisivä ääni huusi oven läpi, että Niilo olisi voinut kuvitella karkaavansa kotoa heti kun vain tulisi mahdollisuus.
Jos siis tulisi.. Niilo oli nimittäin lukittuna pieneen kellari tilaan ison kartanon alla. Kenelläkään vieraista jotka kävivät Niemisillä olisi ollut aavistustakaan, että lattian alla, jonka päällä he
astelivat olisi ollut vangittuna laiha mustahiuksinen ja sinisilmäinen poika.
Niilo oli joutunut taaperosta asti olemaan ilkeän isoäitinsä Klaaran huostassa kun hänen lämmin ja hyväsydämminen äitinsä oli kuollut ison kärpäslaivueen hampaisiin. Niilo ei tahtonut muistaa tapahtumaa. Olihan silloin taapero. Klaara ei ollut koskaan kertonut hänelle mitään äidistä muuta kuin sen että hän oli kuollut epäilyttävissä merkeissä kärpäsparven saattamana. Niilo oli kyllä perinyt äidiltään pienen nahkakansisen kirjan mitä hän ei ole vieläkää hennonut lukea, koska pelkäisi murtuvansa täysin avatessaan kirjan kannen.
Eipä silti Niilon ikävä helpottanut sen enempää kun rakkaan äitinsä uurna oli pienellä pöydällä huoneen nurkassa. Klaara-mummi inhosi koko sukuaan. Tiedä häntä, miksi hän inhosi sitä, mutta Niilo oli huomannut kerran livistäessään lapsena kartanon käytäville, ettei huomannut seinillä yhtään kuvaa itsestään, äidistään tai saati kenestäkään.
Juhlahuoneen seinällä hän silti oli ottanut silmiinsä vanhan parrakkaan miehen jonka alapuolella oli pieni pöytä jossa oli kaksi kynttilää ja niiden välissä luki kauniilla käsialalla "Sinua kunnioittaen..." muuta Niilo ei sitten oikein ehtinyt lukeakkaan kun Klaara oli jo äkännyt tämän ja Niilo juoksi omaan kellarikopperoonsa seurauksin kovat rangaistukset.
Niilon haaveilun keskytti "TYYT TYYT" mikä oli merkki siitä että bussi oli jo tullut!
Niilo veti nopeasti jalkaansa farkut ja t-paidan ja yritti saada sekaiset hiuksensa kuriin ja putsata silmälasista hiekat jotka olivat tippuneet yön aikana katosta. Hän nappasi vielä reppunsa ja juoksi bussille. Ja nyt kauhean spurtin jälkeen Niilo istui bussin takapenkissä saaden halveksuvia katseita luokan tytöiltä ja pojilta paitsi yhden...Se yksi sama henkilö aina puolusti häntä eikä ilkkunut hänen selkänsä takana...
***********
Jatkoa? Risut ja ruusut tänne vaa! :D
Itseasiassa voisitte täyttää tämän:
1. Tarinan arvosana 4-10
2. Perustelu
3. Miinukset
4. Plussat
5. Jatkoa?
6. Muuta?
Kiitos ^^
Niilo [1]
7
223
Vastaukset
- n0live
Hienoa tekstiä.
1. Tarinan arvosana 4-10
- 8 ^^
2. Perustelu
- Hyvin huomaa yhtymäkohdat simssiin. Muutenkin hienoa tekstiä.
3. Miinukset
- Jaa-a? Varmaankin tuo kop kop tuossa alussa. Kuulostaa vain niin...noo. Emt. Oudolta. Tilalla voisi lukea vaikkapa että ''Kylmään ja pimeään kellarin oveen koputettiin'' tai ''Koputus kaikui kylmässä ja pimeässä kellarissa, kun kellarin oveen koputettiin'' :P
4. Plussat
- Hyvin kirjoitettu, hienoa tekstiä, jonka jo mainitsinkin. Ja se tuo myös plussaa, että huomaa tietyt yksityiskohdat, joita on simssissä.
5. Jatkoa?
- Vaikkapa.
6. Muuta?
- Ei muuta ^^ Lordi voittaa euroviisut. :D - Elma
Ihan mukava tarinahan tuo oli. :) Muutama kirjoitusvirhe löytyi, mutta ei se paljoa häirinnyt. Ja tässä arvostelut:
1. Arvosanaksi antaisin 8.
2. Koska tarina oli mukava ja hieman erilainen tarina, mitä tällä palstalla yleensä näkee.
3. Miinuksia, hmm.. Noh, pari kirjoitusvirhettä ja joissakin kohdissa oli hieman epäselvyyttä, esim. kohdan
"Tuttu kitisivä ääni huusi oven läpi, että Niilo
olisi voinut kuvitella karkaavansa kotoa heti kun vain tulisi mahdollisuus."
jouduin lukemaan pariin otteeseen, ennen kuin sain jotain tolkkua... :)
4. Plussaa; erilaisuus, sopivan pitkä, vaikuttaa hyvältä tarinalta!
5. Jatkoa: totta kai! Vaikka saisit huonoa palautetta (enpä usko että saat), jatka silti, koska tämähän on sinun ensimmäinen tarinasi, jonka julkaiset netissä, eikä yhden ainoan tarinanpätkän (kommentteineen) pohjalta kannata pitäviä johtopäätöksiä vetää. Tarinahan voi kehittyä ja muuttua vaikka miten vielä.
6. Muuta: mulle tuli hieman mieleen Harry Potter tästä tarinasta: mustahiuksinen poika, joka on asunut taaperosta asti ilkeän sukulaisensa kanssa, äiti ollut hyväsydäminen, lukittuna yhteen huoneeseen... :)
Tässäpä tämä nyt tällä kertaa. - Vispi
Joo, olin aikeissa muuttaa ton kop kop jutun mutta sitten mulla tuli joku oikosulki joten se sitten vaa jäi. Kiits kompusta vaan..ehkä tulee jatkoa..empi tiie :D
- Love
Tää on siis PARAS ! :) Oikeesti! :)
1.10
2.Tähän on tosi helppo eläytyy ja tapahtumat,henkilöt ja tapahtumapaikat on helppo kuvitella koska sä kuvailet ne NIIIN hyvin :)
3.-
4.(Kohta 2)
5.Jatka ihmeessä! :) Odotan jo innolla monta monta osaa! :)
6.Jatka jatka ! :) - melliex
1. Tarinan arvosana 4-10
-8
2. Perustelu
-Tosiaan, minullekkin tuli ihan mieleen Harry Potter pienessä kaapissaan lukittuna ja hänen ilkeä Petunia-tätinsä, joten en tiedä, onko ideasi ihan oma. :) Muuten kyllä ihan sujuvaa tekstiä.
3. Miinukset
-No tuo Harry Potter samanlaisuus ja olisi voinut olla repliikkejäkin, kun niitä ei tainnut olla yhtään...
4. Plussat
-Tekstin sujuvuus ja kirjoitusvirheitä ei juuti ollut. Kuvailut.
5. Jatkoa?
-Mikäs siinä, jos intoa vielä riittää. :D
6. Muuta?
-Aina kannattaa jatkaa. ;) - Sophie
Ensinnäkin minua jäi häiritsemään tuo ensimmäinen lause:
"Kop, kop" kylmään ja pimeään kellarin oveen koputettiin.
Miten kellarin ovi voi olla pimeä? =)
Juu, tarkoitit varmaankin, että kellari on pimeä. Siinä tapauksessa lause pitäisi kirjoittaa näin:
"Kop, kop" kylmän ja pimeän kellarin oveen koputettiin.
Ja toiseksi, niin kuin muissakin palautteissa on kommentoitu, "ääniefektit" eivät useinkaan sovi tarinaan. Äänien tilalle olisi parempi pistää kuvauksia.
Esim:
Niilon haaveilun keskytti "TYYT TYYT" mikä oli merkki siitä että bussi oli jo tullut!
Ja muutetaanpas:
Niilon haaveilun keskeytti äänekäs tööttäys, joka merkitsi sitä, että bussi oli saapunut. - Tikku
Siis toihan on ihan niinkun Harry Potter.. >XD
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h573585- 413396
Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062791Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv462536Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.541973Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska151619- 321493
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p201338Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1061307- 1801241