Sain viikko sitten perjantaina Hesyltä sieltä hankimalleni kissalle kaverin.
Amanda (vanhempi kissani) on noin kaksi vuotias ja uusi tulokas Sissi jotain vuoden ja kahden väliltä.
Sissi on ilmeisesti alunperin metsään syntynyt eikä sillä koskaan ole ollut kotia. Näin ollen se on erittäin ihmisarka, eikä anna koskea ollenkaan. Korkeintaan käy vähän nuuhkaisemassa sormenpäitä, jos rapisutan lelua kädessäni.
Minun puolestani Sissi saa totutella minuun rauhassa, eikä sen arkuus haittaa alkuunkaan. Tutustuu sitten oman aikataulunsa mukaan. Toivoisin vain, että ne tulisivat Amandan kanssa toimeen, koska sillehän toisen kaveriksi hankin.
Ongelmana on Amanda, joka edelleen kuulostaa edelleen koiran ja käärmeen sekoitukselta heti, jos Sissi tulee turhan lähelle. Urisee ja sähisee.
Tiedän että tottumiseen voi hyvin mennä kuukausikin, mutta olisiko jotain kikka kolmosia, millä Amandan voisi saada nopeammin hyväksymään uusi tulokas?
kissojen tottuminen toisiinsa
5
598
Vastaukset
- kirsti
osta apteekista Feliway-suihketta, kissa tuntee olonsa turvalliseksi. Kysy apteekista käyttöohje.
Sain aran kissan rennommaksi sen avulla viikossa.- kisumisu79
Feliway on jo seinässä puksuttamassa. Hajujen tartutus kissasta toiseenkaan ei onnistu, koska uusi tulokas ei anna koskea itseensä.
- Kultatassu
Meillä kanssa toinen aikuinen kissa nimenomaan kaveriksi entiselle, tulokas oli se agressiivinen ja kävi ihan kiinni muttei aiheuttanut jälkiä, meinasin jo antaa periksi mutta kolme kk siinä meni ja nyt leikitään niin että:) Uusi myös ihmisarka. Feliway-haihdutin voi auttaa mutta meillä en itse ainakaan huomannut mitään vaikutusta, se oli 1. kuukauden. Sain ohjeeksi vaihtaa nukkuma-alusia keskenään että tottuvat toistensa hajuihin ja voitte myös silittää ensin tulokasta ja sitten vanhaa kissaa samalla rätillä tai kai se käteenkin tarttuu, niin saa positiivisen mielleyhtymän toisen hajuun. Mutta ei kannata hätäillä, se ottaa aikansa.
- Mytterö
Ei kannata tosiaankaan hätäillä.
Eikä ainakaan väkisellä ottaa kiinni sitä uutta kissaa. Pelkää raukka sitten vielä enemmän.
- luovuttanut
Tässä on nyt mennyt vuosi ja edelleenkään meidän kaksi kisulia eivät tule toimeen toistensa kanssa! Ja kun ne ovat vieläpä äiti ja poika.. Tämä rasavilli poika ajaa äiteetänsä takaa ja hyppii selkään, kun toinen yrittää syödä. Kyllä ne joskus ovat sentään nukkuneet metrin päässä toisistaan, mutta heti kun tämä äiti-kissa lähtee liikkeelle, valpastuu poikakin ja alkaa ankara vaaniminen ja takaa-ajo.. Äiti-kissa yrittää epätoivoisesti sähistä ja murista, mutta poika on ilmeisesti huomannut, että se on vain pelkkää uhkailua ja siten se on täysin turhaa murinaa. Ei auta. Joskus meinaa hermot mennä.. Olen yrittänyt antaa huomiota vanhalle kissalle niin paljon kuin mahdollista, ettei se ainakaan tuntisi oloaan mustasukkaiseksi ja siten poikaansa uhaksi itselleen. Taitavat olla riitapukareita lopun ikäänsä:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293213No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10949
- 136936
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11770