Minun välini on kuin kahden sanan väli,
minun mieleni kuin järjettömän veritekosi mieli.
On Tuvalulle matkaa vain muutama maili,
jos tarkkoja ollaan.
On sinappia valtioiden rajat,
ne kyllä ylittyy.
Elämä on kuin evankeliumi,
vetelä ja matala.
On maailmani houreita täynnä
eivätkä enää näyt ahdista.
Olen edustavampi, mutta edustavampi kuin kotkasi.
Olen kovakätisempi, mutta kovakätisempi kuin sinun kehosi, jonka sisällä sielu kultaa kauniimpi.
Pian liidän kuin kotka, olen merkkinä valostanne, minä saavun takaisin lähtöruutuun, elämäni alusta aloitan.
Kun lamppusi sammui, minun sydämeni muljahti
ja munuaisia särki.
Ei vittuilua ilman kärsimystä,
ja kärsimys on meidän köyhyys
kuin Nikodeemuksen ilosanomaa
ma sulle julistan.
Lyö pian keskiyö,
kellot sulle kajastaa.
Ja ylhäällä tähtitaivas aukeaa
kuin kattona kaiken tehdyn haamuille.
Eikä aikaakaan, kun sielut vapaina täältä lähtemään jakautuvat kahteen osioon.
Lähden rajan yli töitä etsimään
kuin viljan, jonka peitto on mustaa valkeampi
ja positiivisempi kuin Muumipeikko,
vaan ei kellariini mahdu enää yhtään enempää.
On huoneeni väsynyt ja lattea,
tuuleen kangertautunut. On minun sieluni yhtä maailmankaikkeuden kanssa, pian en sano enää sanaakaan, et kuule harpunsoittoa.
On terve sielu terveessä ruumiissa ja sama toisin päin,
vaan oksalla väsynyt korpinraato elämäänsä etsien.
minun mieleni kuin järjettömän veritekosi mieli.
On Tuvalulle matkaa vain muutama maili,
jos tarkkoja ollaan.
On sinappia valtioiden rajat,
ne kyllä ylittyy.
Elämä on kuin evankeliumi,
vetelä ja matala.
On maailmani houreita täynnä
eivätkä enää näyt ahdista.
Olen edustavampi, mutta edustavampi kuin kotkasi.
Olen kovakätisempi, mutta kovakätisempi kuin sinun kehosi, jonka sisällä sielu kultaa kauniimpi.
Pian liidän kuin kotka, olen merkkinä valostanne, minä saavun takaisin lähtöruutuun, elämäni alusta aloitan.
Kun lamppusi sammui, minun sydämeni muljahti
ja munuaisia särki.
Ei vittuilua ilman kärsimystä,
ja kärsimys on meidän köyhyys
kuin Nikodeemuksen ilosanomaa
ma sulle julistan.
Lyö pian keskiyö,
kellot sulle kajastaa.
Ja ylhäällä tähtitaivas aukeaa
kuin kattona kaiken tehdyn haamuille.
Eikä aikaakaan, kun sielut vapaina täältä lähtemään jakautuvat kahteen osioon.
Lähden rajan yli töitä etsimään
kuin viljan, jonka peitto on mustaa valkeampi
ja positiivisempi kuin Muumipeikko,
vaan ei kellariini mahdu enää yhtään enempää.
On huoneeni väsynyt ja lattea,
tuuleen kangertautunut. On minun sieluni yhtä maailmankaikkeuden kanssa, pian en sano enää sanaakaan, et kuule harpunsoittoa.
On terve sielu terveessä ruumiissa ja sama toisin päin,
vaan oksalla väsynyt korpinraato elämäänsä etsien.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.