Kiusallinen tilanne..

N.88

On varmasti monia joilla on ollu sama tilanne tai on samassa tilanteessa nyt. On tavannut netissä jonkun kivalta vaikuttavan tytön/pojan, huomannut että on paljon yhteistä ja ehkä hieman ihastusta ilmennyt tätä kohtaan.

Minulla kävi näin puoli vuotta sitten. En edes hakenut millään tavalla "seuraa" netistä vaan ihan sattumalta aloin juttelemaan ja meidän juttu alkoi luistamaan heti. Aluksi kuvia vaihdeltiin ja molemmat pitivät toistensa ulkonäöstäkin. Vaihdettiin numeroita ja juteltiin puhelimessakin, välillä pitkiäkin puheluita.

Mutta en tiedä edes onko hänellä minkäänlaisia tunteita minua kohtaan? Hän sanoi kerran näkevänsä unta minusta, ja olin aivan ihmeissäni. Itse en ole unta nähnyt hänestä, eihän olla edes koskaan tavattu.

Minä taidan olla aika pahastikin ihastunut häneen, koska pelkään kokoajan että hän löytää jonkun ja alkaa seurustelemaan, hän on niin komeakin. Ja vapaa, ollaan siis molemmat.

Hän on viime aikoina puhunut että eräs (tai eräät) tytöt saattavat olla kiinnostuneita hänestä, mutta hän vain naureskeli että "tuollaisten kanssa en kyllä kauaa jaksaisi olla". Tuolloin järkytyin kun tajusin että hänet voidaan viedä "minulta pois". Pelkään tätä kokoajan, yöuneni kärsivät kun ajattelen tuota kokoajan.


Voiko hänellä olla minkäänlaisia tunteita minua kohtaan? Puhutaan päivittän joko puhelimessa/messengerissä/tekstiviesteillä niitä näitä, ei mitään "rakastan sua" -tyylisiä viestejä ollenkaan. Tämä häiritsee aivan suunnattomasti kun en tiedä, ja jos kysynkin niin tunnen itseni naurettavaksi ja hölmöksi.

Pyydän, mitä minun kannattaisi tehdä? Mitä te olette tehneet? Miten pääsen tästä "pelosta" pois. Luulen että hän pitää minua vain "nettikaverinaan" tai kaverina, minulle hän on jo paljon enemmän. En vain uskalla kysyä suoraan. Vastauksia jos saisin pikimmiten olisin kiitollinen. Auttakaa hädässä olevaa! :)

-Neiti88-

6

645

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Milkakuu

      Olen myös tutustunut moniin ihmisiin netin kautta, harva on osoittautunut muuksi kuin netissä antoi itsestään kuvansa, mutta varovaiseksi olen oppinut.

      Suosittelen tapaamista ja täten tutustumista häneen. Ei sitä tässä tilanteessa voi oikein muuta sanoa. Välimatka on välillä vähän vaikeaa, mutta siitä selviää, jos on itsellä ja toisella voimaa ja pystyy näkemään suht usein. (Et sanonut mitään mielestäni välimatkasta, mutta olettaisin että teillä on jonkin verran välimatkaa)

      Kerro ihmeessä tänne myöhemmin miten kävi! ;)

      • N.88

        Olemme miettineet tapaamistakin. Välimatkaa on kyllä paljon. Ja olemme puhuneet puhelimessakin, niin tiedän jo aika hyvin millainen hän on. Tämä on vain niin ahdistavaa kun ei tiedä mitä toinen ajattelee.

        Pistäkää ihmeessä muutkin vastauksia! Tämän on lukenut jo yli 100 ihmistä mutta vain yksi vastaus tullut.


    • minä vaa

      kyllä kannattaa sitä tapaamista suunnitella jos kerta siltä jo alkaa tuntumaan että joku sen pojjaan sulta "pois veisi"..:D...ittellä aikalailla samantapanen juttu ollu..ja menin tapaamaan ja nytte ollaan jo puoli vuotta tytön kanssa yhdessä onnellisesti oltu... :)

      • Nocturna

        Tapaamaan vaan. :) Mutta livenä kaikki on aivan erilaista, joten älä sitten tee suikkaria jos hän ei olekaan sama kuin netissä, heh, mutta siis oman ukon tapasin reilu vuosi sitten netissä, tavattiin pikapuoliin (en ois koskaan uskonut, et siitä mitään tulis,mulla oli niin huonoja kokemuksia nettiukoista), mutta nyt ollaan jo kihloissa, ja yhteistä elämää elämässä, :) zemppiä, ;)


      • pipa
        Nocturna kirjoitti:

        Tapaamaan vaan. :) Mutta livenä kaikki on aivan erilaista, joten älä sitten tee suikkaria jos hän ei olekaan sama kuin netissä, heh, mutta siis oman ukon tapasin reilu vuosi sitten netissä, tavattiin pikapuoliin (en ois koskaan uskonut, et siitä mitään tulis,mulla oli niin huonoja kokemuksia nettiukoista), mutta nyt ollaan jo kihloissa, ja yhteistä elämää elämässä, :) zemppiä, ;)

        suosittelisin tapaamista, puhumista, ja ehkä jopa asian kysymistä :)


      • N.88
        pipa kirjoitti:

        suosittelisin tapaamista, puhumista, ja ehkä jopa asian kysymistä :)

        Kyllä se on jo varma että me tavataan, halutaan molemmat. Vielä ei kylläkään tiedetä tarkkaa päivää, tai ei olla vielä suunniteltu mitään sen asian suhteen.
        Toivottavasti en sitten möhli mitenkään :D Mutta kiitos hyvistä neuvoista teille!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      183
      13718
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      158
      5493
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4960
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      156
      3734
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      40
      2863
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      128
      2042
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      120
      1811
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      372
      1707
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1560
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      137
      1525
    Aihe