Tuli tuossa viikonloppuna käytyä seutukunnalla ja sainhan taasen todeta, ettei mikään ole muuttunut, siis kunnan päätöksenteossa.
Mikäli siellä koitat "kunnan kanssa keskustellen" saada asioita eteenpäin, niin turha vaiva.
Ainoastaan silloin kun asianomainen turhautuu kunnan toimintaan ja ottaa yhteyden ministeriöön, ja sieltä otetaan kuntaan yhteys, niin silloin alkaa kullä asiat toimimaan.
Tuohan on ollut jo tapana pitkät ajat.
Eipä tarvi kunnan viranomaisten ainakaan ajatella sitä, että toimisivat hätiköiden.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Koskelaeset on Koskelaesia!
Kyllä näin on!!!