tuntuu täällä olevan todella vähän Suurin osa keskustelijoista on lapsettomuushoidoissa ja nekin jotka eivät ole, kyselevät mitä tehdä jos sitä lasta ei ikinä kuulu.
Minä olen ihan oikeasti lapseton, ja tulen olemaan. Kohtuni on poistettu ja syövän takia
( joka on kyllä parantunut ) emme voi edes adoptoida.
Äitienpäivät ovat yhtä tuskaa, naapurin lasten leikkimisen äänet koskevat korvaan ja olen joskus sanonut sukulaisille suoraan, että vähempää ei voisi kiinnostaa mitä heidän lapsilleen kuuluu.
No, onneksi äitienpäivä on vain kerran vuodessa, naapurin lapset ihan kivoja ja sukulaislapset kaikesta huolimatta rakkaita.
Elämään on pakko löytää uutta sisältöä, suru ei poistu koskaan sydämestäni mutta elämänusko säilyy.
Minä olen ihan oikeasti lapseton, ja tulen olemaan. Kohtuni on poistettu ja syövän takia
( joka on kyllä parantunut ) emme voi edes adoptoida.
Äitienpäivät ovat yhtä tuskaa, naapurin lasten leikkimisen äänet koskevat korvaan ja olen joskus sanonut sukulaisille suoraan, että vähempää ei voisi kiinnostaa mitä heidän lapsilleen kuuluu.
No, onneksi äitienpäivä on vain kerran vuodessa, naapurin lapset ihan kivoja ja sukulaislapset kaikesta huolimatta rakkaita.
Elämään on pakko löytää uutta sisältöä, suru ei poistu koskaan sydämestäni mutta elämänusko säilyy.
Vastaukset 7
Vanhimmat
.. kuin ne joilla oikeasti on sama tilanne! Toivon sulle aurinkoisia päiviä kaikesta huolimatta!
Voi, olen todella pahoillani puolestasi. Täällä palstalla me murehditaan välivuotoja ja epäonnistuneita hoitoja..... En osaa edes kuvitella miltä sinusta tuntuu. Todella väärin, ettet saa adoptoida. Kuka vaan voi sairastua syöpään. Joka 10. suomalainen nainen sairastuu rintasyöpään. Otetaanko se huomioon adoptioprosesseissa? Tuskin............
Tuli mieleen yksi vaihtoehto.... mutta en todellakaan tiedä kiinnostaako se sinua ja miestäsi. Enkä tiedä vaikuttaako sairastettu syöpäsi siihen. Ja oletteko jo harkinneet asiaa aiemmin. Sijaisvanhemmuus. Suomessa on tuhansia sijoitettuja lapsia ja sijoituksen tarpeessa olevia lapsukaisia. Jos asia kiinnostaa, tässä linkki
http://members.tiscali.fi/sijaisvanhemmuus/
Hyvää kesää Sinulle!!
Kiitos myötätunnosta ja ehdotuksesta. Asia täytyy laittaa harkintaan ( siis se sijaisvanhemmuus ).
omaa äitiä, sitä joka on meidät synnyttänyt, tai kasvatusäitiä,( jos meillä sellainen on), joka on meidät kasvattunut. Mutta tietysti ymmärrän, että sinulle tulee mieleen äitienpäivänä se, että et itse voi tulla äidiksi.
En tiedä lohduttaako sinua yhtään se, että moni muukaan nainen ei voi tulla äidiksi, tai se että kukaan ihminen ei saa elämältä kaikkea. Moni äidiksi tullut joutuu lastensa takia luopumaan monista asioista elämässään urastaan, vapaa-ajastaan, kauneudestaan, terveydestään ja jotkut lopulta jopa elämästään, kun he kuolevat synnytykseen.
Toivottavasti mietelmäni eivät ainkaan pahenna masennustasi. Onhan sinulla ainakin elämä jäljellä, koska kerran olet parantunut. Toivottavasti sinulla on myös hyvä puoliso, joka tukee sinua.
Hei! Olen kohtalotoverisi. En tosin menettänyt kohtuani syövän, vaan erittäin rajun endometrioosin takia. Kaikki hoidot kokeiltiin ennen lopullista leikkausta, mutta koskaan en onnistunut tulemaan edes raskaaksi. Munasarjoista toinen on vielä jäljellä (Tosin osa siitäkin on tuhoutunut), joten hormonitoiminta pelaa suht' normaalisti vielä ainakin toistaiseksi. Olin 36 -vuotias kun minut leikattiin.
Surutyötä olen asian johdosta tehnyt jo 6 vuotta. Jonkin verran on olo helpottanut ja pystyn hyväksymään kohtaloni jollain tasolla.
Jos vaihtoehdot loppuelämän ajaksi ovat katkeroituminen ja vittuuntuminen koko elämään tai sitten asian hyväksyminen pikkuhiljaa, niin olen valinnut jälkimmäisen vaihtoehdon. Olen opettelemalla opetellut nauttimaan asioista, jotka kuitenkin ovat elämässäni hyvin - vakituinen, kiva työ, ihana puoliso, rakkaat vanhemmat ja sisarukset, mahtavat ystävät, on mahdollisuus harrastaa ja matkustaa paljon vapaammin kuin jos olisi lapsia.....
Aurinkoista kesää sinulle! Yritetään nauttia elämän pienistä ihanista asioista :-)
Me olemme kovasti mieheni kanssa miettineet asiaa ja harkitsemme vielä sijaisvanhemmuutta. Asia kiinnostaa kovasti ja kesäkuussa on tapaaminen sosiaalityöntekijän kanssa.
Olemme mekin asian jo läpikäyneet päässämme ja olemme viimeiset viisi vuotta " nauttineet" lapsettomasta elämästä ihan tarpeeksi. Matkustelukaan ei kiinnosta enää kuin ennen.
Kyllähän "tervejärkinen" ihminen lapsettomuudenkin kestää, mutta ei se suru kuitenkaan poistu ikinä.
Minä menetin myös kohtuni ja munasarjani vaikean endometrioosin vuoksi jo 28-vuotiaana. yksin kävin sitä ennen lapsettomuushoidoissa kun ei ollut miestä. Nyt minulla menossa vaihdevuodet koko ajan , hormonikorvaushoitoa ei voi aloittaa kun endo kasvaa sitten nopeammin.
Adoptioon ei ole mahdollisuutta vakituisen työn puuttuessa, on jo muutenkin raha-asiat rempallaan sairastelujen takia. Olen vasta 31-vuotias, kuka edes haluaa vaimoksi naista joka ei voi saada lasta?
toivon etten katkeroidu. Voimia muille samassa tilanteessa oleville