Jossitus mussutusta

Jos kaavoittaja olisi valinnut euroviisu edustajamme niin luultavasti olisimme jatkaneet rupusarjaa , yleisö äänestys rulaa. Etheenpäin. Lordi on ollut musiikintekijänä keskuudessamme jo kauan, ilman että olemme sitä tienneet, nyt voittaja on päässyt irti. nim.paavo
5428
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Niin kauan kuin kattokulma ja yhdenmukaisuus hillitsee arkkitehtuuria, niin niin kauan on Suomi arkkitehtuurin periferiaa. Kaavoituksesta ei ole kuin haittaa arkkitehtuurillemme. Odotan innokkaasti arkkitehtuurin laardin tulemista. Pian koittaa uusi metalliarkkitehtuurin kausi tässä maassa. Pelätkää!

Äänestä

osaa edes laulaa. Mutta ei sillä näy olevan mitään väliä noissa "laulukilpailuissa" . Tärkeintähän nykynuorisolle on se mahdoton meteli ja valoshow. Ehkä suurin ongelma Suomen aiemmalle menestymättömyydelle on ollut, että suomalaiset ovat luulleen euroviisujen olevan laulukilpailu. On yritetty etsiä hyvää laulajaa.

Todellinen en voittaja taisi sittenkin olla lavastuksen tekijä.

Sama vika taitaa olla suomalaisella "arkkitehtuurilla". Arkkitehdit yrittävät tehdä taloista taideteoksia, mutta rahvas ei sellaista ymmärrä. Arkkitehtuurimme on Kappaleiden asentamista päällekkäin niin sanottuun taiteelliseen sommitelmaan, mistä tavallinen kansa ei ymmärrä mitään.

Vertaus vielä maalaustaiteesta:
Nykytaiteilijat maalaavat epämääräisiä viivoja kankaalle. Kriitikot yrittävät kehua jonkin tietyn taiteilijan työtä, jotta hinta nousisi. KUitenkin lähes jokainen suomalainen laittaisi seinälleen taulun josta näkee, mitä se todella esittää. Esim. "taistelevat metsot" vaikka se olisi vain hyvin tehty kopio alkuperäisestä.

Äänestä
  • pidettävä jotta se kelpuutetaan? Menestymättömyydelle edellisissä kilpailuissa on ollut vain ja ainostaan se, että on koitettu matkia edellisvuoden voittaja kappaleita.
    Ensimmäisen kerran tehtiin TODELLINEN OMA ja riippumaton ratkaisu, ja kuinkas kävikään. Niin menisi momessa muussakin asiassa kun vaan päästäisiin eroon tästä JUNTTIGEENISTÄ.

    Äänestä

  • Kuinka monen on siitä kirjoitti:

    pidettävä jotta se kelpuutetaan? Menestymättömyydelle edellisissä kilpailuissa on ollut vain ja ainostaan se, että on koitettu matkia edellisvuoden voittaja kappaleita.
    Ensimmäisen kerran tehtiin TODELLINEN OMA ja riippumaton ratkaisu, ja kuinkas kävikään. Niin menisi momessa muussakin asiassa kun vaan päästäisiin eroon tästä JUNTTIGEENISTÄ.

    eivät laula iskelmiä ollenkaan (Kim Borg, Matti Salminen jne) joten he eivät ole noissa viisuissa edes mukana (eivät tosin edes pärjäisi siellä). Pääosin nykyisen iskelmän/ rockin pääasia tuntuu olevan mahdoton meteli ja liike. Laulajan laulutaidolla ei ole mitään tekemistä (Matti Nykänen nuo "missi laulajat") pääasia tuntuu olevan, että on entuudestaan kuuluisa jostain muusta. Loiri tuntuu olevan poikkeus henkilöstä, joka pystyy laulamaan myös hyvin, vaikka iskelmillä kurkkuaan raastaakin.

    Tiedän että tämä minun mielipiteeni on "vanhanaikainen", eikä se kelpaa nykynuorisolle.

    "Ensimmäisen kerran tehtiin TODELLINEN OMA ja riippumaton ratkaisu, ja kuinkas kävikään."
    Ei tuo sentään ensimmäinen kerta ollut, kun laulaja ei osaa laulaa. Kojohan valittiin aikoinaan pelkän esiintymisen vuoksi, mutta silloin tuloksena oli nolla pistettä. Nyt olisi jopa Kojo päässyt jatkoon, niin paljon "musiikin" laatu muuttunut.

    Siinä olen samaa mieltä, että niin väkisin on yritetty voittajaa saada, että matkimisen puolelle se on mennyt.
    Lordi on lyhytaikainen tähden lento. Alkuun ihmiset mieltyvät, mutta ei se jaksa monta vuotta kiinnostaa.

    Ps: eihän tämä mitenkään liity arkkitehtuuriin, mutta kestäviin arvoihin kuitenkin. Toisessa vaakakupissa on sitten se hetken muoti.

    Äänestä

  • laulajat kirjoitti:

    mieltä että tuuletusta kaivataan, oli sitten kyse euroviisuista, musiikista yleensä, rakentamisesta, suunnittelusta ja yleensä suvaitsemmasta asenteesta.
    Ovat muuten sitten nuo Kim Borgit, Matti Salmiset sun muut vastaavat tasan samassa lähtökodissa minulla. myöskään heidän "laulustaan" ei saa sanoista selvää, sävelkulku ei ole mitenkään mairittelevan kuunneltava.
    Taidetta ja kulttuuria tuo varmasti on vanhakantaisen ajattelun mukaan, ja vain sitä ainoaa ja oikeaa. Kunhan nuo perinteiset taide ja kulttuuri myös rahoittaisivat itse itsensä, olisi niiden olemassa olokin paremmin perusteltua.
    Jos haetaan vain niitä "kestäviä arvoja" eikä hyväksytä uusien syntyjä, jäädään aikalailla köyhään ja yksitotiseen arvojen maailmaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lordista kirjoitti:

Jos kaavoittaja olisi valinnut euroviisu edustajamme niin luultavasti olisimme jatkaneet rupusarjaa , yleisö äänestys rulaa. Etheenpäin. Lordi on ollut musiikintekijänä keskuudessamme jo kauan, ilman että olemme sitä tienneet, nyt voittaja on päässyt irti. nim.paavo

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu