Missä paluumuuttajat

Tulkaa Suomeen

Onko Suomi pettänyt Inkeriläiset paluumuuttajat.

Lupauksistamme huolimatta emme ole tukeneet tarpeeksi paluumuuttajia.

Lupaukset pitkällä aikavälillä ovat unohtuneet.

Ponnistelut eivät ole olleet tarpeksi massiivisia.

Jos tuntee velallisuutta on työskenneltävä asian eteen tuloksellisesti.

Luulen että Suomen valtio on päättänyt että julkisuutta on saatu kylliksi Inkeriläisistä ja se riittää.

Todelliset työt Inkeriäisten maahanmuuttajien hyväksi on jätetty tekemättä.
Ne ponnistelut olisivat olleet näkymättömiä kalliita ja suuria.

Vielä olisi mahdollisuus auttaa.

Auttaako Inkeriläisiä vain media ja massiivinen julkisuus.

2

1050

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PALUUmuuttajat?

      Eikös paluumuuttaja ole henkilö joka on asunut täällä, muuttanut pois ja sen jälkeen PALAA tänne?

      Rajoja on siirrelty maailman sivu.
      Sillä perusteella, että missä maassa on alunperin syntynyt, meistä suomalaisista suurin osa ollaan sukujuuriltamme ruotsalaisia.

      Pitäiskö meidän nyt mennä ruotsiin ja saada siitä vielä maksu?

      Kuka näistä "paluumuuttajista" on täällä syntynyt?
      He palaavat paikkaan missä eivät ole koskaan käyneetkään.

      Ihan turha ENÄÄ on vedota johonkin rajojen siirtelyyn sota-aikana.

      Ollaanhan mekin oltu niin ruotsalaisia kuin venäläisiäkin.

      Ja inkeriläiset ovat mediassa esiintyneet lähinnä näistä nuoriso"paluumuuttajien" tempauksista!

      Että jos rehellisiä ollaan niin näinhän se asian on!

      • Anton_Keltosta

        Inkeriläiset yhtä samassa tilanteessa kuin Suomen ruotsalaiset. En tiedä miten vaikkea on päästää suomen ruotsalaisen Ruotsiin asumaan tai vaikka töihin. Epäilen, että aika helppoa. Ruotsalaisilla on hyvät oltavat Suomessa. Suomalaiset opiskelevat ruotsia ja asiointi onnistuu joka paikassa.
        Inkeriläisillä on huonompi kohtalo. Viimeisten vuosikymmenien aikana niitä on vainottu ja tapettu. Kun 1942 isoisäni tuli töistä (hän työskenteli palokunnassa) kaikki hänen läheiset olivat jo vaunuissa. Matkalla Siperiaan kuoli nälkään ja ankariin oloihin äitinsä ja molemmat lapsensa. Kun isoisäni kysyi "mitä pahaa olemme tehneet" vastasi johtaja "emme rankaise teitä vaan tuhoamme. Ette ole tehneet mitään pahaa vaan olette suomalaisia". Vastaavat kertomusket antoivat lohdutusta, että eletään paremmassa ajassa. Suomalaisena ei ollut helppoa pärjätä silloisessa 1980luvun neuvostoliitossa. Saimme kyllä käydä Suomessakin.
        Inkeriläiset nuoret saivat pahaa mainetta teoistansa. Ymmärrän hyvin miten viattomasta lapsesta tehdään rikollinen. Nuorethan ovat "puhtaampia" ja niitten periaatteessa on helppo sopeutua yhteiskuntaan kuin vanhempien. Usein käy toisinpäin. Näen tässä myös suomalaisten syytä. Asuin Joensuussa kymmenisen vuotta ja olin avoin ystävyydelle. Nyt kun käyn siellä vain muutama tervehtii. Venäläisessä ympäristössä kasvaneelle se on paha kokemus. Venäjällä saa ystäviä kuukaudessa enemmän kuin suomessa vuodessa. Toisin asumme nyt maaseudulla, missa tilanne on erilainen. Viihdoinkin löysimme tarvitsemamme ympäristöä.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1329
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      39
      916
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      32
      644
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      600
    5. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      578
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      557
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      25
      555
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      543
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      523
    Aihe