Papillon!

. . .

on kirjoittanut viihdyttävän romaanin. Siinä on myös ajankuvaa ja runsaasti vankilegendoja joita kirjoittaja kuuli lusiessaan Ranskan Guyanassa. Jatko-osa Banco onkin sitten silkkaa rahastusta.

Olen lukennut kirjan 'vanki nimeltä papillon,luin sen suomenkielisen version sen ilmestymisen aikoina. Nuorena en ossanut kiinittää sen kirjaliseen asuun parempaa huomiota,itse tarina oli päälimäinen, se oli hyvä kirja sellaisenaan ja siinä käänöksessä.
Nyt sain käteeni Patrick o'Brian 1970 tekemän englantilaisen käänöksen. Kääntäjä mainitsee heti alussa, että vaikka kirja on epätavalisen pitkä, se edustaa sen laatuista elävää kerontaa ja kuvausta selaiselta elämänalata, ettei vastavaa koko kirjalisuus historiassa tunneta.
Kirja on minä muotoon kirjoitettu,se on kuin puhumalla kerrottu henkilökohtainen tarina. Kieli on katu,laitos ja alamaailman kieltä ja tässä kirjassa se on ainutlaatusen rikasta ja luontevaa.
Kirjalisuus furu Francois Maurias sanoi, että vaikka HenriCharrieren Papillonin olevan pala suulista kirjallisuutta,kirja maailaman laajuinen menekki ja arvo perustuu paljolti siihen,että Henri Charriere on omakohtaisestti elälyt lävitse kaikki kirjan tapahtumat.
Englaninkielisenä kirja on mainio rikkaan, selkeän puhekielen opiskeluun.
Suositelen, niille,jotka eivät sitä vielä ole lukeneet

Julma, vahvasti tunteisiin vetoava, hyviä tunnelmia luova teos. Siitä erikoinen, että se toimii vaikka se on kirjoitettu puhekielellä. Joku tuossa jo sanoikin, että se on ikäänkuin puhumalla kerrottu. Näinhän se on. Tarinan todenperäisyyteen on vaikea ottaa kantaa.

Eikö Papillonkin ole osoittautunut suureksi osaksi sepitetyksi. Kaikki Papillonin jutut eivät olekaan tapahtuneet Charrierelle. Viime keväänä oli joassakin lehdessa juttua siitä, että Ranskassa olisi jossakin vanhainkodissa yli 100-vuotias mies, joka oman kertomuksensa mukaan on kertonut Charrierelle suuren osan Papillonin tapahtumista. Hänellä oli myös kuuluisa perhostatuointi.