Millainen olisi hyvä

Millainen olisi hyvä yleiskaivuri. Olen ajatellut ostaa Lännen 880C kaivurin. Sillä pystyisi tekemään siirtoajotkin melko mukavasti, kun kulkee 45km/h. Eihän tuolla mitään moottoriteitä tehdä, mutta pikkukaiveluihin varmaan pätevä kone. Onko yleiskoneeksi muita vaihtoehtoja?
102988
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Hyvä kone on,kaivurissa on voimaa yhtä paljon kuin kolmetoistatonnisessa pyöräalustaisessa. Liian iso ja kankea taas toisiin paikkoihin. Kallis kone taksoihin nähden ja syö löpöä aivan tolkuttomasti.

Äänestä
  • Kiitoksia tiedoista ja ajatuksista. Olisi muutama isompi ja pitempiaikainen homma tiedossa, joten joku kone pitäisi nopeasti ostaa. Käyttövarmuutta pitäisi myös olla, siksi uutta katselen. Samaa mitä sanoit, kehuvat omilla nettisivuillaan, voimaa pitäisi löytyä sama mikä pieneistä "oikeista" kaivureistakin. Mutta tuolle koneelle varmaan löytyy monipuolisuuden vuoksi töitä jatkossakin. Eikös tuo ole varsin ketterä kone? Kääntyy lähes paikallaan ja puomia(kaivuu aluetta) voi siirtää runkoa kääntämällä. Sehän on melkein ympäripyörivä:)

    Pienet massojen kuormaamiset ja siirrot taas onnistuu etukauhalla. Ei kait tuommoinen uusi dieseli syö löpöä enempää kuin muutkaan?

    Äänestä

  • yleiskaivuri kirjoitti:

    Kiitoksia tiedoista ja ajatuksista. Olisi muutama isompi ja pitempiaikainen homma tiedossa, joten joku kone pitäisi nopeasti ostaa. Käyttövarmuutta pitäisi myös olla, siksi uutta katselen. Samaa mitä sanoit, kehuvat omilla nettisivuillaan, voimaa pitäisi löytyä sama mikä pieneistä "oikeista" kaivureistakin. Mutta tuolle koneelle varmaan löytyy monipuolisuuden vuoksi töitä jatkossakin. Eikös tuo ole varsin ketterä kone? Kääntyy lähes paikallaan ja puomia(kaivuu aluetta) voi siirtää runkoa kääntämällä. Sehän on melkein ympäripyörivä:)

    Harkitse vielä muitakin. Kyllä se kuule haukkaa aikas hyvin löpöä, hydrostaattinen voimansiirto vaikuttaa asiaan.Käyppä katsomassa Hydreman sivuilta mitä sielä on tarjolla. Niillä on jatkopuomikoneitakin mitä ei valitettavasti Länneltä löydy ja ovat muunninkoneita voimansiirroltaan. Ulottuvuus kun tuppaa loppumaan kotimaisesta kesken monessakin hommassa.Lisäksi taitaa olla vähän halvempiakin ja laadukkaampia koneita. Sitten on Huddig tosin siinä on samat puutteet mitä Lännen koneissakin.Jcb:en nelipyöräohjattu on myöskin monipuolinen ja vahvarakenteinen kone samoin ylläpitokustannukset on pienemmät kuin edellämainituissa runko-ohjatuissa.

    Äänestä

  • Kasse kirjoitti:

    Siis ymmärsikö nyt oikein että yrität väittää , että hydrostaattisellavoimansiirrolla varustettu rakkorikaevuri muka söis vähemmän mehuu ku tavallisella ratas vaihteella? ei pidä paikkaansa.

    Äänestä

  • nyt en tajuu kirjoitti:

    Siis ymmärsikö nyt oikein että yrität väittää , että hydrostaattisellavoimansiirrolla varustettu rakkorikaevuri muka söis vähemmän mehuu ku tavallisella ratas vaihteella? ei pidä paikkaansa.

    Ehkä olet sen verran yksinkertainen ettei sinun tarvitsekkaan ymmärtää, mutta yritä nyt sisäistää tämä teksti jotenkin: sanoin että hydrostaattinen syö enempi kuin muunninvaihteistolla varustettu kone. RATASVAIHTEELLA???

    Äänestä

  • Kasse kirjoitti:

    Harkitse vielä muitakin. Kyllä se kuule haukkaa aikas hyvin löpöä, hydrostaattinen voimansiirto vaikuttaa asiaan.Käyppä katsomassa Hydreman sivuilta mitä sielä on tarjolla. Niillä on jatkopuomikoneitakin mitä ei valitettavasti Länneltä löydy ja ovat muunninkoneita voimansiirroltaan. Ulottuvuus kun tuppaa loppumaan kotimaisesta kesken monessakin hommassa.Lisäksi taitaa olla vähän halvempiakin ja laadukkaampia koneita. Sitten on Huddig tosin siinä on samat puutteet mitä Lännen koneissakin.Jcb:en nelipyöräohjattu on myöskin monipuolinen ja vahvarakenteinen kone samoin ylläpitokustannukset on pienemmät kuin edellämainituissa runko-ohjatuissa.

    onkos 880 Länkkäri hydraulivetonen ?

    Äänestä

  • yleiskaivuri kirjoitti:

    Kiitoksia tiedoista ja ajatuksista. Olisi muutama isompi ja pitempiaikainen homma tiedossa, joten joku kone pitäisi nopeasti ostaa. Käyttövarmuutta pitäisi myös olla, siksi uutta katselen. Samaa mitä sanoit, kehuvat omilla nettisivuillaan, voimaa pitäisi löytyä sama mikä pieneistä "oikeista" kaivureistakin. Mutta tuolle koneelle varmaan löytyy monipuolisuuden vuoksi töitä jatkossakin. Eikös tuo ole varsin ketterä kone? Kääntyy lähes paikallaan ja puomia(kaivuu aluetta) voi siirtää runkoa kääntämällä. Sehän on melkein ympäripyörivä:)

    Pienet massojen kuormaamiset ja siirrot taas onnistuu etukauhalla. Ei kait tuommoinen uusi dieseli syö löpöä enempää kuin muutkaan?

    kaukana pyörivästä.Ei senpuoleen kaivurikuormaajalla on aina paikkansa.

    Äänestä

  • Kasse kirjoitti:

    Ehkä olet sen verran yksinkertainen ettei sinun tarvitsekkaan ymmärtää, mutta yritä nyt sisäistää tämä teksti jotenkin: sanoin että hydrostaattinen syö enempi kuin muunninvaihteistolla varustettu kone. RATASVAIHTEELLA???

    Minulle Huddig mies kertoi että hydraulisen voimansiirron hyötysuhde on parempi kuin muunninkoneen. Sen voi uskoa kun ajatteleen kuinka muunninkone jauhaa tyhjää kone täydellä väännöllä eikä mäki meinaa loppua ollenkaan kun vauhti putoo. Tietysti jos muunnikoneella ajaa pikkuvaihteella ei luistamista tapahdu, vaan kukapa aina pykälää vaihtelee.
    Vanhat nelipytty huddigit kuulemma söi enempi kuin kutoskoneet.

    Äänestä

  • olla kirjoitti:

    kaukana pyörivästä.Ei senpuoleen kaivurikuormaajalla on aina paikkansa.

    mistä sunlaisia vitun pösilöitä sikiää? Eikös tuolla edellä aika selvästi kirjoitettu, että melkein ympäripyörivä. Mee sinne kammariin runkkaamaan!

    Äänestä

  • konekuski............. kirjoitti:

    mistä sunlaisia vitun pösilöitä sikiää? Eikös tuolla edellä aika selvästi kirjoitettu, että melkein ympäripyörivä. Mee sinne kammariin runkkaamaan!

    vai melkeen konekuski, heheh.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

yleiskaivuri kirjoitti:

Millainen olisi hyvä yleiskaivuri. Olen ajatellut ostaa Lännen 880C kaivurin. Sillä pystyisi tekemään siirtoajotkin melko mukavasti, kun kulkee 45km/h. Eihän tuolla mitään moottoriteitä tehdä, mutta pikkukaiveluihin varmaan pätevä kone. Onko yleiskoneeksi muita vaihtoehtoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu