Nyt tuli tenkkapoo.
Meillä on pikkukanala, jossa on/oli kaksi Horniolaista kukkoa ja viisi kanaa. Kaikki on haudottu omassa koneessa munista viime kesänä.(Tai siis isäni koneessa)
Meillä kanat ensimmäistä vuottaan, ja muninta ollut hyvässä käynnissä, eikä ongelmia ole ollut. Mutta nyt olemme uudessa tilanteessa.
Yksi kanarouva on alkanut hautomaan, ja on hautonut jo kaksi viikkoa. Toinen kukko vahti herkeämättä rouvaansa, kunnes tänään huomasimme kukon retkottavan maassa. Yritimme juottaa sitä ja veimme toiseen koppiin, mutta kukko kuoli iltapäivällä. Se oli ollut hieman passiivinen viimeakoina muutenkin, nökötti lähinnä kanarouvansa vierellä.
Mitäs nyt sitten. Kana hautoo yhä enkä ole nähnyt sen nousevan pesäsätä. Eikös sen pitäisi syödä ja juoda? Laitoin sille ruokaa pesään ja kastelin voikukan lehtiä että niihin jäisi vettä, ja annoin myös sinne, sekä apilanlehtiä. Vakoilin sitten että söi kanssa, ja joi ainakin ne pikku pisarat mitä oli lehdillä. Mitenkäs jatkossa? Mitä ihmettä pitää tehdä? Selviääkö ne pikkutiput jos niitä tulee? Mitä ruokavalioon pitäisi ottaa huomioon? Kanat saavat Pikku Punaheltta-seosta, ja tuoreruokia, sekä valkosipulia. Pitäisikö muut kanat siirtää toiseen paikkaan? (Meillä on ulkohäkki valmiina, ja se voidaan peittää ettei lintuflunssat pääse kosketuksiin, ja asumme alueella, joka ei ole riskipaikka)
Tietäisikö joku, tai osaisiko antaa linkkejä mistä löytyy tietoa, nimenomaan tuosta haudonnasta, ja siihen liityen kanan käytöksestä ja pikkutipujen alkutaipaleesta.
Tää on niin uutta ja emme olleet varautuneet hautovaan kanaemoon. Kaikesta huolimatta olisi niin kiva saada kukko-Viljamin lapset edes selviämään. Ja mietintään jäi, että mikä ihme sille Viljamille tuli kun noin meni huonoksi hetkessä. Kanat ovat sisällä ja vaikuttavat kaikin puolin terveiltä.
AAPUVA! Kana-asiaa
6
2248
Vastaukset
- Pehkupesä
että tuo ruokapuoli ei ole ihan noin suppea. Saavat kalkkia ja kauroja yms....kaikkea tarpeellista. Ja hiekkakylpyihin pääsee päivittäin kesät talvet.
Mutta kiinnostaisi nyt tosiaan tietää että eikö se hautova kana syö, vai pitääkö sille antaa ruoka viereen, ja mitenkäs yleensä, ruokkiiko kukko tai toset kanat hautojaa (kuten tekee moni muu laji)
Ääh, kyllä on hankalaa kun ei tiedä. Makaroonit sille ainakin kelpasi kun laitoin sinne pesään nyt illalla.
Miksi näistä on niin vähän tietoa ???- ...vinkki
www.munanetti.power-forums.com
- syö kyllä
Tavallisesti hautova kana käy syömässä, juomassa, ulostamassa ja jaloittelemassa noin kerran päivässä, silloin, kun kukaan ei ole näkemässä. Muut kanat tai kukko eivät vie sille ruokaa pesään. Hautoessaan kana tosiaan syö selvästi vähemmän kuin normaalisti, mikä kuitenkaan ei ole vaarallista, koska hautoessa se on paikallaan, eikä siten kuluta energiaa liikkumiseen.
Itse en normaalisti ole laittanut ruokaa ihan viereen tai varsinkaan pesään, sillä olen huomannut, että jos kanan ei tarvitse käydä jaloittelemassa edes syödäkseen, se toisinaan pysyy pesässä niin visusti, että myös ulostaa sinne, jolloin munat likaantuvat.
Kanan voi antaa hautoa siinä, missä se on, eikä sitä ole välttämätöntä erottaa muista. Tällöin kannattaa haudottavat munat merkitä, jos muut kanat munivat samaan pesään. Sitten voi kerätä uudemmat munat silloin tällöin pois. Kana kun ei kuitenkaan ihan mahdottomia määriä munia pysty hautomaan ja uudemmista munista ei kuitenkaan ehdi tulla poikasia.
Jos kanan antaa olla siellä, missä se nyt on, kannattaa se siirtää siinä vaiheessa, kun poikaset kuoriutuvat. Näin varsinkin, jos pesä ei ole aivan lattian rajassa. Poikaset voivat tippua pesästä ja paleltua, jos eivät pääse enää takaisin pesään. Joskus kanoissa voi olla myös sellaisi yksilöitä, jotka suhtautuvat toisen poikasiin vihamielisesti.
Kanan voi siirtää omaan rauhaan myös kesken haudonnan, mutta tällöin käy joskus niin, että se ei hyväksy uutta pesäpaikkaa. Kana kun hautoo ensisijaisesti tiettyä pesää, ei tiettyjä munia. - syö kyllä
syö kyllä kirjoitti:
Tavallisesti hautova kana käy syömässä, juomassa, ulostamassa ja jaloittelemassa noin kerran päivässä, silloin, kun kukaan ei ole näkemässä. Muut kanat tai kukko eivät vie sille ruokaa pesään. Hautoessaan kana tosiaan syö selvästi vähemmän kuin normaalisti, mikä kuitenkaan ei ole vaarallista, koska hautoessa se on paikallaan, eikä siten kuluta energiaa liikkumiseen.
Itse en normaalisti ole laittanut ruokaa ihan viereen tai varsinkaan pesään, sillä olen huomannut, että jos kanan ei tarvitse käydä jaloittelemassa edes syödäkseen, se toisinaan pysyy pesässä niin visusti, että myös ulostaa sinne, jolloin munat likaantuvat.
Kanan voi antaa hautoa siinä, missä se on, eikä sitä ole välttämätöntä erottaa muista. Tällöin kannattaa haudottavat munat merkitä, jos muut kanat munivat samaan pesään. Sitten voi kerätä uudemmat munat silloin tällöin pois. Kana kun ei kuitenkaan ihan mahdottomia määriä munia pysty hautomaan ja uudemmista munista ei kuitenkaan ehdi tulla poikasia.
Jos kanan antaa olla siellä, missä se nyt on, kannattaa se siirtää siinä vaiheessa, kun poikaset kuoriutuvat. Näin varsinkin, jos pesä ei ole aivan lattian rajassa. Poikaset voivat tippua pesästä ja paleltua, jos eivät pääse enää takaisin pesään. Joskus kanoissa voi olla myös sellaisi yksilöitä, jotka suhtautuvat toisen poikasiin vihamielisesti.
Kanan voi siirtää omaan rauhaan myös kesken haudonnan, mutta tällöin käy joskus niin, että se ei hyväksy uutta pesäpaikkaa. Kana kun hautoo ensisijaisesti tiettyä pesää, ei tiettyjä munia.Mainitsitkin, että voisit siirtää muut kanat pois. Silloinhan ei ole sitä ongelmaa, että hautova häiriintyisi siirrosta. Kanahan hautoo noin 3 viikkoa, joten jos sillä on ollut jo 2 viikkoa munat alla, niin enää ei tarvitse pitkään odotella nähdäkseen, tuleeko munista poikasia. Muniahan voi halutessaan läpivalaistakin, jolloin voi päätellä, onko niissä tapahtunut mitään. Itse en kuitenkaan läpivalaise, vaan maltan odottaa sen 3 viikkoa.
Pikkutipuille sopivaa ensiravintoa ovat mm. keitetty kananmuna, kaurahiutaleet ja hyönteiset. Tipujen kuoriuduttua kannattaa ruokaa ja vettä (tosi matalassa tai kivillä tms. täytetyssä astiassa, etteivät huku) viedä pesän lähettyville. Emo kyllä opettaa poikasensa syömään ja juomaan. Voi mennä pari päivää, ennen kuin näkee kaikkien syövän ja juovan, mutta kiire ei olekaan. Poikaset pärjäävät vararavintonsa turvin pari ensimmäistä päivää, vaikka eivät saisi ruokaa ollenkaan. - Munija
homma menee kun otat itse lunkisti ja annat kanaemon hoitaa hommansa. Nimittäin hyvää tarkoittavalla hössötyksellä saattaa saada hautojan häiriintymään.
Kana tosiaan syö vähemmän hautoessaan, yleensä vielä salassa. Sitten kun tiput kuoriutuvat, anna niille matala, pienillä kivillä täytetty vesiastia. Keitettyä kananmunaa ja kaurahiutaleita ne syövät ensimmäiset päivät. Ruoantähteitä ja sellaista voit laittaa esille heti, eivät välttämättä syö paljoa mutta tottuvat sellaiseenkin ruokaan. Äläkä huolestu jos eivät ihan heti syö mitään, ruskuaispussi riittää vielä ekoiksi päiviksi.
Sellaisesta vielä mainitsisin, että mikäli joku tipuista näyttää poikkeuksellisen heikolta tai jalkavaivaiselta, se on parasta lopettaa. Joskus aina joku tipu on susikappale, etenkin jos rodussa on sisäsiittoisuutta. Vanhemmat olivat vielä sisaruksia keskenään, eikö? Koukkuvarpaisuus on horniolaisen kanan vaiva, älä jätä sellaista yksilöä elolle lisääntymään.
Kuolleesta kukosta tulee ekana mieleen marekin tauti.
- Neuvoja
Kannattaa voidella se rypsiöljyllä, kyllä se sitten alkaa luistaa taas!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26416953Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235458- 1152581
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152058Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361762Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111996- 59952
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32880Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44880