En osaa asua

maalla..

Siinäpä se tulikin.... En vain osaa tätä touhua. Olen ikäni asunut kaupungissa ja nyt maalla 6 vuotta enkä ole vieläkään sopeutunut.
En ymmärrä edes miksi.
Työt on tottakai täällä kotona joten luulisi että jonkinlainen rutiini alkaisi muodostua tähän elämään mutta kun ei. Teen käytännössö "töitä" koko päivän.
Aamulla aloitan... käyn töissä... taolla kotitöitä enemmän tai vähemmän... taas vähän töitä... kotihommia.. Huomaamattaan päivät sitten meneekin siinä ja huomaa ettei ole niin sanottua vapaa-aikaa ollenkaan. Siis lähteä esim kylättelemään tai lenkille. Tätä tämä on ja en osaa saada näitä asoita muuttumaan.
Helppoa miettiä että meet aamulla töihin, nopeat tauot, sitten kun töitä tehty n. 8 tunnin edestä (riittää näissä hommissa ihan hyvin) niin sitten ollaan töistä pois ja tehdään ne kotityöt yms. ja sitten lenkille tai kylättelemään jos aikaa...
Onnistuu tasan niin kauan kun taas joku "tilanne" töissä tai kotona, esim. nyt nämä keväthommat pellolla.
Aika raskasta tälläinen pitemmän päälle.. = /

24

2634

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Entinen yrittäjä

      Samajuttu se on yritystoiminnassa, itsellä oli yritys jota pyöritin noin 15 vuotta.

      Ainoa tapa saada lomaa oli ostaa asuntovaunu ja poistua paikkakunnalta aina kuin oli mahdollista.

      Huomasin että nämä karavaanarit oli täynnä näitä yrittäjiä, eli en ollut ongelmani kanssa ihan yksin.

      Homma vain menee niin, että vaikket tekisikään varsinaisesti töitä niin ne kumminkin kokoajan pyörii mielessä.
      Samoin puhelimet soi jatkuvasti ja joudut lähtemään koko ajan käymään jossakin ...

      Suosittelen selvää lomakalenteria ja mene pois kotoa lomalla, muuten alkaa homma tympiä.

      Yksi iltapäiväkin joskus riittää, kummasti se vain piristää.

    • pahasti

      väärin että olet maatilalla jossa karjaa?

      Itte ole koko ikäni ollut näissä hommissa ja juuri tuollaista se elämä on joka päivä oli sitten joulu tai juhannus, aina sitä samaa päivästä toiseen joskus hommat sujuu hyvin joskus taas menee koko päivä päin pers...

      Sulla on kokemusta toisenlaisestakin elämästä johon kuuluu oma vapaa-aika ja selvä ero työajalla ja vapaa-ajalla, ehkä juuri siksi nyt tuntuu pahalta ja alkaa kyllästyttää nykyinen elämä, mulla ei ole kokemusta toisenlaisesta elämästä jossa olis vapaat viikonloput ynnä muut vapaa-ja lomapäivät, viimeksi lomalla oon ollu joskus kymmenen vuotta sitten yhden kokonaisen viikon poissa kotoa, en mä tiedä oliko sekään kunnollista lomaa työhuolet lomalle mukana tuli kuitenkin.

      Aika vaikea on antaa neuvoja mitä sun pitäis tehdä kun ei itsellä muunlaisesta elämästä ole kokemuksia jos jo kuusikin vuotta olet yrittänyt sopeutua tälläiseen elämään, olis se mukava kun pystyis auttaan jotenkin mutta älä vielä luovuta jos muuten hommat on hanskassa ehkä se jonain päivänä yllättäen alkaa tuntuakin hyvältä niitä pienenpieniä kivoja pikkujuttuja kolahtaa yhteen.

      saakohan tuosta höpinästä mitään tolkkua, toivotaan (tarkotin tätä omaa juttuani)

    • Konsta Kuttaperka

      Et ehkä ole vielä oppinut ottamaan kevyemmin, ja syyllistät itseäsi kun et kykene samaan kuin muut. Unohda sellainen vaatimus itseltäsi.Tee maalaiselämästäsi itsesi näköinen äläkä mene jonkun toisen tekemän kaavan mukaan. Voi tuntua aluksi vaikealta mutta ota joku hyvä harrastus, jossa ajatuksesi katkeaa kotitöistä.Minulla se on kesällä moottoripyörä.Kun toiset isännät hikoilee töittensä kanssa kuumana kesäpäivänä, niin minä hyppään prätkän satulaan ja teen joskus jopa muutaman sadan kilsan lenkin. Teen sitten illemmalla ne pakolliset,enkä enempää. Minusta jokainen olkoon oman elämänsä herra, ei siitä työstä kannata tehdä epäjumalaa. Maalaiselämä tarjoaa sen että voit järjestellä itse työsi,eikä kuulu kenellekään pätkääkään koska työsi teet. Minä olen oppinut sen kantapään kautta että työ orjuuttaa helposti.No, tässä hiukan ajatuksia sinulle!

    • Alkup.

      Omalla tavallaan mukava huomata etten taida tosiaankaan olla asian kanssa yksin. Mietin pitkään että teenkö vain itse tästä asiasta hankalan kun muilla tuntuu elämä olevan töittenkin suhteen niin tasapainoisen oloista.
      Karjaa meillä ei ole mutta mulla sellainen työ mitä voi käytännössä niin paljon kuin jaksaa. Työhuippujen jälkeen tuntuu mahdottomalle sopeuttaa työnmäärä koska aina tietää pystyvänsä enempään. Ja rahaa ei koskaa liikaa... Enemmän työtä... enemmän rahaa, niinhän se menee.
      Olenkin jo siinä pisteessä että tavallaan lasken ansionmenetyksiä jos olen muualla kuin töissä... hullua mutta totta. Ja mikä parasta, voisi luulla että niitä töitä sitten tulisi edes tehtyä mutta p****t! Mitä enemmän pitäisi sen vähemmän taitaa tulla tehtyä..
      Taidan olla aikamoisessa oravanpyörässä...

      Yritän tässä kesän aikaan saada asiaan jonkinlaista muutosta aikaiseksi, tuntuu että leviää pää jos tää vielä jatkuu tälläisena.

      Mutta hauskaa kesää teille kaikille maatalon asukkaille!! Yritetään ja yritetään jaksaa!

      =)

      • jotain muuta

        Olen itse asunut maalla noin pari vuotta. Meillä ei ole karjaa (onneks) mutta ukon kanssa elämän arvot niin hullun kurisesti vastakkain. Eli olen kaupunkilainen ja yritän tulla maalaiseksi...(tietäis vaan miten). Tuntuu ettei isännälle vaan mikään riitä, vaikka parhaasi yrität niin aina vain pitäisi tehdä enemmän ja enemmän. Opettaminen tuntuu hänestä aika vaivalloiselta, ehkä minun olisi pitänyt käydä joku maalais koulu ennen kun hankin itselleni maalta miehen. Suurin osa kaikista riidoista johtuu juuri tuosta asiasta. Kun vain tietäisi että oppiiko hän arvostamaan minua tälläisenä kuin olen, kun en ole maalle syntynyt!
        Olisi kiva kuulla myös muiden maalla elämän hankalaksi kokevin tarinoita ja siitä varsinkin miten asiat ovat jrjestetty kaikkien mielenrauhan vuoksi.


      • Alkup.
        jotain muuta kirjoitti:

        Olen itse asunut maalla noin pari vuotta. Meillä ei ole karjaa (onneks) mutta ukon kanssa elämän arvot niin hullun kurisesti vastakkain. Eli olen kaupunkilainen ja yritän tulla maalaiseksi...(tietäis vaan miten). Tuntuu ettei isännälle vaan mikään riitä, vaikka parhaasi yrität niin aina vain pitäisi tehdä enemmän ja enemmän. Opettaminen tuntuu hänestä aika vaivalloiselta, ehkä minun olisi pitänyt käydä joku maalais koulu ennen kun hankin itselleni maalta miehen. Suurin osa kaikista riidoista johtuu juuri tuosta asiasta. Kun vain tietäisi että oppiiko hän arvostamaan minua tälläisenä kuin olen, kun en ole maalle syntynyt!
        Olisi kiva kuulla myös muiden maalla elämän hankalaksi kokevin tarinoita ja siitä varsinkin miten asiat ovat jrjestetty kaikkien mielenrauhan vuoksi.

        Mulla on myös sama ongelma. Kai. Mieheni on asunut ikänsä täällä maalla, eli on tottunut olemaan aina menossa. Ja minä tietysti monesti mietin että pitääköhän minun yltää samaan kuin hän. Onhan se turhauttavaa jos toinen raataa ja toinen vaikka nyt sitten "kylättelee" tai katsoo vaikka salkkarit.
        Siksi kai minulle on tullutkin tämä tilanne että teen kotitöitä ja töitä tavallaan yhtäaikaa... En voi oikeastaan lähteä kun olen vielä tavallaan koko ajan menossa töihin. Vaikka mies ei sanoa oikestaan asiaan mitään, silti tunnen itseni todella riittämättömäksi. Oma työni on suhteellisen raskasta ja kai minun pitäisi tyytyä vain siihen, että tehtäis molemmat "vaan" omia hommia. Autan miestä usein, varsinkin näin peltotyöaikaan. Vaikka oma työni kyllä työllistää minut täysin.
        Kaupunkiin minua tuskin enää saisi, tykkään asua täällä maalla vaikkakin yhtä "pitämistä" tämä koko ajan on. Onhan tässä kuitenkin oma tekemisen vapaus, se on siunaus ja kirous yhtäaikaa.
        Toivon todella että osaisin joskus edes ottaa rennosti, en ole moneen vuoteen osannut. Miksi edes asenne ei muutu, miksi hitossa sitä jaksaa päivästä toiseen stressata samoista asioista.
        Nytkin vähän morkkis kun mies pellolla ja itse lorvin täällä netissä, takana kuitenkin 10 tunnin työpäivä ja kaupassa käynti ja kotihommat siihen päälle.
        Kyllä sitä tavallaan tuon ukon kanssa ollaan niin erilaisia, luulin itseäni joskus ahkeraksi mutta enpä taida ollakkaan.. = / Ei kai ihmistä ikiliikkujaksi ole luotu... Kieltämättä tässäkin talossa usempi riita töitten tekemisistä tullut, kun on ne oikeat työt ja siihen päälle vielä muut ylimääräiset... polttopuut, nurmikon leikkaus, rakennusten korjailu, siivoilut... kaikkea mahdollista. Minäkin opetellut kaikenmaailman koneiden käytön, avuton en ole.
        Väsy on, fyysisesti ja henkisesti... = /


      • Emäntäehdokas
        Alkup. kirjoitti:

        Mulla on myös sama ongelma. Kai. Mieheni on asunut ikänsä täällä maalla, eli on tottunut olemaan aina menossa. Ja minä tietysti monesti mietin että pitääköhän minun yltää samaan kuin hän. Onhan se turhauttavaa jos toinen raataa ja toinen vaikka nyt sitten "kylättelee" tai katsoo vaikka salkkarit.
        Siksi kai minulle on tullutkin tämä tilanne että teen kotitöitä ja töitä tavallaan yhtäaikaa... En voi oikeastaan lähteä kun olen vielä tavallaan koko ajan menossa töihin. Vaikka mies ei sanoa oikestaan asiaan mitään, silti tunnen itseni todella riittämättömäksi. Oma työni on suhteellisen raskasta ja kai minun pitäisi tyytyä vain siihen, että tehtäis molemmat "vaan" omia hommia. Autan miestä usein, varsinkin näin peltotyöaikaan. Vaikka oma työni kyllä työllistää minut täysin.
        Kaupunkiin minua tuskin enää saisi, tykkään asua täällä maalla vaikkakin yhtä "pitämistä" tämä koko ajan on. Onhan tässä kuitenkin oma tekemisen vapaus, se on siunaus ja kirous yhtäaikaa.
        Toivon todella että osaisin joskus edes ottaa rennosti, en ole moneen vuoteen osannut. Miksi edes asenne ei muutu, miksi hitossa sitä jaksaa päivästä toiseen stressata samoista asioista.
        Nytkin vähän morkkis kun mies pellolla ja itse lorvin täällä netissä, takana kuitenkin 10 tunnin työpäivä ja kaupassa käynti ja kotihommat siihen päälle.
        Kyllä sitä tavallaan tuon ukon kanssa ollaan niin erilaisia, luulin itseäni joskus ahkeraksi mutta enpä taida ollakkaan.. = / Ei kai ihmistä ikiliikkujaksi ole luotu... Kieltämättä tässäkin talossa usempi riita töitten tekemisistä tullut, kun on ne oikeat työt ja siihen päälle vielä muut ylimääräiset... polttopuut, nurmikon leikkaus, rakennusten korjailu, siivoilut... kaikkea mahdollista. Minäkin opetellut kaikenmaailman koneiden käytön, avuton en ole.
        Väsy on, fyysisesti ja henkisesti... = /

        Saman ongelman kanssa painin myös minä - tai en oikeastaan paini juuri tällä hetkellä, kun väsähdin.. Aloin ihan tietoisesti miettiä, miksi pitäisi jaksaa piiiitkän päivän jälkeen skarpata vielä kotona maatilallakin. Kauhea syyllisyys koko ajan, kun mies on ihan aina töissä ja itse pysähtyy hetkeksi pitkän päivän jälkeen lehteä lukemaan. Tai lähtee koiran kanssa lenkille. Tai ottaa torkut. Tai tekee yleensä mitään sellaista, minkä voi tulkita muuksi kuin työnteoksi.

        Siinä vaiheessa kun melkein ulkopuoliset ihmiset tulivat sanomaan, että en ole tarpeeksi tilan töissä mukana (ja rivien välistä luin, että olen heidän mielestään laiska), tulin järkiini. Totesin, että rankat 8,5-9,5 tunnin työpäivät talon ulkopuolella, kaupassa käynnit, pihatyöt, koiran lenkkeilyttämiset ja kotitöiden pyörittäminen riittävät minulle ja jos niiden jälkeen ei jää vapaa-aikaa tai edes aikaa pitää huolta kunnostaan, niin sitten riittää minulle tämä maatilalla asuminen. Kysyin mieheltä, että etsiikö hän emäntää maatilan töihin vai elämänkumppania rinnalleen.. Ja sitten poistuin paikalta katsomaan tilannetta kauempaa ja jätin miehen miettimään, mitä hän oikeasti haluaa. Ei varmaan ainakaan järkensä menettänyttä eukkoa =)Muuta vaihtoehtoa ei oikeastaan ollut, aloin olla henkisesti niin väsynyt koko tilanteeseen ja tuo ulkopuolelta tuleva arvostelu laukaisi tilanteen lopullisesti.

        Nyt kuukauden kaupungissa-asumisen jälkeen on kova ikävä miestä ja maatilaa ja kaikkea sitä touhuilua, mihin maatilalla voi osallistua, mutta jatkuvaa syyllisyydentunnetta en kyllä kaipaa. Päätin, että haluaisin muuttaa takaisin tilalle, mutta vasta sitten, kun olemme saaneet tilan työmäärän sovitettua jotenkin talon ulkopuolella tehtävien täysien työpäivien kanssa yhteen.

        Tilalla on tällä hetkellä reilu 20 lypsävää, perunanviljelyä, metsätaloutta, vuokramökkejä ym. Sekä isäntä että minä käymme ulkopuolella töissä täyttä viikkoa, minulla viikot venähtävät vähintään 42 tuntiin/vk. Onneksi vanha(hko) pari on auttamassa, mutta ymmärrän, etteivät jaksaisi aina lypsää... Itseäni ahdistaa kuitenkin loppupeleissä enempi se, että pitäisi koko ajan olla tekevinään ja innostunut oppimaan uutta, kuin se, että töitä on oikeasti paljon. Jos saisi ihan rauhassa hengähtää omien töitten jälkeen, sitä jaksaisi esim. viikonloppuna hyvin opetella kirjanpitoa ja olla navetallakin auttamassa. Mutta kun on jatkuvasti stressin ja paineen alla, niin ei lopulta jaksa milloinkaan mitään ja aina vaan "puuhastelee" ja on muka tekevinään. Sama pätee kyllä työhön muuallakin kuin tilalla!

        Hoh hoi jaa tätä maalaiselämän ihanuutta!

        PS. Ymmärrän kyllä että kiireaikoina pitää jaksaa tsempata, eivätkä ne ole ongelma. Oikeastaan kiireaikoina on KIVA tsempata! Rasittaa nimenomaan se, että pitäisi jaksaa tsempata 24 tuntia vuorokaudessa vuoden ympäri.


      • Paalinpyörittäjä
        Emäntäehdokas kirjoitti:

        Saman ongelman kanssa painin myös minä - tai en oikeastaan paini juuri tällä hetkellä, kun väsähdin.. Aloin ihan tietoisesti miettiä, miksi pitäisi jaksaa piiiitkän päivän jälkeen skarpata vielä kotona maatilallakin. Kauhea syyllisyys koko ajan, kun mies on ihan aina töissä ja itse pysähtyy hetkeksi pitkän päivän jälkeen lehteä lukemaan. Tai lähtee koiran kanssa lenkille. Tai ottaa torkut. Tai tekee yleensä mitään sellaista, minkä voi tulkita muuksi kuin työnteoksi.

        Siinä vaiheessa kun melkein ulkopuoliset ihmiset tulivat sanomaan, että en ole tarpeeksi tilan töissä mukana (ja rivien välistä luin, että olen heidän mielestään laiska), tulin järkiini. Totesin, että rankat 8,5-9,5 tunnin työpäivät talon ulkopuolella, kaupassa käynnit, pihatyöt, koiran lenkkeilyttämiset ja kotitöiden pyörittäminen riittävät minulle ja jos niiden jälkeen ei jää vapaa-aikaa tai edes aikaa pitää huolta kunnostaan, niin sitten riittää minulle tämä maatilalla asuminen. Kysyin mieheltä, että etsiikö hän emäntää maatilan töihin vai elämänkumppania rinnalleen.. Ja sitten poistuin paikalta katsomaan tilannetta kauempaa ja jätin miehen miettimään, mitä hän oikeasti haluaa. Ei varmaan ainakaan järkensä menettänyttä eukkoa =)Muuta vaihtoehtoa ei oikeastaan ollut, aloin olla henkisesti niin väsynyt koko tilanteeseen ja tuo ulkopuolelta tuleva arvostelu laukaisi tilanteen lopullisesti.

        Nyt kuukauden kaupungissa-asumisen jälkeen on kova ikävä miestä ja maatilaa ja kaikkea sitä touhuilua, mihin maatilalla voi osallistua, mutta jatkuvaa syyllisyydentunnetta en kyllä kaipaa. Päätin, että haluaisin muuttaa takaisin tilalle, mutta vasta sitten, kun olemme saaneet tilan työmäärän sovitettua jotenkin talon ulkopuolella tehtävien täysien työpäivien kanssa yhteen.

        Tilalla on tällä hetkellä reilu 20 lypsävää, perunanviljelyä, metsätaloutta, vuokramökkejä ym. Sekä isäntä että minä käymme ulkopuolella töissä täyttä viikkoa, minulla viikot venähtävät vähintään 42 tuntiin/vk. Onneksi vanha(hko) pari on auttamassa, mutta ymmärrän, etteivät jaksaisi aina lypsää... Itseäni ahdistaa kuitenkin loppupeleissä enempi se, että pitäisi koko ajan olla tekevinään ja innostunut oppimaan uutta, kuin se, että töitä on oikeasti paljon. Jos saisi ihan rauhassa hengähtää omien töitten jälkeen, sitä jaksaisi esim. viikonloppuna hyvin opetella kirjanpitoa ja olla navetallakin auttamassa. Mutta kun on jatkuvasti stressin ja paineen alla, niin ei lopulta jaksa milloinkaan mitään ja aina vaan "puuhastelee" ja on muka tekevinään. Sama pätee kyllä työhön muuallakin kuin tilalla!

        Hoh hoi jaa tätä maalaiselämän ihanuutta!

        PS. Ymmärrän kyllä että kiireaikoina pitää jaksaa tsempata, eivätkä ne ole ongelma. Oikeastaan kiireaikoina on KIVA tsempata! Rasittaa nimenomaan se, että pitäisi jaksaa tsempata 24 tuntia vuorokaudessa vuoden ympäri.

        Kannattaa laskea karjanpidon kannattavuus, jos kerran molemmat käytte tilan ulkopuolella töissä.
        20 lypsylehmää työllistää ainakin yhden henkilötyövuoden verran, joten kerro omat palkkatulosi kolmella ja jos miehesi verotettavat tulot jäävät tuota lukua pienemmiksi, niin pistäkää karja pois!


      • Isäntä
        Emäntäehdokas kirjoitti:

        Saman ongelman kanssa painin myös minä - tai en oikeastaan paini juuri tällä hetkellä, kun väsähdin.. Aloin ihan tietoisesti miettiä, miksi pitäisi jaksaa piiiitkän päivän jälkeen skarpata vielä kotona maatilallakin. Kauhea syyllisyys koko ajan, kun mies on ihan aina töissä ja itse pysähtyy hetkeksi pitkän päivän jälkeen lehteä lukemaan. Tai lähtee koiran kanssa lenkille. Tai ottaa torkut. Tai tekee yleensä mitään sellaista, minkä voi tulkita muuksi kuin työnteoksi.

        Siinä vaiheessa kun melkein ulkopuoliset ihmiset tulivat sanomaan, että en ole tarpeeksi tilan töissä mukana (ja rivien välistä luin, että olen heidän mielestään laiska), tulin järkiini. Totesin, että rankat 8,5-9,5 tunnin työpäivät talon ulkopuolella, kaupassa käynnit, pihatyöt, koiran lenkkeilyttämiset ja kotitöiden pyörittäminen riittävät minulle ja jos niiden jälkeen ei jää vapaa-aikaa tai edes aikaa pitää huolta kunnostaan, niin sitten riittää minulle tämä maatilalla asuminen. Kysyin mieheltä, että etsiikö hän emäntää maatilan töihin vai elämänkumppania rinnalleen.. Ja sitten poistuin paikalta katsomaan tilannetta kauempaa ja jätin miehen miettimään, mitä hän oikeasti haluaa. Ei varmaan ainakaan järkensä menettänyttä eukkoa =)Muuta vaihtoehtoa ei oikeastaan ollut, aloin olla henkisesti niin väsynyt koko tilanteeseen ja tuo ulkopuolelta tuleva arvostelu laukaisi tilanteen lopullisesti.

        Nyt kuukauden kaupungissa-asumisen jälkeen on kova ikävä miestä ja maatilaa ja kaikkea sitä touhuilua, mihin maatilalla voi osallistua, mutta jatkuvaa syyllisyydentunnetta en kyllä kaipaa. Päätin, että haluaisin muuttaa takaisin tilalle, mutta vasta sitten, kun olemme saaneet tilan työmäärän sovitettua jotenkin talon ulkopuolella tehtävien täysien työpäivien kanssa yhteen.

        Tilalla on tällä hetkellä reilu 20 lypsävää, perunanviljelyä, metsätaloutta, vuokramökkejä ym. Sekä isäntä että minä käymme ulkopuolella töissä täyttä viikkoa, minulla viikot venähtävät vähintään 42 tuntiin/vk. Onneksi vanha(hko) pari on auttamassa, mutta ymmärrän, etteivät jaksaisi aina lypsää... Itseäni ahdistaa kuitenkin loppupeleissä enempi se, että pitäisi koko ajan olla tekevinään ja innostunut oppimaan uutta, kuin se, että töitä on oikeasti paljon. Jos saisi ihan rauhassa hengähtää omien töitten jälkeen, sitä jaksaisi esim. viikonloppuna hyvin opetella kirjanpitoa ja olla navetallakin auttamassa. Mutta kun on jatkuvasti stressin ja paineen alla, niin ei lopulta jaksa milloinkaan mitään ja aina vaan "puuhastelee" ja on muka tekevinään. Sama pätee kyllä työhön muuallakin kuin tilalla!

        Hoh hoi jaa tätä maalaiselämän ihanuutta!

        PS. Ymmärrän kyllä että kiireaikoina pitää jaksaa tsempata, eivätkä ne ole ongelma. Oikeastaan kiireaikoina on KIVA tsempata! Rasittaa nimenomaan se, että pitäisi jaksaa tsempata 24 tuntia vuorokaudessa vuoden ympäri.

        Laittaisin karjan pois jos kerran kummallakin on tilan ulkopuolella töitä. Ei varmaan tuon kokokoisen karjan tuotto korvaa sitä työmäärä lisää minkä aiheuttaa.Vapaatakin on hyvä pitää.


      • Konsta Kuttaperka
        jotain muuta kirjoitti:

        Olen itse asunut maalla noin pari vuotta. Meillä ei ole karjaa (onneks) mutta ukon kanssa elämän arvot niin hullun kurisesti vastakkain. Eli olen kaupunkilainen ja yritän tulla maalaiseksi...(tietäis vaan miten). Tuntuu ettei isännälle vaan mikään riitä, vaikka parhaasi yrität niin aina vain pitäisi tehdä enemmän ja enemmän. Opettaminen tuntuu hänestä aika vaivalloiselta, ehkä minun olisi pitänyt käydä joku maalais koulu ennen kun hankin itselleni maalta miehen. Suurin osa kaikista riidoista johtuu juuri tuosta asiasta. Kun vain tietäisi että oppiiko hän arvostamaan minua tälläisenä kuin olen, kun en ole maalle syntynyt!
        Olisi kiva kuulla myös muiden maalla elämän hankalaksi kokevin tarinoita ja siitä varsinkin miten asiat ovat jrjestetty kaikkien mielenrauhan vuoksi.

        Oliskohan nyt kyse siitä arvostuksesta tai sen puutteesta.Jos miehesi ei ole koskaan saanut vanhemmiltaan sanallista arvostusta, vaan saanut sen sanattoman hyväksynnän töitä raatamalla.Niin ajattele se asia näin: jos hän on lusikalla saanut (arvostusta), et voi häneltä mennä sitä kauhalla vaatimaan.Jos haluat tuohon muutosta,niin ala toteuttaa sitä itse eli anna sinä hänelle sitä arvostusta.Vaikea läksy,ja hän voi jopa itsekin mitätöidä sitä aluksi, mutta varmasti löydät siihen keinon.Jokainen ihminen,voidakseen hyvin, kaipaa sitä että hän on hyväksytty ja riittävä sellaisenaan.Sitten tuo,kun hänestä opettaminen on vaivalloista johtuu todennäköisesti siitä,että hän itse joutui/meni isäänsä miellyttääkseen hänen mukaan töihin ja oppi sanoitta tekemään työtä kuten isänsä.Hän ehkä ajattelee,ettei tuossa nyt mitään opettamista ole ja saattaa tuskastua jos toinen kyselee neuvoja. -Tuo kaikki mitä tuossa edellä kerroin, on ote minun elämästä ja koettua. Ja on siinä tullut toinen suunnilleen kirottua kun hän ei ymmärrä kunnes tajusin itse kuvion.Vaan yksi kumminkin on edelleen hakusassa, se arvostus.
        Edelleenkään en sitä liitossani saa mutta on ystäviä ja harrastuskavereita joilta sitä saan,ja
        olen alkanut myös arvostaa itse itseäni.Ja siihen kuuluu myös sen arviointi miten paljon päivässä teen työtä. Lisäksi kaikkeen tuohon minulle tuli työn kautta sanaton yhteys omaan isään,että me ymmärrettiin ihan puolesta sanasta toisiamme. Emännys sitten antoi palautetta tuosta tuumaten ettei hän ymmärrä puoliakaan meidän keskustelusta.
        Se oli näin pitkällä meillä, ennenkuin havahduin huomaamaan tämän vinoutuman. Ja vieläkin vaivaannun esim. siitä jos joku uusi asia pitää opettaa toiselle sormesta pitäen.Mieleen nousee ajatus että itse tehden homma olisi jo tehty kuin opetan toista kärsimättömänä. Että tällainen stoori, toivon että tuosta on jotain apua.


      • Työnarkomaanin vaimo
        Emäntäehdokas kirjoitti:

        Saman ongelman kanssa painin myös minä - tai en oikeastaan paini juuri tällä hetkellä, kun väsähdin.. Aloin ihan tietoisesti miettiä, miksi pitäisi jaksaa piiiitkän päivän jälkeen skarpata vielä kotona maatilallakin. Kauhea syyllisyys koko ajan, kun mies on ihan aina töissä ja itse pysähtyy hetkeksi pitkän päivän jälkeen lehteä lukemaan. Tai lähtee koiran kanssa lenkille. Tai ottaa torkut. Tai tekee yleensä mitään sellaista, minkä voi tulkita muuksi kuin työnteoksi.

        Siinä vaiheessa kun melkein ulkopuoliset ihmiset tulivat sanomaan, että en ole tarpeeksi tilan töissä mukana (ja rivien välistä luin, että olen heidän mielestään laiska), tulin järkiini. Totesin, että rankat 8,5-9,5 tunnin työpäivät talon ulkopuolella, kaupassa käynnit, pihatyöt, koiran lenkkeilyttämiset ja kotitöiden pyörittäminen riittävät minulle ja jos niiden jälkeen ei jää vapaa-aikaa tai edes aikaa pitää huolta kunnostaan, niin sitten riittää minulle tämä maatilalla asuminen. Kysyin mieheltä, että etsiikö hän emäntää maatilan töihin vai elämänkumppania rinnalleen.. Ja sitten poistuin paikalta katsomaan tilannetta kauempaa ja jätin miehen miettimään, mitä hän oikeasti haluaa. Ei varmaan ainakaan järkensä menettänyttä eukkoa =)Muuta vaihtoehtoa ei oikeastaan ollut, aloin olla henkisesti niin väsynyt koko tilanteeseen ja tuo ulkopuolelta tuleva arvostelu laukaisi tilanteen lopullisesti.

        Nyt kuukauden kaupungissa-asumisen jälkeen on kova ikävä miestä ja maatilaa ja kaikkea sitä touhuilua, mihin maatilalla voi osallistua, mutta jatkuvaa syyllisyydentunnetta en kyllä kaipaa. Päätin, että haluaisin muuttaa takaisin tilalle, mutta vasta sitten, kun olemme saaneet tilan työmäärän sovitettua jotenkin talon ulkopuolella tehtävien täysien työpäivien kanssa yhteen.

        Tilalla on tällä hetkellä reilu 20 lypsävää, perunanviljelyä, metsätaloutta, vuokramökkejä ym. Sekä isäntä että minä käymme ulkopuolella töissä täyttä viikkoa, minulla viikot venähtävät vähintään 42 tuntiin/vk. Onneksi vanha(hko) pari on auttamassa, mutta ymmärrän, etteivät jaksaisi aina lypsää... Itseäni ahdistaa kuitenkin loppupeleissä enempi se, että pitäisi koko ajan olla tekevinään ja innostunut oppimaan uutta, kuin se, että töitä on oikeasti paljon. Jos saisi ihan rauhassa hengähtää omien töitten jälkeen, sitä jaksaisi esim. viikonloppuna hyvin opetella kirjanpitoa ja olla navetallakin auttamassa. Mutta kun on jatkuvasti stressin ja paineen alla, niin ei lopulta jaksa milloinkaan mitään ja aina vaan "puuhastelee" ja on muka tekevinään. Sama pätee kyllä työhön muuallakin kuin tilalla!

        Hoh hoi jaa tätä maalaiselämän ihanuutta!

        PS. Ymmärrän kyllä että kiireaikoina pitää jaksaa tsempata, eivätkä ne ole ongelma. Oikeastaan kiireaikoina on KIVA tsempata! Rasittaa nimenomaan se, että pitäisi jaksaa tsempata 24 tuntia vuorokaudessa vuoden ympäri.

        Minä maalla syntynyt ja kasvanut avioiduin maatilan pojan kanssa yli 25v vitten. Alussa asuimme kerrostalossa, myöhemmin omakotitalossa ja lopuksi saimme maatilan hoitaaksemme.

        Syntyi lapsia ajan saatossa ja elämä oli tasaista ja työteliästä. Lehmiä lypsettiin ja myös minä tein paljon maatilan töitä, joten ei minua kukaan onneksi laiskaksi sanonut.

        Parisuhde on asia, jolle pitäisi olla joskus aikaa. Mieheni ei parisuhteesta piitannut, vain töistään. Ei ollut juhlahetkiä meidän elämässä. Työpäivä oli juhlapäivä, lomapäivä kauhistus.
        Minä siihen kylläännyin, yksinäisyyteen, varsinkin kun lapsetkin kasvoivat ja minä jäin kokonaan yksin.

        Olin vähän aikaa muualla asumassa, mutta minä kaipasin maaseudun ääniä ja omaa pihapiiriä.
        Jos joku ei osaa asua maalla, niin minä taas en osaa maatalon tyttärenä asua muualla kuin maalla.
        En ikinä voi lähteä huonosta liitostani, koska minä en voisi asua kaupungissa. Voihan tietysti ostaa omakotitalon, mutta en minä yksin jaksa sellaista hoitaa.

        Neuvoksi vain kaikille työnarkomaaneille, että pitäkää kiinni parisuhteestanne, koska silloin kun toinen tekee kovasti töitä perheensä eteen, niin kohta on tilanne, jolloin ei ole ketään kenen eteen raataa. Vaimo ja lapset ovat lähteneet.


      • Isäntä
        Työnarkomaanin vaimo kirjoitti:

        Minä maalla syntynyt ja kasvanut avioiduin maatilan pojan kanssa yli 25v vitten. Alussa asuimme kerrostalossa, myöhemmin omakotitalossa ja lopuksi saimme maatilan hoitaaksemme.

        Syntyi lapsia ajan saatossa ja elämä oli tasaista ja työteliästä. Lehmiä lypsettiin ja myös minä tein paljon maatilan töitä, joten ei minua kukaan onneksi laiskaksi sanonut.

        Parisuhde on asia, jolle pitäisi olla joskus aikaa. Mieheni ei parisuhteesta piitannut, vain töistään. Ei ollut juhlahetkiä meidän elämässä. Työpäivä oli juhlapäivä, lomapäivä kauhistus.
        Minä siihen kylläännyin, yksinäisyyteen, varsinkin kun lapsetkin kasvoivat ja minä jäin kokonaan yksin.

        Olin vähän aikaa muualla asumassa, mutta minä kaipasin maaseudun ääniä ja omaa pihapiiriä.
        Jos joku ei osaa asua maalla, niin minä taas en osaa maatalon tyttärenä asua muualla kuin maalla.
        En ikinä voi lähteä huonosta liitostani, koska minä en voisi asua kaupungissa. Voihan tietysti ostaa omakotitalon, mutta en minä yksin jaksa sellaista hoitaa.

        Neuvoksi vain kaikille työnarkomaaneille, että pitäkää kiinni parisuhteestanne, koska silloin kun toinen tekee kovasti töitä perheensä eteen, niin kohta on tilanne, jolloin ei ole ketään kenen eteen raataa. Vaimo ja lapset ovat lähteneet.

        Kyllä joskus täytyy vapaatakin olla ei ne työt minnekään karkaa vaikka joskus käy hoitamassa suhdetta muuallakin. Eläintiloilla tietysti hankalampaa irrottautua.


      • Emäntäehdokas
        Työnarkomaanin vaimo kirjoitti:

        Minä maalla syntynyt ja kasvanut avioiduin maatilan pojan kanssa yli 25v vitten. Alussa asuimme kerrostalossa, myöhemmin omakotitalossa ja lopuksi saimme maatilan hoitaaksemme.

        Syntyi lapsia ajan saatossa ja elämä oli tasaista ja työteliästä. Lehmiä lypsettiin ja myös minä tein paljon maatilan töitä, joten ei minua kukaan onneksi laiskaksi sanonut.

        Parisuhde on asia, jolle pitäisi olla joskus aikaa. Mieheni ei parisuhteesta piitannut, vain töistään. Ei ollut juhlahetkiä meidän elämässä. Työpäivä oli juhlapäivä, lomapäivä kauhistus.
        Minä siihen kylläännyin, yksinäisyyteen, varsinkin kun lapsetkin kasvoivat ja minä jäin kokonaan yksin.

        Olin vähän aikaa muualla asumassa, mutta minä kaipasin maaseudun ääniä ja omaa pihapiiriä.
        Jos joku ei osaa asua maalla, niin minä taas en osaa maatalon tyttärenä asua muualla kuin maalla.
        En ikinä voi lähteä huonosta liitostani, koska minä en voisi asua kaupungissa. Voihan tietysti ostaa omakotitalon, mutta en minä yksin jaksa sellaista hoitaa.

        Neuvoksi vain kaikille työnarkomaaneille, että pitäkää kiinni parisuhteestanne, koska silloin kun toinen tekee kovasti töitä perheensä eteen, niin kohta on tilanne, jolloin ei ole ketään kenen eteen raataa. Vaimo ja lapset ovat lähteneet.

        Sama juttu täällä, en voi itsekään kuvitella asuvani kaupungissa kovin pitkään. Opiskeluajan vietin kerrostalossa Helsingissä ja koko ajan kaipasin maalle takaisin (vaikka kovin innoissani nuorena lähdinkin muka suureen maailmaan). Etenkin näin kesällä on ihan mahdotonta elää kerrostalossa, neljän seinän sisällä. Joka viikonloppu on lähdettävä edes vähän kuopsuttamaan pihamaata ja kuuntelemaan linnunlaulua joko maatilalle tai vanhempieni luo..

        Työnarkomaniasta puheenollen: en voi syyttää ko. taudista vain toista osapuolta, itselläni vierähtää myös töissä ylimääräisiä tunteja vähän väliä. Vaativa ja haastava työ saa helposti valtaansa! Tietoisesti on pyrittävä lopettamaan työt klo 17, muuten niitä tekemättömiä töitä löytyy työpöydältä aina uusia ja uusia ja pian on kello iltakahdeksassa.. Siitäkin tulee huono omatunto!


      • Emäntäehdokas
        Paalinpyörittäjä kirjoitti:

        Kannattaa laskea karjanpidon kannattavuus, jos kerran molemmat käytte tilan ulkopuolella töissä.
        20 lypsylehmää työllistää ainakin yhden henkilötyövuoden verran, joten kerro omat palkkatulosi kolmella ja jos miehesi verotettavat tulot jäävät tuota lukua pienemmiksi, niin pistäkää karja pois!

        Olemme sitoutuneet pitämään karjaa sen kymmenen vuoden ajan, mutta lypsykarjasta pyritään eroon vähitellen. Mies vetoaa taloudellisiin syihin, että emme saa riittävästi tuloa muusta maataloudesta, ja lypsykarjaa on sen vuoksi pidettävä muutama vuosi. Näin olen käsittänyt, mutta kovin tarkkoja laskelmia en ole eteeni saanut. En edes tarkalleen tiedä, paljonko tuloa tuosta lypsykarjasta tulee..

        Se vähän kaihertaa mieltä myös: tuntuu, että olen huonosti perillä, missä tilalla mennään ja välillä epäilen, että mulle ei halutakaan kertoa. Olen yrittänyt kysellä, mutta kun ei tunnu kukaan tietävän tarkasti. Tällainen mutu-yritystalous lienee tuttua maataloussektorilla? Ärsyttää, kun olen tottunut muissa yrityksissä työskennellessäni laskelmiin perustuviin, pitkän tähtäimen strategioihin. Omassa työssänikin joudun monesti perustelemaan tarkkojen laskelmien avulla esim. lisätyövoiman tarpeen. Ajatusmallit maatilalla ovat aivan toisesta ulottuvuudesta. Tuntuu, että tilalla vaan tehdään ja pysähdytään miettimään ainoastaan, jos on pakko.

        Maatilalla sukupolvenvaihdos tehtiin vasta reilu vuosi sitten, joten on ollut melkoista sopeutumista viime ajat. Tähän asti olen saanut uppoutua omaan työhöni täysillä, maatilalla olen auttanut myös, mutta vapaasta tahdostani. Nyt siitä on tullut velvoite, vaikken kauppapapereihin ole nimeäni laittanutkaan. Emmekä ole naimisissa.

        Onko vinkkejä, miten miehen saisin pohtimaan näitä työmäärä- ja talousasioita vähän perusteellisemmin? Ihan suoraankin voi kertoa: miten pääsisimme lypsykarjasta eroon, mieluiten heti? =) (vitsi)


      • Emäntäehdokas
        Konsta Kuttaperka kirjoitti:

        Oliskohan nyt kyse siitä arvostuksesta tai sen puutteesta.Jos miehesi ei ole koskaan saanut vanhemmiltaan sanallista arvostusta, vaan saanut sen sanattoman hyväksynnän töitä raatamalla.Niin ajattele se asia näin: jos hän on lusikalla saanut (arvostusta), et voi häneltä mennä sitä kauhalla vaatimaan.Jos haluat tuohon muutosta,niin ala toteuttaa sitä itse eli anna sinä hänelle sitä arvostusta.Vaikea läksy,ja hän voi jopa itsekin mitätöidä sitä aluksi, mutta varmasti löydät siihen keinon.Jokainen ihminen,voidakseen hyvin, kaipaa sitä että hän on hyväksytty ja riittävä sellaisenaan.Sitten tuo,kun hänestä opettaminen on vaivalloista johtuu todennäköisesti siitä,että hän itse joutui/meni isäänsä miellyttääkseen hänen mukaan töihin ja oppi sanoitta tekemään työtä kuten isänsä.Hän ehkä ajattelee,ettei tuossa nyt mitään opettamista ole ja saattaa tuskastua jos toinen kyselee neuvoja. -Tuo kaikki mitä tuossa edellä kerroin, on ote minun elämästä ja koettua. Ja on siinä tullut toinen suunnilleen kirottua kun hän ei ymmärrä kunnes tajusin itse kuvion.Vaan yksi kumminkin on edelleen hakusassa, se arvostus.
        Edelleenkään en sitä liitossani saa mutta on ystäviä ja harrastuskavereita joilta sitä saan,ja
        olen alkanut myös arvostaa itse itseäni.Ja siihen kuuluu myös sen arviointi miten paljon päivässä teen työtä. Lisäksi kaikkeen tuohon minulle tuli työn kautta sanaton yhteys omaan isään,että me ymmärrettiin ihan puolesta sanasta toisiamme. Emännys sitten antoi palautetta tuosta tuumaten ettei hän ymmärrä puoliakaan meidän keskustelusta.
        Se oli näin pitkällä meillä, ennenkuin havahduin huomaamaan tämän vinoutuman. Ja vieläkin vaivaannun esim. siitä jos joku uusi asia pitää opettaa toiselle sormesta pitäen.Mieleen nousee ajatus että itse tehden homma olisi jo tehty kuin opetan toista kärsimättömänä. Että tällainen stoori, toivon että tuosta on jotain apua.

        Hieno puheenvuoro, Konsta! Tuosta on varmasti apua! Itsetunto-ongelmat ja sitä kautta arvostuksen puute ovat muuten varmasti useimpien parisuhdeongelmien taustalla, samoin työyhteisöjen suurena riesana. Jos kaikki ymmärtäisivät arvostaa itseään ja omaa työtään ja sitä kautta myös myös ihmisiä ympärillään, elämä tällä planeetalla olisi varmasti helpompaa kaikille..

        Pitää yrittää aloittaa oman itsetuntonsa kehittämisestä sekä tuosta kumppanin ja hänen työnsä arvostamisesta. Miksi se on niin vaikeaa?

        Miten, isännät, haluatte, että teidän työnne ja raatamisenne huomioidaan?


      • Konsta Kuttaperka
        Emäntäehdokas kirjoitti:

        Hieno puheenvuoro, Konsta! Tuosta on varmasti apua! Itsetunto-ongelmat ja sitä kautta arvostuksen puute ovat muuten varmasti useimpien parisuhdeongelmien taustalla, samoin työyhteisöjen suurena riesana. Jos kaikki ymmärtäisivät arvostaa itseään ja omaa työtään ja sitä kautta myös myös ihmisiä ympärillään, elämä tällä planeetalla olisi varmasti helpompaa kaikille..

        Pitää yrittää aloittaa oman itsetuntonsa kehittämisestä sekä tuosta kumppanin ja hänen työnsä arvostamisesta. Miksi se on niin vaikeaa?

        Miten, isännät, haluatte, että teidän työnne ja raatamisenne huomioidaan?

        Ei ne niin kauhean isoja asioita ole (kuvittelen niin).Minä arvostan esim.sitä jos toinen edes joskus pistäytyisi katsomassa vaikka eväskorin/kahvitermoksen kanssa työmaalla(pellolla) että miten homma sujuu.Ja jaksaa olla kiinnostunut minusta ihmisenä kuulostellen millä mielellä olen.Ja kyllä se arkielämän henkinen yhteys ja ihonlämpöisyys (hali,pusu ja pimppi) saa ainakin minulta positiivista vastakaikua, ei elämän silti tarvitse sitä jatkuvaa naimista olla. Olen aina ollut tunteellinen tyyppi.Nuorena vihasin sitä ominaisuutta kunnes tajusin että se on myös voimavara ja kun tuon hyväksyin niin samalla hyväksyin myös sen että näin yli 50:nä saan olla myös romantikko, eikä hävetä yhtään. Eli hylkäsin itsestäni sen kovan isänmallin (mikä oma isäni muuten on,vieläkin) ja hyväksyin oman itseni. Arvostuksena pidän myös hyvän ruuan valmistamista,tie miehen sydämeen käy vatsan kautta.Tai ettei itse tarvitse huolehtia sitä,onko puhdasta päälle pantavaa niin juhliin kuin töihinkin mennessä (nyt huolehdin siitä täysin itse). Tässä muutamia asioita mitä itse arvostan.


      • jotain muuta
        Konsta Kuttaperka kirjoitti:

        Ei ne niin kauhean isoja asioita ole (kuvittelen niin).Minä arvostan esim.sitä jos toinen edes joskus pistäytyisi katsomassa vaikka eväskorin/kahvitermoksen kanssa työmaalla(pellolla) että miten homma sujuu.Ja jaksaa olla kiinnostunut minusta ihmisenä kuulostellen millä mielellä olen.Ja kyllä se arkielämän henkinen yhteys ja ihonlämpöisyys (hali,pusu ja pimppi) saa ainakin minulta positiivista vastakaikua, ei elämän silti tarvitse sitä jatkuvaa naimista olla. Olen aina ollut tunteellinen tyyppi.Nuorena vihasin sitä ominaisuutta kunnes tajusin että se on myös voimavara ja kun tuon hyväksyin niin samalla hyväksyin myös sen että näin yli 50:nä saan olla myös romantikko, eikä hävetä yhtään. Eli hylkäsin itsestäni sen kovan isänmallin (mikä oma isäni muuten on,vieläkin) ja hyväksyin oman itseni. Arvostuksena pidän myös hyvän ruuan valmistamista,tie miehen sydämeen käy vatsan kautta.Tai ettei itse tarvitse huolehtia sitä,onko puhdasta päälle pantavaa niin juhliin kuin töihinkin mennessä (nyt huolehdin siitä täysin itse). Tässä muutamia asioita mitä itse arvostan.

        Niin kyllähän olette kirjoittaneet kaikenlaista, hyvä niin. Siitä itsensä muuttamisesta olen eri mieltä. Minulla on käynyt niin että olen muuttunut meidän yhdessä olon aikana niin paljon ettei parhaimmat ystävät meinaa enään tuntea (ajatus maailma)minua ja itsekkin välillä yllättyy että kuinka paljon toista ihmistä voi oikein miellyttää vaikka saa vain paskaa takasi päälle. Minusta on mielummin alkanu tuntumaan että olen täällä se piika ja jos kaikki ei mene niin kun isäntä toivoo niin piika siitä taas kuulee ja jos ei kuule niin sen käyttäytymisestä ymmärtää et vituks taas men...
        siitä opettamisesta: tuntuu että jos yrittää toista auttaa ja oppia niitä hommia (vaikka tarvitsee neuvoa) niin tuntuu ettei se käsitä että sitten voin auttaa sitä niissä hommissa jotka se on mulle opettanu?

        Olisi vaan hienoa tuntea itsensä arvokkaana itsenään, ei piikana (tai äitinä)

        No olen heittäytynyt tyhmäksi, kysyn kaikkeen apua, kun olen niin avuton!!


      • NaisImmeinen
        Emäntäehdokas kirjoitti:

        Saman ongelman kanssa painin myös minä - tai en oikeastaan paini juuri tällä hetkellä, kun väsähdin.. Aloin ihan tietoisesti miettiä, miksi pitäisi jaksaa piiiitkän päivän jälkeen skarpata vielä kotona maatilallakin. Kauhea syyllisyys koko ajan, kun mies on ihan aina töissä ja itse pysähtyy hetkeksi pitkän päivän jälkeen lehteä lukemaan. Tai lähtee koiran kanssa lenkille. Tai ottaa torkut. Tai tekee yleensä mitään sellaista, minkä voi tulkita muuksi kuin työnteoksi.

        Siinä vaiheessa kun melkein ulkopuoliset ihmiset tulivat sanomaan, että en ole tarpeeksi tilan töissä mukana (ja rivien välistä luin, että olen heidän mielestään laiska), tulin järkiini. Totesin, että rankat 8,5-9,5 tunnin työpäivät talon ulkopuolella, kaupassa käynnit, pihatyöt, koiran lenkkeilyttämiset ja kotitöiden pyörittäminen riittävät minulle ja jos niiden jälkeen ei jää vapaa-aikaa tai edes aikaa pitää huolta kunnostaan, niin sitten riittää minulle tämä maatilalla asuminen. Kysyin mieheltä, että etsiikö hän emäntää maatilan töihin vai elämänkumppania rinnalleen.. Ja sitten poistuin paikalta katsomaan tilannetta kauempaa ja jätin miehen miettimään, mitä hän oikeasti haluaa. Ei varmaan ainakaan järkensä menettänyttä eukkoa =)Muuta vaihtoehtoa ei oikeastaan ollut, aloin olla henkisesti niin väsynyt koko tilanteeseen ja tuo ulkopuolelta tuleva arvostelu laukaisi tilanteen lopullisesti.

        Nyt kuukauden kaupungissa-asumisen jälkeen on kova ikävä miestä ja maatilaa ja kaikkea sitä touhuilua, mihin maatilalla voi osallistua, mutta jatkuvaa syyllisyydentunnetta en kyllä kaipaa. Päätin, että haluaisin muuttaa takaisin tilalle, mutta vasta sitten, kun olemme saaneet tilan työmäärän sovitettua jotenkin talon ulkopuolella tehtävien täysien työpäivien kanssa yhteen.

        Tilalla on tällä hetkellä reilu 20 lypsävää, perunanviljelyä, metsätaloutta, vuokramökkejä ym. Sekä isäntä että minä käymme ulkopuolella töissä täyttä viikkoa, minulla viikot venähtävät vähintään 42 tuntiin/vk. Onneksi vanha(hko) pari on auttamassa, mutta ymmärrän, etteivät jaksaisi aina lypsää... Itseäni ahdistaa kuitenkin loppupeleissä enempi se, että pitäisi koko ajan olla tekevinään ja innostunut oppimaan uutta, kuin se, että töitä on oikeasti paljon. Jos saisi ihan rauhassa hengähtää omien töitten jälkeen, sitä jaksaisi esim. viikonloppuna hyvin opetella kirjanpitoa ja olla navetallakin auttamassa. Mutta kun on jatkuvasti stressin ja paineen alla, niin ei lopulta jaksa milloinkaan mitään ja aina vaan "puuhastelee" ja on muka tekevinään. Sama pätee kyllä työhön muuallakin kuin tilalla!

        Hoh hoi jaa tätä maalaiselämän ihanuutta!

        PS. Ymmärrän kyllä että kiireaikoina pitää jaksaa tsempata, eivätkä ne ole ongelma. Oikeastaan kiireaikoina on KIVA tsempata! Rasittaa nimenomaan se, että pitäisi jaksaa tsempata 24 tuntia vuorokaudessa vuoden ympäri.

        eikä keretä, eikä kyetä. Unohtakaan emännät ja ehdokkaat sellainen. Liikaa korostetaan työntekoa ja raatamista, kaikki pitäisi itse tehdä ja joka paikkaan revetä kestona 24h/vrk. Ei pidä, eikä saa. Oma jaksaminen ja omasta hyvinvoinnista huolehtimen kantaa pidemmän päälle arvokasta hedelmää. Ei muistakaan saati itsestä jaksa väsyneenä ja stressaantuneena huolehtia. Mitä hyötyä on emännästä, joka sairastuu burn outiin, joutuu napsimaan pillereitä jaksaakseen tms.?

        Tälläinen menneen maailman käytäntö kaiken jaksavasta ja itse tekevästä emännästä pitäisi tyystin romuttaa, se ei ole nykypäivää tai siis sen ei pitäisi olla. Ennen oli ennen ja nyt on nyt, maailma muuttuu ja ihmisten tietoisuus oman hyvinvoinnin tärkeydestä. Näitä asioita on paljon tutkittua ja monta juttua tiedetään mm.stressin aiheuttamista fyysisistä ja psyykkisistä sairauksista mistä ennen ei ollut tietoa eikä ymmärrystä. Nyt kun on, ei voida enää toimia menneen maailman mallilla.

        Stressi on vakava asia ja voi pahimmillaan tappaa ihmisen. Jatkuva, pitkäaikainen stressihormonin (adrenaliini)erittyminen saa aikaan mitä moninaisimpia sairauksia. Sitten ei enää tehdäkään mitään, kuntoutukseen saakin sitten varata reilummin aikaa. Parempi herätä ja toimia, ennenkuin tähän joudutaan.

        Jos vaan mahdollista taloudellisesti ja muuten niin kaikki "ylimääräinen" mikä ei ole ehdottoman pakollista teetettäköön ulkopuolisilla. Kaikkea ei suinkaan tarvitse tehdä itse, eikä kaiken tarvitse muutenkaan olla aina tiptop kunnossa. Se jos mikä on sitä ajankäytön optimointia ja hommien tehostamista niin, että tärkeämmille asioille kun omalle hyvinvoinnille, harrastuksille ja rentoutumiselle jää aikaa.


    • Kissanainen

      Mitekähän ois jos nyt istusitte isännän kanssa saunan lauteille ja tuumoisitte tuota teitin eloa.Kattositte mikä on tärkeetä ja mikä ei.PUHUSITTE ja KUUNTELISITTE toisianne IHAN OIKEESTI.Kertositte toisillenne miltä tuntuu ja mikä on pahasti ja mikä kutkuttaa syvänalassa mukavasti..vielä.

      Joo mä tiedän että ukkoväki ei puhu eikä pussoo,mut ne oppii kummankin jos ne opettaa ja ennen kaikkea sanoo että mulla on nyt paha olla ja nyt kuuntelet mua.. puhua pittää ja paljon .

      Olen ollut yli 20v maalla.Kasvanutkin maalla lapsena mutta ei kylläkään kasvatettu tänne jäämään .Käynyt koulu ihan muuhun hommaan ja ollut muualla töissä.Voin sanoa että vihreä olin kun saunavasta kun tänne tulin ja monta itkua olen saanut itkeä kun en ole osannut tai tiennyt.Alkuun olin pahallamielellä kun en pystynyt ja kerennyt kaikkea sitä mitä anoppi tai toinen minikko tuolla kantatilalla kerkesi ja osasi.

      Tuli lapsi ja synnytyksenjälkeinen masennus ja lapselle kolikki.Väsyin ja masennuin.Ei ollut silloinkaan jos ei ole nytkään ketään jolle puhua naisten tuntoja.Istuin ja itkin ,itkin ja istuin.Ja isäntä ihmetteli että mitä se aina niiskuttaa ja vollottaa.Annoin olla ja itkin taas.

      Vaan sitten alko tulla 40v mittariin ja lapset 2kpl sen verran isoja että ei tarvii aina paimentaa. Tuli kapina .Siis totaalinen kapina.Meni tukka punaseksi..kuului murinaa kampaamon hinnasta jotain ..kerroin että omahan on tukkani ja se on vaikka raidallinen jos niin haluan. Tanseissa laitoin päälle just sellaset vaatteet kun halusin, ja kerroin että pidän just sellasia kun haluan..pidä sinä perunasäkkejä jos haluat. Jos siivosin tai leivoin niin silloin leivoin tai siivosin kanssa.Navetalla tein työt omaan tahtiin jos siltä tuntui.Enkä hypänny joka ihahdukseen kun vieteri ukko.
      ELI pistin joitakin asioita omaan järjestykseeni.Eikä ukko tai tila siittään ole kärsinyt päin vastoin.NYT ollaan huomattu että LIIAN VÄHÄN TULI PUHUTTUA silloin nuorena.Puhua olis pitänyt kaikista asioita ja PALJON.

      Ensinnäkin mieti rakastatko sinä miestäsi ja mitäkä asiat on sulle tärkeitä ihan oikeesti.

      Mieti mitä voisit muuttaa elämän rytmisä että se olis "kotosampi".Mitä voisit karsia pois tai muuttaa tai lisätä tai vaihtaa.

      Älä ota ressiä mistään pullanpaistosta tai leivän teosta kesällä.Jos kellä on todella työtä niin se ei jouda enään nykypäivänä tuhraamaan paakkelsia kotona .Leivo talvella sitten kaksinverroin ja anopillekin että suu tukiintuu.
      Mä en ees koeta leipoa kesällä mitään.Ostan isolta leipomolta leivät isossa erässä tukku hintaan 2kertaa kesässä ja piirakat meijerinvälityksestä raakapakasteina ja paistan kotona ja siinä menee pullatkin. JOS anoppi mutkuttaa mitä niin anna mutkuttaa kyllä se siitä hiljenee kun menee aikaa ja huomaa ettei kuinkaan käynyt vaikka syötte osto leipää.

      Ennenkaikkea puhu miehesi kanssa mitä kumpikin ajattelee ja haluaa.
      Kerro hänelle ettet oikein koe kotiutuneesi vieläkään.
      KYSY häneltä kaatuuko hänen maailmansa siihen jos syödään 2 kertaan pv samaa ruokaa tai jos pullat,leivät on kesällä ostetut.
      ONKO koko maailma sekasin jos siivoat perusteellisesti kesällä joka kolmas viikoloppu ja välillä vain imuroit hyvin .
      Sinuna en ees koittaisi laittaa mitää suurta ryyti maata.Mulle tuli vaan v.....s kun en kerennyt sitä hoitamaan kunnolla.

      Eli koeta alkuun kartottaa mitä voit ulkoistaa kotitöistäsi.
      Ajattele mitä haluat elämältäsi ihan aikuisten oikeesti.
      Ajattele valmiiksi mistä haluat puhua miehesi kanssa ja milloin.
      Puhu miehesi kanssa.Maalaismiehet tietäen ei ehkä tule olemaan helppoa,mutta älä luovuta helpolla.
      Ota itteleis jku harrastus jota teet ainakin kerran viikossa.Ja toinen jota teet yhdessä miehesi kanssa,sillä se on tärkee juttu ja hoitaa suhdetta.
      Koetattte järjestää yhteistä lomaa muutamia päiviä vuodessa jossain muualla kun kotona ja kahdelleen.
      Pistätte sade/pakkaspäivänä tai iltana tuvan oven lukkoon,kännykät kiinni ja saunan penkille housut päälekkäin ja saunan kautta samanpeiton alla suhdetta hoitamaan .

      Sen voin sanoa että jos me ois tuo hokastu sillon nuorena niin ois moni väärinymmärys ja riita jäänyt pois.Puhua ja pussata pitää.Riidellä ja nauraa pitää,mutta mököttää ei saa yli auringon laskun ja selkää ei saa kääntää sängyssä toiselle.

      terveisin yks emäntä 25vuotiselta taipaleeta ja taival jatkuu kun jakstaan yrittää yhdessä

      .

      • MimmiLiiga

        Kylläpä oli kirjoituksesi täyttä tavaraa. Hyvin sanottu ja niin totta kuin totta olla voi jokaikinen sana. Tällä tavalla kuin kaikki toimisivat, etenkin ne ylitunnolliset, kaiken osaavat ja joka paikkaan ehtivät "superemännät" (ennen romahtamistaan) niin olisi pahaa oloa ja mieltä paljon vähemmän. Vähemmän eroja.

        Realiteetit pitää tunnustaa ja laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja ennen kaikkea tunnistaa ja tunnustaa oman jaksamisensa rajat. Kukaan ei sinun jaksamisesta huolehdi, ellet sitä itse tee. Terve itsekkyys ja oma hyvinvointi on elintärkeää, muuten ei jaksa antaa muillekaan itsestään mitään.

        Romukoppaan joutaa liiallinen työn korostaminen ja kaiken itse tekeminen. Kaikki mitä voi "ulkoistaa", teettää jollain muulla niin siitä vaan. Samallahan siinä tuetaan työllisyyttä, saa joku työtön työtä ja koko kansantalous hyötyy, kun kaikkea ei väännetä itse. Käytetäänhän kaupungeissakin jo yleisesti kodinhoitopalveluita jos ei itse jakseta/ehditä. Nimimerkillä kokemusta on.


      • Rakastaja Nylkynen

        Meillä emännys on töistä kotiin tullessa alta aikayksikön vahtaamassa TV:tä yläkerrassa sängyn päällä.Yhtenä kesänä laskin hänen seuraavan 4-5:ttä
        TV-sarjaa.Meillä on mennyt just toisinpäin, akasta tuli hiljainen kun minä opin puhumisen taidon ja taidon eritellä asioita ja tunteita.Naimisiin mennessä hän osasi käyttää sanan säilää ja minä en. Nyt tämä asia on aivan toisinpäin.Tuo mitä tuossa kirjoitit on mielestäni aivan täyttä asiaa.Jos mun emännys olisi tuollainen kuin itse olet, niin eihän tässä olisi "tuskan nujuakaan". Olen huomannut tuolla harrastus porukoissa, että tuo mun puheliaisuus puree vastakkaiseen sukupuoleen ja joskus syntyy hyviä keskusteluja, toki olen "haistanut" heidän miehet siellä kotona vähäpuheisiksi.Pitäiskö akka rokottaa "gramofonin neulalla", jotta se alkaisi keskustella?


      • Kissanainen
        Rakastaja Nylkynen kirjoitti:

        Meillä emännys on töistä kotiin tullessa alta aikayksikön vahtaamassa TV:tä yläkerrassa sängyn päällä.Yhtenä kesänä laskin hänen seuraavan 4-5:ttä
        TV-sarjaa.Meillä on mennyt just toisinpäin, akasta tuli hiljainen kun minä opin puhumisen taidon ja taidon eritellä asioita ja tunteita.Naimisiin mennessä hän osasi käyttää sanan säilää ja minä en. Nyt tämä asia on aivan toisinpäin.Tuo mitä tuossa kirjoitit on mielestäni aivan täyttä asiaa.Jos mun emännys olisi tuollainen kuin itse olet, niin eihän tässä olisi "tuskan nujuakaan". Olen huomannut tuolla harrastus porukoissa, että tuo mun puheliaisuus puree vastakkaiseen sukupuoleen ja joskus syntyy hyviä keskusteluja, toki olen "haistanut" heidän miehet siellä kotona vähäpuheisiksi.Pitäiskö akka rokottaa "gramofonin neulalla", jotta se alkaisi keskustella?

        Tuntus tälleen tapausta enemmän tuntematta ja äkkiseltään että jotain siltä vaimolta puuttuu kun noin koville tuota tv.tä vahtaa.Mitäs jos pussaisit oikein kunnolla ja pitkän kaavan mukaan ja hartaasti ja kysysit että mikä mättää ja mitä puuttuu...siis puhusitte kunnolla ja kuuntelisitte toisianne oikeesti.


      • Rakastaja Nylkynen
        Kissanainen kirjoitti:

        Tuntus tälleen tapausta enemmän tuntematta ja äkkiseltään että jotain siltä vaimolta puuttuu kun noin koville tuota tv.tä vahtaa.Mitäs jos pussaisit oikein kunnolla ja pitkän kaavan mukaan ja hartaasti ja kysysit että mikä mättää ja mitä puuttuu...siis puhusitte kunnolla ja kuuntelisitte toisianne oikeesti.

        Pussaasin jos se auttaas, nämä lapualaaset on hiukan oma rotunsa.Sieltä voi kyllä saada "paistamattoman korvapuustin" herkemmin kuin vierahalta, ei toki ole
        viimemainitusta kokemusta. Tänä aamunakin lähdin lopuksi yksin 300km:n päähän lakkiaisiin kun pienestä asiasta muodostui hedelmätön sanaharkka ja kärpäsestä härkänen, niin toinen löi jarrut pohjaan ja ilmoitti ettei lähdekään. Olen kyllä sellainen että meen yksinkin, ei se tahtia ainakaan hidasta.


      • Kissanainen
        Rakastaja Nylkynen kirjoitti:

        Pussaasin jos se auttaas, nämä lapualaaset on hiukan oma rotunsa.Sieltä voi kyllä saada "paistamattoman korvapuustin" herkemmin kuin vierahalta, ei toki ole
        viimemainitusta kokemusta. Tänä aamunakin lähdin lopuksi yksin 300km:n päähän lakkiaisiin kun pienestä asiasta muodostui hedelmätön sanaharkka ja kärpäsestä härkänen, niin toinen löi jarrut pohjaan ja ilmoitti ettei lähdekään. Olen kyllä sellainen että meen yksinkin, ei se tahtia ainakaan hidasta.

        Niin olen edelleen sitä mieltä että vaimos elämästä puuttuu jotain.Onko tullut arki vihkimisen jälkeen elämään ja kaikki kyllästyttää ja mikään ei sillä kotona kiinosta.
        Onko teillä yhteistä harrastusta kodin ulkopuolella.Ja miten on suhteenhoidon kanssa? oNKO YHTEISTÄ aikaa?
        Kysy vaimolta että mikä meillä on kun ei suju ja mkiä hällä on erityisesti pielessä.

        JOS mä vahtisin noin montaa tv sarjaa niin mensin arkea karkuun tai ettisin jotain korviketta mitä elämästä puuttuu..tunteita,hellyyttä,rakkautta,rauhaa,jännitystä tms.

        YLLÄTÄ eukkos jotenkin mukavalla tavalla,kai hän on joskus sanonut että ois mukava tehdä tai kokea jotain..? tai kysy suoraan että mitä tehtäs yhessä että saatas mukava olo yhdessä.

        Mieti mikä on nyt muuttunut siihen alkuaikaa nähden ja miks.

        Ettei vaan ois pieniin päin?

        Entä miten oisko mahdollita että joku muu kuttittelis sydänalaa? En kyllä usko,mutta ei koskaan tiedä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      263
      16822
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5414
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2560
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2036
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1755
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      986
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      948
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      30
      861
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      856
    Aihe