Yön pimeinä tunteina tulee mietittyä kaikenlaista. Olo on kuin olisin irrallaan omasta elämästäni. Asioita tapahtuu, niin hyviä kuin huonoja, ja minä vain menen elämän virran mukana. Ja se virta on kylmä. Välillä yllätän itseni haaveilemasta jostain kauniista ja ihanasta, herään, ja olo on taas kuin pimeässä luolassa, jossa juuri hetki sitten kuvittelin nähneeni pilkahduksen päivänvalosta. Kukaan ei ymmärrä miksi olen hiljaa. Kukaan ei ymmärrä miksi huudan. Tahdon oman elämäni takaisin, ennen kuin se katoaa kokonaan.
Milloin tässä näin kävi?
Milloin tässä näin kävi?
Vastaukset 1
Vanhimmat
on minullakin. On kai joko pakko hyväksyä, etteivät kaikki tärkeätkään asiat ole hallittavissa, tai sitten on heittäydyttävä uhkarohkeisiin ponnisteluihin asioiden muuttamiseksi.
On raastavaa, kun onnenpilkahdukset ja epätoivo vuorottelevat, eikä voi edes tarttua niihin onnen hetkiin ennenkuin ne katoavat.