joitain kommentteja

Perhehoitoliitto

Poimin tuolta keskusteluista muutaman asian, joihin haluaisin kommentoida. En vastaa tuonne viestiketjujen loppuihin, kun asia ei sieltä kuitenkaan tule esille.

Tuosta palkkioasiasta vielä pari sanaa. Perhehoitajan keskipalkkio on siis n. 450 euroa /kuukausi / hoidettava. Kulukorvaus on keskimäärin saman verran ja kulukorvausta ei mitenkään voi laske aperhehoitajalle tuloksi. Monet ovat asiaa laskeskelleet ja yleensä on niin, että kulukorvaus ei kata kaikkia lapsesta aiheutuvia menoja vaan on jäänyt jälkeen yleisestä kulukehityksestä.

Keskusteluissa on myös puhuttu huimista vuorokausimaksuista (esim. 100 - 200 euroa /vrk). Nuo maksut ovat tyypillisiä ammatillisissa perhekodeissa, mutta ammatillisille perhekodeille ei esim. kulukorvauksia maksetakaan tuon lisäksi.

Ammatilliset perhekodit ja sijaisperheet antavat molemmat kodinomaista hoitoa, mutta koko toiminnan organisoituminen on erilaista. Nämä kaksi toimintamuotoa sekoitetaan usein ja voi olla, että lapsen vanhemmillekaan ei aina tule selväksi, kumpi noista edellä mainituista lapsen hoitpaikka on.

Perhehoitoliitto toimii siis toimeksiantosopimuksella toimivien "tavallisten" sijaisvanhempien sekä näissä perheissä asuvien hoidettavien järjestönä!

Ja vielä lopuksi kampanjasta: olisihan se nyt kummallista, jos ei sijaisvanhempien rekrytointikampanjassa voisi olla mukana lasten kuvia!

4

777

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ihmettelijänä

      Ymmärsinkö oikein?

      Tulot siis 800 €/kk/hoidettava tai ammattissa toimivana 3000-6000 euroa/kk.

      Yksinhuoltajaperheessä lapsi saa vertailun vuoksi 118 €/kk plus 100 euroa lapsilisää 36 € yksinhuoltajakorotusta eli yhteensä 254 euroa/kk.

      Ydinperheessä se lapsilisä ainoastaan.

      En käsitä miten sijaisperheet voivat totuutta muuksi väittää. Sijaiperheille on eduksi jos huostaanottoja on. Jos yhteiskunnassa sijaisperheille sijoitetut pääomat ohjattaisiin suoraan perheille, jäisi moni huostaanotto tekemättä. Lasten etu on asua kodissaan, äidin ja isän kanssa. Tukekaamme lapsiperheitä ennen kuin huostaanottoon päädytään, eikö vain?

      • Sijaisäiti kolmelle

        Tuo mainitsemasi ammatillisen perhekodin saama 6000 € EI ole perhekodin pitäjän tuloa - vaikka siitä perhekodin pitäjä myös maksaa palkan sivukuluineen itselleen ja mahdollisille työntekijöilleen.
        Tuolla summalla sijoittajakunta on sijoittanut sijoituspaikkaa tarvitsevan lapsen tai nuoren ao. perhekotiin ja sillä sijoittajakunta saa lapselle/nuorelle paikan, jossa asua, syödä, harrastaa, saada turvaa ja kaikkea sitä erityistä, yksilöllistä hoitoa ja huolenpitoa, jota lapsi/nuori tarvitsee.

        Sillä kuinka paljon yhteiskunta tukee yksinhuoltajia tai ydinperheitä lasten mukanaan tuomissa kuluissa ei ole mitään tekemistä sijaisvanhempien saamien korvausten kanssa - yhteiskunta ei ole koskaan väittänytkään olevansa elatusvelvollinen, vaan elatusvelvollisia ovat lapsen vanhemmat.
        Sijoitetun lapsen osalta elatusvelvollisia ovat edelleen lapsen biologiset vanhemmat, jos he eivät pysty kaikkia lapsn kuluja korvaamaan, niin silloin sijoittajakunta tulee mukaan kuvaan, korvaamalla sijoituksessa olevan lapsen kuluja ja toisaalta maksamalla perhehoitajalle hoitopalkkion lapsen/nuoren hoitamisesta.

        Ennaltaehkäisevä työ on minunkin mielestäni parasta lastensuojelua, mutta kuntien päättäjät eivät sitä valitettavasti vieläkään täysin ymmärrä, koska resursseja siihen ei tarpeeksi myönnetä.
        Vaikka ennaltaehkäisevää työtä tehtäisiinkin aivan jokaisessa lapsiperheessä, niin sillä ei kaikkia huostaanottoja ja lasten sijoituksia kodin ulkopuolelle estettäisi - emmehän elä paratiisissa.

      • Yllättynyt
        Sijaisäiti kolmelle kirjoitti:

        Voiko siis kunta periä sijoitetusta lapsesta korvauksia bio vanhemmilta, mikäli he ovat työssä käyviä ja heillä on rahaa? Jos noin on niin minusta se on aika erikoista, kun ajattelee, ettei vanhemmat ole lapsen elämässä ja arjessa mukana, jossain tapauksia ei edes saa tavata lasta ja muut tekevät lasta koskevat päätökset.
        Tosin minun käsittääkseni suurimamlla osalla sijoitetun lapsen vanhemmista ei ole rahaa kauheasti. Vai olenko ihan väärän käsityksen saanut?

      • Kummamamma
        Yllättynyt kirjoitti:

        Maksu vastaa suuruudeltaan elatusmaksua.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      92
      5961
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      80
      4772
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      95
      3017
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      26
      2800
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      26
      2065
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1496
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      335
      1057
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      85
      1028
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      125
      960
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      764
    Aihe