rekkuselle

heippa hei! en tiedä tarkoititko minua, kun olit kysellyt 16.5. yli kaksi vuotta vauvaa yrittänyttä paria. me ainakin juteltiin huhtikuussa.
mulla nyt terolut ja clomifen kuurit menossa. clomifenista mennyt kaksi kuuria ja teroluteista alkaa kohta kolmas kuuri. vielä ei ainakaan ole tuottanut toivottua tulosta. lääkäri pyysi ottamaan syksyllä uudelleen yhteyttä jos kuurit evät auta.
nyt toivotaan että pikkuinen ilmottaisi tulostaan. = )
2357
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

No just sua tarkoitin =o) Halusin vaan kuulla kuulumisia. Sulla on sitten kuurit jo hyvin menossa, toivottavati tärppää, millä clomi annostuksella olet?
Meillä siis tutkittiin ensin mies, vaikka selvästikään en itse ovuloi. Miehen siittiöt todettiin hyviksi. Ja mulle soitettiin viime viikon tiistaina, että olisi peruutusaika hormonipolille, ensin ajan piti tulla vasta syksyllä =o) Keskiviikkona sitten kävin siellä ja lääkärina oli sama nainen, jolla kävin tammikuussa yksityisellä ja jolta siis sain lähetteen. Mulle tehtiin sitten sisäultra ja todettiin lievä PCO ainakin toisessa munasarjassa, toista ei näkynyt =o/ Sain sitten primolutut kuukautisten aikaansaamiseksi ja myös clomit kierron 5 - 9 päivä. Verikokeisiin menen kierron 3. päivä ja sitten clomien jälkeenkin. Lääkäri sanoi kyllä, että ylipaino heikentää huomattavasti hormoonien tehoa, mutta kokeillaan nyt kuitenkin.
Miten sulla tulee kuukautiset "luonnollisesti"? Mulla ei tuu lainkaan =o(
Toivottavasti onnistutaan =o))))

Äänestä
  • onpa kiva kuulla että teilläkin on asia lähtenyt edistymään!
    mulla clomifen kuuri kierron 3-7 päivä yksi tabl/päivä ja tosiaan terolut myös mukana.
    mulle lääkäri ei määrännyt verikokeita tässä välissä ollenkaan?! outoa! ehkä tässäkin taas eri käytäntöjä eri paikoissa. sanoi vain että jos ei näillä tärppää, niin syksyllä (syyskuusta puhui) ottaa yhteyttä, niin sitten katsotaan mitä seuraavaksi. varmaankin sitten tutkitaan mieheni. kävin tosiaan kunnallisella puolella, niin kokeiden kalliudesta sanoi, ikävä kun raha pukkaa esteeksi näinkin tärkeään asiaan!
    mullahan todettiin myös lievä PCO ja lääkäri puhui mulle kans painon pudotuksesta. kysyin onko mahdollista tulla "luomusti" raskaaksi kun tämä lievä PCO ja ylipainoa, niin meinasi että ei ollenkaan mahdotonta, mutta painonpudotusta olisi tehtävä ensin.
    kuukautiset mulla tuli ennen näitä hormoonihoitoja kyllä joka kuukausi, mutta olivat epäsäännölliset kierroltaan. kun katsoin viime ja tämän vuoden kiertopäiviä, niin heittelivät 19-33 päivien välissä. nyt kun olen syönyt terolutteja muutaman kuukauden, niin kiertopäivä 26.
    mulle lääkäri ei sanonut ylipainon heikentävän hormoonien tehoa, mutta en kai osannut lukea rivien välistä kun puhui painon pudotuksesta.
    nyt tässä on yritetty olla vähemmällä syönnillä ja yritetty kattoa mitä suuhun panee, muutaman kilon ( n.4 kg) olen saanut puotettua, mutta eipä se vielä tässä suuressa olemuksessa näy. ;)
    ja tosiaan, toivottavasti onnistutaan! ja kyllä uskon! kyllä me pullukatkin saamma jotain aikaan, eikös vain rekkunen? = )

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


35-vuotias kirjoitti:

heippa hei! en tiedä tarkoititko minua, kun olit kysellyt 16.5. yli kaksi vuotta vauvaa yrittänyttä paria. me ainakin juteltiin huhtikuussa.
mulla nyt terolut ja clomifen kuurit menossa. clomifenista mennyt kaksi kuuria ja teroluteista alkaa kohta kolmas kuuri. vielä ei ainakaan ole tuottanut toivottua tulosta. lääkäri pyysi ottamaan syksyllä uudelleen yhteyttä jos kuurit evät auta.
nyt toivotaan että pikkuinen ilmottaisi tulostaan. = )

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu