Kyselisin kokemuksianne perehdyttäjänä olemisesta..
Osastonhoitajamme on kovin hanakka antamaan minulle perehdytettäviä, eikä itsellänikään ole mitään sitä vastaan. Toki rankkaahan se välillä on, mutta kuitenkin ihan palkitsevaa.
Kuitenkin minua askarruttaa eräs asia.. Viimeisien kolmen-neljän vuoden aikana on kohdalle osunut useampikin vastavalmistunut "minä itte"-hoitaja. Mitään ei saa neuvoa ja jokaiseen osastomme työtapaan puututaan eri teorioiden avulla. Siis kritiikkiähän voi toki vanhoille tavoille antaa, ja monesti tuoreet hoitajat tuovat virkistäviä uusia näkemyksiä työyhteisöön. Mutta kun puututaan ihan joka asiaan kaiken maailman hoitotieteen virityksineen. Olen minäkin hoitotieteitä lukenut yliopistossa jonkin verran, mutta en minä silti jaksa vaahdota erilaisia tutkimustuloksia joka päivä käytännön työn lomassa.
Palautetta olen pyrkinyt aina antamaan rakentavassa mielessä, en negatiivisesti. Mutta kun jostain palautetta näille "minä itte"-ihmisille antaa, saa vastaansa "mutta kun koulussa sanottiin"-ryöpyn. Koulussa opitaan perusteet hoitotyölle, mutta kyllä se osaaminen vasta kehittyy työtä tekemällä. Tämä on toki vain oma mielipiteeni.
Kommentteja, kokemuksia?
"Minä itte"-ihmiset...
6
818
Vastaukset
- amk ei opeta
oikeata työtä, siellä vaan kritikoidaan ja kaikki pellet kuvittelevat kentällä olevansa kaikkitietäviä ja osaavia.
- tuleva sh
Tiettyä nöyryyttähän tämä ammatti vaatii, sen olen huomannut. Vanhempana opiskelijana olen huomannut, että se on tuo parikymppisten sukupolvi, joilla se juttu on vielä hakusessa. Muuten ovat kyllä hyviä ja näppäriä työntekijöitä. Pitäisi vaan osata pikkasen kunnioittaa vanhempaa ja kokeneempaa työntekijää, vaikka koulussa kuinka patistetaan uusien teorioiden tuomista kentälle asti.
- parikymppinen
Vai on parikymppisillä nöyryys ja vanhempien työntekijöiden kunnioitus hakusessa? Eiköhän ole taas yleistetty vähän liikaa. Joillakin varmasti on hakusessa, mutta väittäsin että suurimmalla osalla ei.
Kyllä se tulee jo vähän kotikasvatuksen ja luonteen mukana, että kunnioitetaanko niitä vanhempia ihmisiä vai ei.
Itse olin 20-vuotiaana työskennellyt jo useamman vanhemman miespuolisen työnjohtajan alaisena raksalla ja teollisuudessa. Ja voin sanoa ettei olisi tullut mieleenkään sanoa vastaan yhtään missään asiassa, mikäli kiinnosti tulla töihin vielä seuraavanakin päivänä.
Nyt opiskelen sairaanhoitajaksi ja kunnioitan paljon osaston vanhempia työntekijöitä. sillä ei sitä kovin älykäs tarvitse olla tietääkseen, että he ovat varmasti työssään minua parempia kokemuksensa myötä.
Kokemusta on myös tästä opettajien antamasta neuvosta, eli osastolla tehdään kuten koulussa on opetettu, eikä mennä mukaan vanhoihin työtapoihin. Itse olen kuitenkin päätynyt noudattamaan osaston tapaa niissä asioissa joissa se minulle on näytetty. Muut jutut teen tietenkin niin kuin koulussa opetettu, jos ei muutakaan tapaa ole osoitettu.
- Ph.D hoitotieteilijä
Osastonhoitajallesi suuri ! Onnistuneen johtamisen avaimena on delegointi.Delegoimalla oikein alaisiaan, he tuntisivat itsensä tärkeäksi tekijäksi, jotta ME yhdessä saavutamme aina uusia suurempia haasteita.Onnistuneen delegoinin toisena tekijänä on myös oikeiden voimavarojen käyttäminen oikeissa paikoissa.
"minä itte"-hoitaja on tyypillinen esimerkki siitä ammatillisesta kehittyneisyydestä. Hauras ammatillinen omakuva pyritään häilyttämään ulkoaopituilla "tutkimustuloksilla", joita esiintuomalla pyritään kritisoimaan vakiintunutta osaston työskentelytapaa sekä parantamaan omaa hoitajakuvaa. Kuitenkin usein puuttellisen tiedon kompastuttamana, nuo uuden tutkittuun tietoon perustuvien "lähettiläiden" sanoma jää toimintaa vaille käytännön työssä.
Hoiotieteen saralla ongelma juuri onkin miten konkreettisesti toimintaa voi muuttaa.Epäselvää ei myöskään ole ,että vastavalmistuneet ovat oppineet koulutuksensa kestäessä ajattelemaan kriittisesti.Hoitotiedettä vaivaa kriittisyys, joka nuorelle tieteenalalle on ominaista.Uusia tutkimustuloksia tulee ajatella kriittisesti, jotta mitään tunnistettua faktaa ei helposti "leimata" epäkelvoksi, joka ei kestä lähempää tutkiskelua.
Tervettä on kuitenkin se,että sinuakin askaruttaa ja mietityttää.Kuitenkin kehottaisin sinua jatkamaan hoitotyösi opintoja niin ehkä sinäkin ajattelisit hoitaessasi tutkimustuloksia niin vältyisimme"minä itte"-hoitajilta, joilla on intoa, mutta ei valmiuksia kokonaisvaltaiseen kehittämiseen.
Lopuksi vielä heittäisin sinulle lisää ajateltavaa...Koulusta saa muodollisen pätevyyden,ajattelemalla kehittyy osaaminen. - potilaitten hyväksi.
Jos kerran koulussa opetetaan uusia teorioita niin onhan se selvää, että niitä tulee ottaa työelämässä käyttöön.
Onko niin, että et ole pysynyt mukana hoitotieteen kehityksessä? Jokaisen terveydenhuoltoalalla toimivan ihmisen tulee päivittää tietojaan aika ajoin- sen sanoo lakikin!
Minusta olisi todellakin aika outoa jos uusimpia hoitotieteen tutkimustuloksia ei tuotaisi osastoille. Niiden tarkoituksenahan on yksinomaan kehittää hoitotyötä potilaiden parhaaksi.
Entäs jos lääkärit keksisivät hyvän syöpälääkkeen ja sitten vanhat lääkärit osastolla sanoisivat, että meillä kun on iät ja ajat potilaita hoidettu tietyillä lääkkeillä niin me kun ei aleta vuoden 1995 jälkeen markkinoille tulleita lääkkeitä käyttämään, koska me ei haluta perehtyä uusien lääkkeitten käyttämiseen ja määräämiseen, koska siitä aiheutuisi meille lisätyötä.
Kaikki tieteet menevät eteenpäin kovaa vauhtia ja pidetään huolta ettei tiputa kehityksen junasta pois- eikös joo!- Ankke
Hei!
Toivottavasti et saanut väärää kuvaa alkuperäisestä kirjoituksestani, että olisin todellakin sitä mieltä ettei hoitotieteellä ole käytännössä mitään merkitystä.
Kuten jo aiemmin kerroin, olen itsekin opiskellut (ja aion vielä opiskella) hoitotieteitä. Kuitenkin täytyy muistaa että pitkälti "temput" jotka teemme työssämme perustuvat lääketieteen faktoihin, ja hoitotieteellä ei ole niiden kanssa välttämättä mitään tekoa.
Me olemme opiskelleet jo ammattitutkintoamme varten eri hoitotieeen malleja. Muistatteko kun Parsen teoriat olivat kovasti in, jossain vaiheessa Roperin teoria jne. Uskallanpa väittää että jokainen meistä on omaksunut työhönsä jonkin hoitotyön mallin oman työnsä pohjaksi (moni ihan tietämättäänkin!) tai osia niistä. Kuitenkaan minulla henk.koht. ei ole tarve selitellä itselleni jokaista potilasta hoitaessani miten mikäkin tekemäni asia nivoutuu hoitotieteen teorioihin!
Alkuperäisellä kirjoituksellani ei ollut myöskään tarkoitus yleistää sitä koskemaan kaikkia/vain vastavalmistuneita hoitajia. On hienoa että nuorilla on vielä halua ja rohkeutta valita alipalkattu ja raskas työ! Olen vain huomanut tuon "minä itte"-ilmiön omassa työpaikassani yleistyneen... Vastavalmistuneille hoitajille sanoisinkin, että tulkaa vaan rohkein ja avoimin mielin työelämään, ottakaa "mehut irti" meistä vanhoista kääkistä= kysykää epäselvistä asioista rohkeasti. Oma aktiivisuus on tärkeää, niin kuin jo opiskeluaikana, sillä kukaan muu kuin sinä itse ei voi tietää mitä jo osaat tai mitä et. Jos on epävarma jostain "tempusta", ei kun vaan apua pyytämään. Itse olen aina kammonnut joidenkin kollegoiden "Eiks toi vielä totakaan osaa"-kommentteja, sellaiset kannattaa jättää omaan arvoonsa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26316894Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235434- 1152573
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152051Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361758Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111992- 59952
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto31872Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44869