tämä on tieteellisesti todistettu jokaisessa yliopistossa ja merkittävämmässä työpaikassa.
Samalla hakuvaiheessa tulisi kertoa, että Poliisikoulun suorittaminen tampereella on vasta hyväksyntä perustehtäviin, lähinnä kentälle ja että vasta poliisiammattikorkeakoulusta saa tieto-taitoa muutaman vuoden opintojen jälkeen ja ylennyksiä hyvine palkkoineen aina maisteriksi ja jopa tohtoriksi asti. Yliopistolla tosin se 40 opintoviikkoa. Jatkakaa opiskeluanne!
korkeammat vaatimukset tuo alalle korkeatasoisempaa
2
380
Vastaukset
- Beagle Boy
Eihän tästä ole kuin muutama päivä, kun Poliisikoulusta valmistuneet iskivät minulle jauhot suuhun, kun yritin vakuutella, että ammatti kuin ammatti vaatii muutaman vuoden kokemuksen ennen kuin voi itseään edes ammattimieheksi omalla alallaan kutsua.
Poliisikoulu tuntui olevan sellainen ihmekoulu, että sieltä valmistuneet olivat heti päteviä tehävään kuin tehtävään, varsinkin siihen tutkijan.- Lötjönen
Kyllä se näin juuri on. Poliisikoulusta valmistuneilla on vasta pätevyys hakeutua korkeampaan ammatilliseen koulutukseen. Ne noviisit joita ei sinne hyväksytä tulisi itse ymmärtää vetää omat johtopäätöksensä, eikä jäädä muiden pätevämpien harmiksi ns. ikuisiksi Tommiskoiksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26216685Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235370- 1152545
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152010Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361742Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111975- 59941
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28849Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43843