Olen hankkimassa siivousapua siivouspalvelujen tarjoajalta ja teettänyt kustannusarvioita ja valinnut arviokäynnille muutaman ehdokkaan.
Nyt on herännyt kysymys, onko pieni firma joustavampi kuin iso, joiden kanssa esim. siivouksen sisällön tarpeenmukainen muuttaminen jollakin kerralla vaikuttaa melko byrokraattiselta (ei esim. voi jättää siivojalle viestiä, että "tällä kerralla ei tarvitse viedä mattoja ulos, mutta sen sijaan uuni kaipaa puhdistusta", vaan kaikki muutokset pitää hoitaa koordinaattorin kautta kirjallisesti.
Toisaalta iso firma vaikuttaa luotettavammalta ja paremmin organisoidulta.
Mielipiteitä: iso vai pieni?
Pieni vai iso siivousfirma?
10
1523
Vastaukset
- firma...
Hei!
Teen oman yritykseni kautta kotisiivouksia ja ihan hyvin toimii se, että asiakas jättää lapun, jossa kertoo siivoustoiveensa! Sitten voi jättää jonkun toisen jutun tekemättä, jos ei sovittu aika riitä tai laskutetaan lisäajasta, ihan kuinka tilanteeseen sopii. Nämä siis "avainasiakkaiden" kanssa. Kotona olevat asiakkaat toki kertovat itse toiveensa. :)
Ei meilläkään ole ollut organisoinnissa ongelmia, vaikka kyseessä onkin pikkufirma. Asiakas voi maksaa käteisellä tai laskulla. Laskun saa joka siivouksen jälkeen tai vaikka kerran kuussa, ihan miten itse haluaa.
Toki firmoja voi olla monenlaisia ja isoista firmoista en osaa sanoa puolesta enkä vastaan, koska niiden kanssa en ole ollut tekemisissä!
Onnea etsintään!- apua arkeen
joitakin käytäntöjä, kuten avaimen säilytys tms. Pienillä firmoilla avaimet ovat usein siivoojalla itsellään tai yrittäjän kotona, tai on jopa ehdotettu jopa avaimen piilottamista ikkunalaudan allekin...
Isoilla firmoilla avaimet ovat toimistossa lukitussa kaapissa, joka parhaimmillaan on hälytyslinkissä vartiointifirmaan. Lisäksi isojen firmojen siivoojien rekrytoinneissa käytetään huumetestejä jne. joihin pienellä firmalla tuskin on varaa.
Tällaista toiminnan organisointia siis tarkoitin. - ihan kaikkea
apua arkeen kirjoitti:
joitakin käytäntöjä, kuten avaimen säilytys tms. Pienillä firmoilla avaimet ovat usein siivoojalla itsellään tai yrittäjän kotona, tai on jopa ehdotettu jopa avaimen piilottamista ikkunalaudan allekin...
Isoilla firmoilla avaimet ovat toimistossa lukitussa kaapissa, joka parhaimmillaan on hälytyslinkissä vartiointifirmaan. Lisäksi isojen firmojen siivoojien rekrytoinneissa käytetään huumetestejä jne. joihin pienellä firmalla tuskin on varaa.
Tällaista toiminnan organisointia siis tarkoitin.Tuota noin.. Käytännössä isojen firmojen hienot organisaatiot ja sertifikaatit on sanahelinää, todellisuuden kanssa niillä ei ole mitään tekemistä.
Ja meinaatko tosiaan, että siivooja juoksisi jossain toimistolla hakemassa ja palauttamassa asiaakkaiden kotiavaimia päivästä toiseen..? Ei todellakaan. Näin ei toimita isossa, eikä pienessä yrityksessä.
Vaikka voihan se sen verran olla tottakin, että sun avain säilytetään todellakin siellä toimistolla. Jos näin, niin silloin siivoojalla on siitä kopio. Siitä kopiosta sinä et todennäköisesti tiedä mitään.
Ja vai vielä huumetestejä. No sen verran tuossa on totuutta, että jotkut isot yritysasiakkaat saattavat vaatia moista jopa siivousfirman siivoojilta. Mutta että huumetestejä kotisiivoojille. Se on sitä sanahelinää pahimmillaan.
- yrittäjä.
Iso firma = jos ajatellaan, että vuodessa on 52 viikkoa, niin silloin saat joka viikolle eri siivoojan. Siis jos ylipäätään saat siivoojan sovitusti paikalle ja tekemään vielä sovitut työtkin..
Pieni firma = jos pieni firma on yrittäjä itse, niin silloin asuntoasi siivoaa aina yhksi ja sama ihminen, jotain lomatuurausta lukuunottamatta. Sekin voi olla mitä vaan, joko 100 % palvelu, tai sitten..
Keskikokoinen = keskimäärin jotain siltä väliltä
Iso firma = yksityisasiakas on Ö-luokan asiakas
Yhden ihmisen yritys = yksityisasiakas saattaa olla jopa A-luokan asiakas
Keskikokoinen firma = jos se on keskittynyt kotisiivouksiin, niin silloin olet tärkeä asiakas. Mutta jos kotisiivous on vain marginaalinen osuus yritykselle, niin silloin kaikki muu menee tärkeysjärjestyksessä sun kotisiivousten ohi
Vaikka eipä tuosta viestistäsi ihan varmasti käy ilmi mietitkö kotisiivoojaa, vaikka siihen suuntaanhan tuo viittaisi.- apua arkeen
ovat luvanneet vakisiivoojan. Ja luulisi, että isot firmat juuri pystyvät toimittamaan siivoojan aina paikalle sovitusti, kun tekijöitäkin on paljon. Olen kuullut pieniä firmoja käyttäviltä ongelmaksi juuri sen, että, jos siivooja sairastuu tms., varahlöä ei ole lähettää paikalle.
Sen sijaan on varmaan totta, että pienet firmat "pitävät parempaa huolta" asiakkaistaan. Ja palvelukokonaisuuden muuttaminen on selvästi yksinkertaisempaa.
- se pieni
yrittäjävetoinen yritys.
Katsot vaan, että on vastuuvakuutukset, rekisterit sun muut kunnossa.
Sopimukset paperille jne.
Pieni on joustava, tekee taatusti parempaa jälkeä ja ylimääräistäkin - ja ennemmin se lehmä kuun yli lentää kuin pienyrittäjä jäisi pois sovitusta siivouksesta.
Avainten säilytys on pienyrittäjillä sydämen asia - vaikka kotosalla avaimia säilyttäisivätkin turvatoimet voivat olla isoja firmoja tiukempia - ja vakuutusehtoja noudatetaan.
Isoissa firmoissa on toki kassakaapit, mutta työntekijöitä on paljon - pikkuyrityksessä yrittäjä itse vastaa avaimista todella tarkasti eikä varmasti anna minkäånlaista mahdollisuutta vieraiden päästä niihin käsiksi.
Kysy suoraan miten ja miksi ja kuinka paljon.- on kokemusta
17 vuotta kiinteistöalaa. Ota ilman muuta se pienempi, isojen kanssa jos/kun tulee ongelmia niin "suhde" katkeaa siihen. Pieni on joustavampi joka asiassa.
- paikallinen
ota paikallinen firma,älä valtakunnallista!!
- Palkkaapalkkaa
Uskon, että parhainta siivousapua saa kun etsit itsellesi hyvän yksityisen siivoojan. Laita ilmoitus vaikka lähikaupan seinälle. Muista että ihmisen pitää elää sillä palkalla, jonka saa. Ymmärräthän etei 8 eurolla miinus verot elä. Sinä saat yhteiskunnalta verohelpotuksen maksamastasi palkasta, joten maksa kunnon palkkaa hyvälle ihmiselle niin saat luotettavan siivoojan.
Siivousliikkeiden maksamat palkat? Eihän niitä voi palkaksi sanoa. Voiko sellaisella "palkalla" saada kunnon työntekijää ???- pesijä..
Siivousalan palkat on ihan yhtä hyviä, tai huonoja kuin minkä muun palvelualan palkat tahansa.
Samoilla lukemilla siivousalan palkkojen kanssa on mm. kaupan myyjät, kiinteistöhuolto, vartiointi, kuljetus, keittiöhenkilökunta jne, jne..
Siivoushommissakin tienaa paremmin tekemällä keikkatyötä urakkapalkalla, kuten lattioiden pesua ja vahausta, ikkunoiden pesua yms. Viime kahden viikon tili oli mullakin n. 2000 €, joskus ollu paljon parempikin. Talviaikaan 2 viikon jakso jää tonnin ja puolentoista väliin.
Huonoiten näyttää tässä firmassa hankkivan ne, jotka tekee 7,5 tunnin työpäivää samassa kohteessa kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Tietääkseni saavat jotain 8 €:n tuntipalkkaa, joku hieman alle ja joku hieman yli. Isot sollit sun muut maksaaa kyllä vähemmän, taitaa olla jotain 7 €:n luokkaa huonoimmillaan.
Kuukaudessa se 8 €, 7,5 tunnin työpäivällä taitaa huonolla matikkapäällä laskettuna tehdä luokkaa 1300 € kuukaudessa. Onhan se aika huono, mutta ei pä monella muulla alalla sen kummempi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26416953Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235458- 1152581
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152058Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361762Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111996- 59952
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32880Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44880