Olin käynnillä ennestään tutussa maalaistalossa (kaikkihan ne olivat minulle lopulta tuttuja), elleivät työnantajani kilpailijan, Valmetin myyntitykit olleet saaneet isäntien ostohaluaja suuntautumaan edustamaansa merkkiin. -Nimittäin, siihen aikoihin tarjottiin Valmetin ostajalle “ilmaista” tutustumiskäyntimatkaa Brasiliaan Valmetin vasta-avatulle sikäläiselle tehtaalle ja Rion karnevaaleille. -Se veti monia ja asiakaskuntanikin vaihtui osittain.
-Mutta tässä talossa ei oltu oltu tarjousten perään (hmm..olisiko tilan tomera emäntä vaikuttanut tähän asiaan), vaan kävin tekemässä kakkoshuollon uudehkolle Massikalle.
-Talo sijaitsi järven rannalla ja isäntä ehdotti että tulen sitten talon rantasaunalle illalla, kun saan hommat hoidettua niin saunotaan, savustetaan lahnaa ja ahventa, joita varmaan etukäteen viritetyistä verkoista tulee löytymään.
-Siellä rannassa sovittiin illalla, että minä lämmitän saunan jatkuvalämmitteistä kiuasta ja teen lisäksi pilkkeitä savustuspönttöä varten. -Naapuritilan isäntä oli saapunut laituriin omalla vanhalla puurakenteisella perämoottoriveneellään, jossa oli uusi 18 heppainen Johnsson perälaudassa. Sillä veneellä miehet aikoivat käydä kokemassa verkot.
-Sain uunin syttymään hyvin ja kuias alkoi naksahdella mukavasti,;-sitten pilkkeiden tekoon kalansaaliin savustusuunia varten.
-Kun menin pihalle, kuului avunhuutoja jostain läheltä ja juoksin rantaan katsomaan!
-Isäntien vene oli uponnut ehkä 50 metrin päähän laiturista, eikä siitä ollut kuin keulan kärki näkyvissä veden pinnalla, josta miehet pitelivät kiinni käsillään.
-Ryntäsin vesirajassa olleelle soutuveneelle ja soudin pikavauhtia avunpyytäjien luokse.
-En jaksanut nostaa niin lihavia miehiä siihen kiikkerään soutuveneeseen joten sanoin että pitävät peräosan laidoista kiinni käsillään, niin hinaan heidät rantaan soutamalla.
-Rantaan päästyämme isännät huohottivat ja olivat aivan “loppu”, niin kuin minäkin.
-Saunominen ja kalansavustus jäi sillä erää toimittamatta, mutta selvisi kuitenkin, että veneen ohjaaja oli unohtanut siitä perämoottorista “peruutuslukon” päälle, jolloin moottorin alapää ei pääse kääntymään ylös törmätessään vedenalaiseen kiveen.
-Veneen koko puinen perälauta oli revennyt irti moottoreineen päivineen ja uponnut, samoin kuin vene ja matkustajat parissa sekunnissa.
Niin että tällaisiakin tapauksia se “kirottu rasvakoura” on kokenut!
MUISTELUT JATKUU:Perälauta repesi
9
1888
Vastaukset
- aina valmetilla
eikös sinun pitänny jo lopettaa satuilu, vai onko joku muu nero patti keksinnyt juonen???
- Himolukija
Entisen rasvakouran mehevänmellevät ja osaavasti kerrotut jutut ovat kovin tervetullutta ja kiintoisaa luettavaa.
Sinä sen sijaan vain häpäiset itsesi noilla katkeran kateellisilla vuodatuksillasi – mutta ihan omapa on asiasi. - tosta Brasilianjutustakaan
Kyllä semmonen tarjous oli valmetilla muistaakseni -70 luvun alkupuolella eikä siitä vois kukaan satunnanen kirjailija edes tietää mitään jos ei oo ollu alalla.
- "aina valmetilla"
Kerropa sinä nimim: "aina Valmetilla" jokin juttu täällä niin voidaan vertailla Rasvanäppiin.
Kiitos etukäteen! - aina valmetilla
"aina valmetilla" kirjoitti:
Kerropa sinä nimim: "aina Valmetilla" jokin juttu täällä niin voidaan vertailla Rasvanäppiin.
Kiitos etukäteen!Juttuja riittää harvasta legendaksi, harkitsen jos ei heti joudu" hullun kirjoihin"
- tarinasta
...Oli hauska juttu, kiitos!
- vaan lisää
Aina hyvä tarina on kertomisen arvoinen.
- ettet
luovuttanut
- luettuna...
Olen uusi täällä ja huomaan hauskaa kerrontaa täällä.
Kiva, kun joku jaksaa kirjoitella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455200Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1261670Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151579Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "511530- 141255
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41200No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol22108081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171047Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771008Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60847