On sielunne pihviintyneet ja turtooiset ja hyvään tottuneet
niin kuin on ruumiinne levänneet,
mutta joukossamme on musta lammas,
jonka toimesta eräänä päivänä potkaisemme tyhjää, aa-aa-aa.
Annoit rahaa Mosambikin katulapsille,
kulkukoirille ja Kirgisian köyhille,
olet hyvä ihminen niin kuin oli isä Sepeteus,
mutta eräänä päivänä se kaikki loppuu, tuuli puhaltaa meidät pois.
On Stalin kuollut ja kuopattu
niin kuin olen minä yhä
ja pyhimyskin syntinen niin kuin on vuohi
ja pukki. Lahjoitan sinulle Raamatun, toivottavasti löydät siitä avun elämääsi, ankeaan taivallukseesi, jota vielä jatkat, vaikka ei kyl kannattais.
Taivaiden korkeuksissa leijuu ilmaa
ja merten syvyyksissä rauskun paskaa,
sama meri on antanut sinulle turskan ja hukuttanut Titanicin,
mutta jonakin päivänä vielä pelkäät minua yössä! Leviät yllä mainitun aineen myötä mereen, jota EVVK.
Sinuna hukuttauttuisin järveen,
syöksyisin pää edellä hehkuvan liekkimeren pötsiin,
alistuisin turskan tahtoon, tuhoaisin itseni, kuolisin ja palaisin helvetin liekeissä.
Sinuna ottaisin kolminkertaisen annoksen heroiinia,
vittuilisin kassikotkalle, jättäisin maksamatta velkojani mafialle ja menehtyisin! Kuoltakoon yössä!
Tämä päivä jää mieliimme ainiaiksi Latvian voitonriemun merkeissä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.