Opiskelun lopettaminen

Luimu

Olen vakavasti harkinnut opiskelujen lopettamista. Minulla on kaksi vuotta ammattikorkeakoulua takana, mutta alan töitä ei niin minkäänlaisia. Taustalla mulla on kuitenkin ammattikoulu ja lukio, ja ikääkin on enemmän kuin monilla muilla kesätyönhakijoilla.

Alkaa pikkuhiljaa raastaa mieltä tämä jatkuva kesätyönhaku (tammikuusta tähän päivään asti) ja tulee luovuttamisen hetki mieleen. Miksi opiskelen, kun en kuitenkaan saa työtä alalta?

Viime kesänä olin siivoamassa ja varmaan soitan kohta sinne samaan paikkaan ja kysyn, jos heillä olisi jatkuvaa kokopäivätyötä. Syksyllä sitten voisin jatkaa työssä, ja koulun penkki saisi jäädä. Kunnianhimo karisee, kun jatkuvasti saa vastaansa pettymyksiä.

2

482

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • a f

      Nythän on niin, että ihmisiä on kahta sorttia. On voittajia ja luovuttajia. Toisilla aloilla luovuttajatkin pärjäävät ja toisilla tarvitaan voittaja että edes säällisesti pärjää. Mieti oletko alalla, jossa pitää olla voittajatyyppi pärjätäkseen ja et tunne motivaatiotasi tarpeeksi isoksi, että voisit olla voittajatyyppi.

      Ja voi sitä ammattia vaihtaakin, ei nykyinen koulutus ole elämäsi ainoa vaihtoehto. Monet vaihtavat ammattia vielä viisikymppisenä.

    • KIIIIIIIIIIIIIIIIKK

      Moi! älä huoli, samoin huikeat 2 vuotta amk:ta kohta käytynä. Enää pari tenttiä ja sitten se on finito, ei tule meikästä tradenomia! Toivottavasti ei ikinä mitään -nomia! Syksyksi on tiedossa töitä tarjoilijana tai sitten pienellä todennäköisyydellä aloitan kauppakorkeassa. Saas nähä! Kivoja jatkoja!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      265
      17021
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5485
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2586
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2069
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1768
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1001
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      959
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      886
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      44
      883
    Aihe