Morte da razão

On päly jäätynyt niin kuin on järki
ja korvat visusti kiinni
ja aivot mielisokeat.
En enää etsi täältä mitään.

Vuodet ja kuukaudet käy vähiin,
kolme tuntia toisista havainnoista.
En usko alkuräjähdykseen,
en Jumalaan enkä Tuvaluun.
Laulan vain niin kuin varpushaukka
enkä välitä maailmanmenosta paskaakaan,
nuuskasin sitä jo.
Elo on helvettiä ja runoni pelkkä meri kahden mantereen välissä,
istun sohvallani ja läpikäyn sisäisen muodonmuutoksen.

Tämä ilta on kuin vanhasta maailmasta,
jossa mummoni kutoi maksakudosta
ja minulla vaan seisoi,
mainitsin turinoissani yli miljoonan slaavin nimen kirotun. Sic!

Minun yhdysvaltalaisuuteni ei ole sen merkityksellisempi kuin armenialaisuuteni,
enkä arvosta kumpaakaan. Minun kotkani lentää yli myrskyn tuhoten, vaikka se tietää itsekin jonakin päivänä kuolevansa yössä.

Uu-hu-huu, on tehokas ihminen parempi kuin pullonavaaja, tule naimaan, niin minä sinua shakkitelineeksi kutsun, oi shakkiteline, sä shaktihoure, on amfetamiinini sun.

Pieni hirviö
se huushollissani pitää majaa
ja minut tahtoo Keniaan viedä mukanaan.
En anna ylivaltaa sille,
joka sitä haluaa,
vaan sille, joka sitä himoitsee!
Tässä vaiheessa näen kuitenkin päivänvalon tulevan ylhäältä.

Savua leijuu ilmassa hentona sumuna
ja minä annan ravintoni paeta häkistään
ja jätän tilaa elämälle.
Minun aivoni on kuin vaikea maasto,
jonka karttaa ei voi piirtää.

Minun läheisyyteni talossasi on merkki alkavasta psykoosista, enää viisi tuntia uuteen valoon. Olut muuttuu ruokatorvessani taivaalliseksi nesteeksi, jonka vaikutuksen alla huorat pihviintyy eikä houreet ahdista. Ainoa merkki elämästä viina ihollani, toinen löyhä liitto sydämessäni.

Laa-la-laa-la-laa, on aorttani minua vastaan liittoutunut. Se sydämeni pysäyttää aikoo, jolloin minä menehdyn ja palan tulisessa järvessä.

Vain 144 000 hallitsee Jeesuksen kanssa taivaissa,
on seitsenpäinen peto lyöty, voitettu ja tuhottu.
Sen elontiekin perin lyhyeksi jäi.
Ooooooooooooh, menehtyisitpä jo.

Virtsani virtaa laitoksen lattioilla pitkänä jokena,
sen massalla voisi täyttää järven.
Olet pelkkä hourekuva, uni, ja olemassa vain minun mielikuvituksessani. Voin kuvitella sinut pois, mutta aivoni kylmät, jähmettyneet ja turtuneet ovat ihan perseestä. Ugh!

Herrani, turvasin sinuun hädän hetkellä,
ja nyt pyydän sinulta palvelusta.
Jeesukseni, lääninherra, tunnen syvää inhoa syvyyksiä kohtaan ja maailman tuhota haluan,
vaan ei se saata onnistua ilman, että alistun turskan tahtoon.

Tästä ei enää yksikään elävä sielu käy.
Minun ruumiini on kuin perhosen siivet
odottaen hetkeä, jolloin saa viinaa.
Kaikki muukalaislegioonalaiset, hullut, unet, hourekuvat, kokoontukaa metsään ja juhlikaa! Vielä järjen valo hieman välähtelee, kunnes se päästäni sammuu kokonaan. Ei poskionteloni kumise kuin tyhjyyttään ja pääni tuntuu tohelolta, kunnes toisin osoitetaan.

Halleluja! Jokaista muutosta psyykessä on pidettävä merkkinä etenevästä vakavasta aivosairaudesta, kunnes henkinen turskaus on osoitettu haruspeksin neuvoin. Ärpee ei juuri loista älyllään, mutta hänen ilmanpaineensa on aivan omaa luokkaansa.

Ennen kuin minä sammun, järkeni hohtaa hetken kirkkaammin. Kohtaan sairauteni erittäin vammaiseksi luokiteltavissa olevalla virneellä, kuittaan koko jutun pitkällä, polyfonisella pierulla, en usko homofonian voimaan, pian menehdyn ja heitän sinua aivolla päähän!! Asun vitun kuusessa, mutta yhä mylvin yössä nimeäsi.

Minun sydämeni itkee verta, kunnes olet kuollut ja viimenenkin merkki elämästäsi tuhoutunut, syöksynyt muiden muuassa [sic!] tumman yön tummiin pimeyksiin.

Kaikki, mitä voin tehdä, on kuolla enkä sitä tee, ennen kuin olen kuoriutunut munasta ja tullut pitenevien päivien valoisaan loistoon riemukaaressa pilvien. Huominen olkoon Einon haukan viimeinen elinpäivä. Minun kissallani on AIDS, vienpä sen naapurin Einolle kivitettäväksi. Entä sinä? Miksi sinä et naura?

Olen Shaahi, olen Arvo K, Joulupukki ja Veli Sammakko, Kehitys Vammainen, Vitsiniekka, doornbos ja Holger, olen Ärpee ja hänen edesottamustensa ikuinen tukija, Ateenan kuolemattoman hehkun ilmentäjä, Kuuno-Kalevi ja olen John Titor sekä heidän kaikkien yhteinen summansa.

Kunpa huomenna sataisi, jotta koiranpaska rappukäytävästä huuhtoutuisi sen mukana pois.

1143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Niin joo, ja otsikkoon ois ehkä voinut laittaa määräisen artikkelin, sillä niin jalomielinen minun tekoni oli.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kuuno-Kalevi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu