Maccikannettavien kestävyys?

Kokemuksia ja tutkimuksia?

Olen kiinnostunut maccikannettavien käyttökelpoisesta iästä. Kuinka monta vuotta (tai tuntia) se toimii kunnolla? Se riippuu varmasti monista tekijöistä ja koneiden yksilöllisyydestäkin kiinni, mutta uskaltaisiko joku sanoa jonkinlaisia "nyrkkisääntöjä" käytettyjen maccikannettavien ostoa miettiville, ettei ostaja joutuisi katumaan kaupan jälkeen?
Esim. olisiko niin, että vanhempi huippumalli (17-tuumainen PowerBook) on kestävämpi kuin uudempi ja edullisempi malli (iBook).

8

1471

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • RepeRuutikallo

      ei pysty sanomaan mitään hyödyllistä.

      90-luvun Mac-kannettavista on yhä ehjiä suuri joukko. Jopa 90-luvun alkupuolen Mac-läppäreitä on paljon toimivia, vaikka ei niitä kukaan enää sattuneesta syystä varsinaisesti mihinkään käytäkään. Ja ensimmäisen sukupolven simpukka-iBookit olivat todella lujaa tekoa.

      Nykyisistä ei osaa sanoa muuta kuin että lain mukainen virhevastuu pelaa yksityisostajalla ainakin kaksi vuotta. Siinä ajassa tekoviat yleensä tulevat esille, eikä sellaisen korjauksesta saa veloittaa. Myös kovalevyn laukeaminen alle kahden vuoden luetaan tekoviaksi.

      Tästä seuraa, että en oikein ymmärrä mitä tarkoitat sanoessasi että ostaja joutuisi katumaan kaupan jälkeen jos kone ei kestä. Vai tarkoititko katumista 3-4 vuotta kaupan jälkeen?

      Todennäköisin kannettavasta vikaantuva (kuluva) osa on kovalevy, ja se on uusissa MacBookeissa suunniteltu itse vaihdettavaksi, jos ikää on liikaa tai halutaan vain vaihtaa isompi limppu.

      • iiX

        firmassamme on aika monta noita ja tähän asti ainoa syy käytöstä poistamiseen on ollu moraalinen vanhentuminen, toki alu-läppäreissä on ollu ikävä juttu kosketuspintojen (käsi/läppärin työpinta) syöpyminen, mutta se kai vaatii aika hikisiä käsiä?


    • Juraca

      Meillä on vielä toimiva, 1992 (?) ostettu Powerbook 180. Toimii loistavasti! Meillä on myös Macintosh SE joka toimii myös hyvin, 1988 ostettu :D

    • kertokaa...

      entäs sitten jos tiputtaa mac book pro vajaasta metristä ? haittaaks se toimintaa ? mulle tapahtu tällänen vahinko. ja tää taitaa olla se uusin versio. ja onko normaalia et mackin tuuletus alkaa ulvoo kovaa kun pelaa jotain pelii kuten mafia 2 ?

    • pudo

      Jos se ei kulmalleen pudonnut, eikä pintaansa näkyviä painanteita ottanut, voipi olla, että olisi kannattanut käydä samalla laittamassa lotto vetämään.
      Kannettavien kohdalla, kun tuo tippuminen on suurin syy niiden käytöstä poistoon...
      Nykykannettavissa on onneksi (ainakin Maceissa) äkkiliiketunnistin, joka lukitsee kovalevyn (ehkä myös optisen aseman) lukupäät, ettei pääse vahinkoja tapahtumaan mahdollisten pudotusten kohdalla, mutta vaikeahan noita pudotustapoja on ennakoida.
      Tuuletus ulvoo, kun lämmöt nousee - koneessa kuin koneessa.

      • kiitos

        selvä kiitos . en tiennytkään että maccissa on äkkiliike tunnistin ja sain tietää kaverilta eilen koska silläkin on mac että kuumeneminen on normaalia


    • pollo-fufffuu

      Kestää mainiosti. Mulla on 2007 kesän Macbook ja vielä hyrrää. Vähän liian kovaäänisenä, mutta muuten tosi mainiosti. Sen verran on tullut käytettyä suoraan repussa tuota, että hommasin kanteen suojan www.designskins.fi - sivustolta, ja suojaa siis naarmuilta / peittää vanhat naarmut.

      mut eipä siinä, kohta kuitenkin pitää ehkä moraalisen vanhentumisen vuoksi ostaa uusi, heh.

    • Sontaa

      Ihan paskaa.. näppikset heikoja, koko laite tuntuu hyvältä mutta valitettavasti jatkuvasti erinäisiä vikoja ihan normi käytössä..
      Tulevat todella kalliiksi yrityksille.
      Uusimmisaa on kuumiamis ongelmaa. ja akut ei kestä luvattua läheskään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      252
      16645
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5361
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2544
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2002
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1741
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      972
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      936
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      28
      842
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      40
      840
    Aihe