Maakuntalehden suojeluksessa..?

Kajaanilainen

Miksi, oi miksi on Kajaanin kaupunginteatterista muodostunut maakunnan suurimmalle, ainoalle lehdelle pyhä lehmä, johon ei saa koskea missään olosuhteissa?

Ensin pääkirjoituksessa vaaditaan säästötalkoiden jatkamista ja vyön kiristämistä tänäkin vuonna. Asia lienee ihan kohdilaan, säästää kai pitää. Miksi sitten kulttuurista, lue: teatterista, ei saa säästää? Säästäminen kulttuurista on jopa vaarallista?! MITÄ?!

Miksi perusopetuksesta, erityisopetuksesta, päivähoidosta, siisteyden tasosta koluissa ja päiväkodeissa, vapaasta sivistystyöstä jne. säästäminen ei ole vaarallista? Miksi juuri teatterin säästötoimet olisivat erityisen "vaarallisia"?

Eihän kajaanilaiset päättäjät oikeasti luule, että nykyinen palvelutuotanto voidaan jatkossa kertyvin verovaroin ylläpitää, eihän?

Lehti sitten vielä pyrkii omalla linjallaan vaikuttamaan päätöksiin niitä etukäteen sanelemalla käytännössä päätettyinä asioina. Odotan todella mielenkiinnolla sivistystoimialan budjetin valmistelua, sillä nyt jos koskaan nuorella puheenjohtajalla on näytön paikka.

Toivotan jaksamista ja voimia vaikeassa ja haateellisessa tehtävässään hänelle ja koko lautakunnalle.

13

876

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kansalaisille

      Kulttuurissa säästäminen on rikos ihmisyyttä kohtaan!
      Kaikki muu on turhaa, paitsi puutarhan hoito.

    • afe

      Kettusen Pentti todella hyvin vastasi, miten Lordia voisi Kainuussa hyödyntää. En ole häntä ennen noin viisaana pitänytkään...ymmärsiköhän monikaan, mikä ironia siihen liittyi? Hyvä Pentti!

    • on tabu

      kajaanissa. Teatterin väki se joku vuosi takaperin sitten kantoi ruumisarkkua kauppakadulla. Verraten ei kuitenkaan paljon parjattu paperitehtaan porukka moista rimanalitusta tehnyt. Eipä se Karpela (nyk. Saarela) varmaan olisi voinutkaan paperimiesten töitä turvata.

      • Kulttuuri Touhot

        Todella mautonta touhua näiltä teatterilaislta kannella ruumisarkkua pitkin Kauppakatua.
        Tämän heidän esityksen jälkeen en enää varmasti mene Kajaanin teatterin näytöksiin.
        Sielläpähän halailevat sitä ruumisarkkuaan.

      • ei mautonta
        Kulttuuri Touhot kirjoitti:

        Todella mautonta touhua näiltä teatterilaislta kannella ruumisarkkua pitkin Kauppakatua.
        Tämän heidän esityksen jälkeen en enää varmasti mene Kajaanin teatterin näytöksiin.
        Sielläpähän halailevat sitä ruumisarkkuaan.

        Vaan oikea asenne nousta vastustamaan yhteiskuntaa ja niiden säästöjä. Vaikka en puolusta teatteria, enemmänkin terveydenhuoltoa, lapsia, nuorisoa ym. haluan vain ilmaista mielipiteeni, että miksi me suomalaiset tyydytään vain narisemaan näistä asioista tällä rupisella palstalla. Miksi emme nouse barrikadeille osoittamaan mieltämme Ranskan malliin??!!!Mun mielestä vaan hirveen hulinat pystyyn niin eiköhän herrat ala huomaamaan. Emme saa alistua.

      • ja ne jotka
        ei mautonta kirjoitti:

        eivät halua verorahoillaan rahoittaa tätä teatteria, niin myös he voivat nousta ylös sohvaltaan ja kanniskella ruumisarkkua pitkin Kauppakatu.

        Kiinni vaan koko Kajaanin teatteri ja alennetaan sillä rahalla veroäyriä pienemmäksi.

    • Vaan ei haittaa

      Huonosti taitaa käydä Kajaanin teatterille.

      Käyneekö peräti niin kuin kävi Mainuan koululle ?
      Senhän lakkautuksen tämä keskustapuolueen Nyman ratkaisi puheenjohtajan äänellään.

      • reppana!

        Eiköhän se sinun hokema mantra jo ole tullut selväksi. Painu vain takaisin sinne etelä-Kajaaniin itkemään reppanuuttasi!
        Nyman ratkaisi ja siitä pisteet hänelle!:)

      • ja jatkon varalle
        reppana! kirjoitti:

        Eiköhän se sinun hokema mantra jo ole tullut selväksi. Painu vain takaisin sinne etelä-Kajaaniin itkemään reppanuuttasi!
        Nyman ratkaisi ja siitä pisteet hänelle!:)

        Mainuan koulun muuten lakkautti keskustapuolueen Nyman.

        Tämä on syytä tuoda jatkossakin esille, että kansalaiset tietävät totuuden asiasta.
        Tietävät näin jatkossa seuraavissa vaaleissa äänestäessään, että ketkä henkilöt ja mikä puolue oli tämänkin päätöksen takana.

        Sinua muuten taitaakin POTUTTAA kovastikin, kun kerran tämä tieto sinua niin ottaa LANTTUUN.
        Pidähän KAALISI pienemmillä kierroksilla, niin ehkä sinäkin joskus ymmärrät todellisesta maailmasta jotakin.

      • hyvillään
        ja jatkon varalle kirjoitti:

        vouhotat.Kateeksi taitaa käydä kun et pysty itse tekemään päätöksiä,taitaa potuttaa kovasti.

      • Tyjänäänestäjä
        ja jatkon varalle kirjoitti:

        Mainuan koulun muuten lakkautti keskustapuolueen Nyman.

        Tämä on syytä tuoda jatkossakin esille, että kansalaiset tietävät totuuden asiasta.
        Tietävät näin jatkossa seuraavissa vaaleissa äänestäessään, että ketkä henkilöt ja mikä puolue oli tämänkin päätöksen takana.

        Sinua muuten taitaakin POTUTTAA kovastikin, kun kerran tämä tieto sinua niin ottaa LANTTUUN.
        Pidähän KAALISI pienemmillä kierroksilla, niin ehkä sinäkin joskus ymmärrät todellisesta maailmasta jotakin.

        Teatterirahoitsta päätettäessä sama mies äänesti tyhjää.
        Ei uskaltanut viedä teatterilta rahoja.

        Hyvä jos nyt sitten uskalsi jo ottaa reilusti kantaa epämiellyttävässä asiassa. Parempi nin kuin tyhäjän äänestäminen.

    • Toinen kaj:lainen

      Niin on tottavia tämä kaunginteatteri
      lehden suojeluksessa.
      Ja muutkin kaupungin päättäjien
      typerät päätökset pidetään pimennossa.
      Kuten myös sen toisen teatterin
      synnytyksen ja virhearviointien
      hirvittävät kustannukset, siellä
      kadun toisessa päässä...
      Sen, joka näytää niitä näytelmiä
      valkokankaalla.
      Ei kerrota sitäkään maakuntalehdessä.
      Mutta urheilutuloksia on sivukaupalla.

      Mikä on toimitusten tehtävä ja mikä
      niiden ammattitaito nykyisin?
      Uusmedian osaaminenko se on se tärkein
      juttu, eli tekniikka, sisällöstä viis?

    • VisnkiKakkonen

      Kajaanin teatterin kannutusyhdistyksen puheenjohtaja on KS:n päätoimittaja.

      On hieno juttu, että hän käyttää osaamistaan ja vaikutusvaltaansa kannatusyhdistyksessä. Tämä on hyvä asia ja hänelle suotava oikeus.

      Toivoisi, että vastaavan statuksen ja aseman omaavia ihimisiä etsiytyisi muillekin järjestöpaikoille.

      Onko KS:n journalistinen riippumattomuus tämän takia uhattauna? En usko, mutta itsekritiikkiin lienee sopivasti aihetta.

      Oletteko lukeet KS:n kulttuurikriitikon juttua, joka ei olisi taiteentekijöiden puolella? Minusta ongelma ei ole päätoimittajan työnkuvassa, vaan kulttuuriroimittajien "talutusnuora"-kuviossa. Miksi KS ei ostaisi paria juttua muista AL:n lehtien toimituksista? Kokeiluksi vaan.

      KS:n tilaaja ja taiteen amatööri

      Vinski2

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      263
      16822
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5414
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2560
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2036
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1755
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      986
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      948
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      30
      861
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      856
    Aihe