Järjestyslaki kieltää kissojen

irtipidon

Pari vuotta sitten voimaan tullut järjestyslaki kieltää kissojen vapaana liikkumisen taajama-alueella. Ei vain mahdollisten kissojen hiekkalaatikkojätösten, vaan myös kissan oman turvallisuuden vuoksi, laki on perusteltu. Mutta kuka lakia noudattaa ja valvoo? Kissapoliisi? Kauhea nähdä ihmisten kissoja kaulapanta kaulassa ylittämässä vilkasliikenteistä katua keskellä kaupunkia. Kaulapanta ei kýllä pysäytä rekkaa. Kissa ei myöskään osaa arvioida autojen nopeuksia. Surullista katseltavaa ne tien pientareilla kuolleena makaavat kissat. Autot eivät ole ainoa uhka vapaana liikkuvalle kissalle. On joukko ihmisiä, joille auton konepellillä makaava kissa on liikaa. Linnut saavat päästää läjiänsä ja rapa saa roiskua, mutta kissan tassujäljet auton katolla on suorastaan katastrofi. Ei naarmuja pitäisi pelkästä kävelystä ja makoilusta syntyä. Joskus tuntuu, että ei ole suvaitsemattomuudella ja pikkusieluisuudella rajaa. Myös eksyminen, taudit ja petoeläimet voivat koitua kissan kohtaloksi. Irtokissat myös leikkaamattomina lisääntyvät ei-toivotusti.

Pidä kissasi turvassa!

57

8247

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • O. I. Kaisu

      Perustele väitteesi "järjestyslaki kieltää kissojen vapaana liikkumisen taajama-alueella". Järjestyslaki: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030612. Missä siinä sanotaan, että kissa ei saisi liikkua vapaana taajama-alueella?? Ei missään. Kissan vapaana liikkumista koskee vain kohta 14§:2.

      • LAKI KIELTÄÄ

        Ja ei ole mitään pikkumaisuutta, jos olet ostanut kalliin auton maksat siitä joka kuukausi suuren osan palkaasi ja joku idiootti LAIN rikkoja pitää omaisuuttasi kattien lepopaikkana. Minä ainankin puutun asiaan välittömästi ja niin pitäisi kaikkien muidenkin tehdä.

      • huolta

        Järjestyslain 14§ velvoittaa yksiselitteisesti lemmikkieläimen omistajan huolehtimaan siitä, ettei eläin pääse kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle eikä lainkaan yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille taikka yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle.

        Eli kääntäen; järjestyslain mukaan kissan on sallittua ulkoilla KYTKETTYNÄ esimerkiksi kuntopolulla tai sen kaltaisella juoksuradalla. Mutta vain kytkettynä, EI VAPAANA!

        Edelleen, lain mukaan kissaa ei saa viedä lainkaan (tarkoittaa siis, että ei edes keitettynä tai paistettuna säilykepurkissa) yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille taikka yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle.

        Omistajan tai haltijan tehtävä on huolehtia, että lain vaatimukset täyttyvät.

        Jos kissa päästetään ulkoilemaan yksin ja ilman valvontaa, eivät lain huolehtimisvaatimukset täyty ja omistaja rikkoo lakia.

        Huolehtimista ei ole se, että odotellaan tyynesti kotisohvalla (rakkaan??!!) lemmikin paluuta yksinäisiltä ja vaarallisilta retkiltään.

        Huolehtiminen tarkoittaa sitä, että omistaja tai haltija on koko lemmikkinsä ulkoilun ajan sen välittömässä läheisyydessä ja valmiina pikaisesti puuttumaan sen tekemisiin. Välttämättä eläimen ei tarvitse olla kytkettynä, mutta siitä huolimatta omistajan tai haltijan tulee kyetä nopeasti puuttumaan sen tekemisiin ja tarvittaessa estämään sen meneminen laissa kielletyille paikoille.

      • SSS
        LAKI KIELTÄÄ kirjoitti:

        Mahtaa olla pyhä lehmä tuo sinun auto, kissahan se ainut olio on joka sinun autosi naarmuttaa, mites ne kaikki pikku kivet asfaltilla, sorateillä jne. ... nehän ei naarmuta vai ajatko aina juuri lakaistulla kadulla? Mites kipoavat kivet tms. Ja kuinkas usein se tai ne kissat sinun autosi päällä makaavat... voi pyhä ... Irrallaan olevat koirat ei ole haitta, paskovat linnut ei ole haitta ... mieti nyt vähän ennen kun otat kantaa ja kannattaa siihen lakii pikkusen paremmin tutustua.

      • LAKI KIELTÄÄ
        SSS kirjoitti:

        kattien valvomattoman ulkoilun taajamien alueilla. Näin on, muista se.

      • Kaarina
        LAKI KIELTÄÄ kirjoitti:

        kattien valvomattoman ulkoilun taajamien alueilla. Näin on, muista se.

        Henkilölle joka kirjoitti "laki kieltää" :tuntuu siltä, että et osaa lukea, vai tuottaako luetun ymmärtäminen vaikeuksia? Katti saa olla vapaana ja turvassa, jopa teikäläisiltä. MUISTA SE!

      • kissanystävä
        huolta kirjoitti:

        Järjestyslain 14§ velvoittaa yksiselitteisesti lemmikkieläimen omistajan huolehtimaan siitä, ettei eläin pääse kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle eikä lainkaan yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille taikka yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle.

        Eli kääntäen; järjestyslain mukaan kissan on sallittua ulkoilla KYTKETTYNÄ esimerkiksi kuntopolulla tai sen kaltaisella juoksuradalla. Mutta vain kytkettynä, EI VAPAANA!

        Edelleen, lain mukaan kissaa ei saa viedä lainkaan (tarkoittaa siis, että ei edes keitettynä tai paistettuna säilykepurkissa) yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille taikka yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle.

        Omistajan tai haltijan tehtävä on huolehtia, että lain vaatimukset täyttyvät.

        Jos kissa päästetään ulkoilemaan yksin ja ilman valvontaa, eivät lain huolehtimisvaatimukset täyty ja omistaja rikkoo lakia.

        Huolehtimista ei ole se, että odotellaan tyynesti kotisohvalla (rakkaan??!!) lemmikin paluuta yksinäisiltä ja vaarallisilta retkiltään.

        Huolehtiminen tarkoittaa sitä, että omistaja tai haltija on koko lemmikkinsä ulkoilun ajan sen välittömässä läheisyydessä ja valmiina pikaisesti puuttumaan sen tekemisiin. Välttämättä eläimen ei tarvitse olla kytkettynä, mutta siitä huolimatta omistajan tai haltijan tulee kyetä nopeasti puuttumaan sen tekemisiin ja tarvittaessa estämään sen meneminen laissa kielletyille paikoille.

        Tässä toinen tulkinta kissan elämästä.Järjestyslain 14 pykälä kyllä kieltää kissan menemisen uimarannoille,lasten leikkipaikoille ja muihin laissa lueteltuihin paikkoihin...................mutta koska yhteiskuntaa jää vielä runsaasti kyseisten paikkojen ulkopuolelle ja koska kissaa ei ole kielletty tepastelemasta vaikkapa kaupungissa olevassa metsikössä.......se tarkoittaa,että kissa voi hyödyntää oikeuttaan kulkea vapaana taajamassa...

      • Kissanystävä

        Persoonallista laintulkintaa tuo,että autoja ei voitais ollenkaan myydä,koska joku vois ajaa kännissä.....!kissan kulkuoikeuksiin sisältyy 90prosettia taajaman pinta-alasta...nää pitäis kissan kiinni,kun jos se vaikka ei osais oiken kulkea...

      • 43rwsf
        kissanystävä kirjoitti:

        Tässä toinen tulkinta kissan elämästä.Järjestyslain 14 pykälä kyllä kieltää kissan menemisen uimarannoille,lasten leikkipaikoille ja muihin laissa lueteltuihin paikkoihin...................mutta koska yhteiskuntaa jää vielä runsaasti kyseisten paikkojen ulkopuolelle ja koska kissaa ei ole kielletty tepastelemasta vaikkapa kaupungissa olevassa metsikössä.......se tarkoittaa,että kissa voi hyödyntää oikeuttaan kulkea vapaana taajamassa...

        Lue Sisäasiainministeriön Poliisiosaston virallinen näkemys asiasta täältä: http://zo.fi/g1x , lakkaa mussuttamasta turhia ja ryhdy huolehtimaan lemmikistäsi asiallisesti.

        Vai ovatko tehtävät sinulle liian vaikeata?

      • kysyn,
        43rwsf kirjoitti:

        Lue Sisäasiainministeriön Poliisiosaston virallinen näkemys asiasta täältä: http://zo.fi/g1x , lakkaa mussuttamasta turhia ja ryhdy huolehtimaan lemmikistäsi asiallisesti.

        Vai ovatko tehtävät sinulle liian vaikeata?

        valuuko sinulta kuolaa kun kirjoitat nuo suuresti rakastamasi sanat?

      • 42wtfgedg
        kysyn, kirjoitti:

        valuuko sinulta kuolaa kun kirjoitat nuo suuresti rakastamasi sanat?

        Mikä perverssi sinä oikein oletkaan, kun tuommoisia kyselet? Kiihottaako kuola sinua jotenkin? Saatko kuolasta jotakin erityisiä kicksejä? Minkälaisia? Entä miten sanoja voi rakastaa?

        Vai olisiko sinulle sittenkin mieluisampaa, jos kuolaa ei valuisikaan? Saatko kicksisi sittenkin kuolattomuudesta?

        Hyhhyh sinua! Tuhma!

      • olisit voinut
        42wtfgedg kirjoitti:

        Mikä perverssi sinä oikein oletkaan, kun tuommoisia kyselet? Kiihottaako kuola sinua jotenkin? Saatko kuolasta jotakin erityisiä kicksejä? Minkälaisia? Entä miten sanoja voi rakastaa?

        Vai olisiko sinulle sittenkin mieluisampaa, jos kuolaa ei valuisikaan? Saatko kicksisi sittenkin kuolattomuudesta?

        Hyhhyh sinua! Tuhma!

        tiivistää ja myöntää kuolan valuvan ihan noroina.

      • 42tr3w4twr
        olisit voinut kirjoitti:

        tiivistää ja myöntää kuolan valuvan ihan noroina.

        Ahaa, kicksisi tulevat sittenkin kuolasta. Hetken jo ehdin epäillä.

        Etkö itse osaa kuolata ollenkaan, vai miksi innostut niin muiden kuolaamisesta?

    • null

      Kun irtokissoista valitetaan niin kyse ei ole suvaitsemattomuudesta. Kyse on siitä että lainsäädäntö kieltää yksiselitteisesti useammallakin lailla kissan vapaana pitämisen eli hylkäämisen/irtolaisuuden. Kyse on myös siitä että irtokissat aiheuttavat muu häiriön, kuten tappelemisen, lisäksi myös todellista vahinkoa. Irtokissat kuseksivat ja paskovat ja oksentavat kaikkialle, niin autoihin kuin pyykkeihin kuin aivan kaikkialle mihin vain ylettyvät ja kissahan ylettyy melkein minne vain. Edellisten lisäksi irtokissat käyvät myös kytkettynä ulkoilutettavien ja pidettävien lemmikkien kimppuun ja todellakin raapivat myös esim autojen maalipinnat pilalle.

      Miksi aina vähätellään kissojen aiheuttamia vahinkoja vaikka on täysin kiistatonta että irtokissat aiheuttavat valtavasti aivan todellista vahinkoa?

      Kissoista pidän paljonkin ja kissansa irtokissoina pitävien ymmärtämättömyys, piittaamattomuus ja vastuuttomuus eivät tee minusta suvaitsematonta.

    • nad

      Samaa mieltä.
      Mielenkiintoista seurata tätä keskustelun kulkua.

    • ean

      Vapaina juoksentelevat kissat eivät ole lemmikkejä ja niihin liittyy ihan muita ongelmia, joten ne eivät edes kuulu tälle palstalle.
      Niillä pitäisi olla muu keskustelupalsta.

    • kissamielinen

      Joko taas aloit provoilemaan. Haet väenväkisin riitaa? Kissalla on oikeus lain mukaan kulkea ulkona.

      • LAKI KIELTÄÄ

        kattien valvomattoman ulkoiliun taajamien alueilla. Näin on, muista se.

      • KISSOJEN ULKOILUN VAPAANA
        LAKI KIELTÄÄ kirjoitti:

        kattien valvomattoman ulkoiliun taajamien alueilla. Näin on, muista se.

        Ei todellakaan kiellä, tutki vähän lakikirjaa, jos yleensä lukea osaat, vitun idiootti!!!

      • EIPÄ!
        KISSOJEN ULKOILUN VAPAANA kirjoitti:

        Sinulle on jo useita kertoja selitetty, miksi kissojen vapaana ja ilman valvontaa ulkoiluttaminen on kiellettyä, mutta ao. linkissä asia taas kertaalleen.

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=102&conference=627&posting=22000000016631348

        Valitettavasti ei ole tämän palstan muiden lukijoiden ja kirjoittajien vika, jos sitä tietoa ei sinun kalloosi sitkeälläkään kertaamisella saada uppoamaan.

        Jatkamme silti yrittämistä.

      • Elämää suurempi
        EIPÄ! kirjoitti:

        Taitaa olla sun elämän tehtävä vaahdota tuosta asiasta, jos niin kova paikka on sinulle, niin keihoitan huolella valmistelemaan asiasi, älä laita pelkästään linkkejä vaan mieti mikä sinun todellinen pointtisi on... on pikkusen hämärtynyt tuota eipäs juupas keskutelua seuratessa.

      • pointti!
        Elämää suurempi kirjoitti:

        Taitaa olla sun elämän tehtävä vaahdota tuosta asiasta, jos niin kova paikka on sinulle, niin keihoitan huolella valmistelemaan asiasi, älä laita pelkästään linkkejä vaan mieti mikä sinun todellinen pointtisi on... on pikkusen hämärtynyt tuota eipäs juupas keskutelua seuratessa.

        Todellinen pointti on se, että omistajien tulee huolehtia lemmikeistään. Kissaa ei saa ulkoiluttaa ilman valvontaa eikä kissoilla ei ole mitään asiaa vieraille alueille.

        Mikäli joku päästää lemmikkinsä yksin ja valvomatta ulos, se on vastoin lakeja ja hyviä tapoja sekä lisäksi saattaa yksinäisen eläinparan monille vaaroille alttiiksi.

        Onko siinä jotakin vaikeasti ymmärrettävää? Mitä?

      • ymmärrettävää
        pointti! kirjoitti:

        Se, vänkäätkö provoillaksesi vai oletko todella noin ulkona lakiasioista.

      • olet!
        ymmärrettävää kirjoitti:

        Se, vänkäätkö provoillaksesi vai oletko todella noin ulkona lakiasioista.

        Laki on kissojen ulkoiluttamisen ja heitteillejätön suhteen täysin selvä. Ei pitäisi olla ylivoimaista ymmärrettäväksi sinullekaan.

        Kissoja ei saa ulkoiluttaa valvomatta vapaana, koska
        a) ne voivat silloin mennä järjestyslaissa kielletyille paikoille, jos/kun omistaja ole huolehtimassa siitä, etteivät mene
        b) yksin kotipiirinsä ulkopuolella ulkoileva kissa on heitteillä (heitteillä oleva eläin on määritelty asetuksessa 49/1992), mikä on metsästyslain 85§ mukaan kiellettyä
        c) yksin luonnossa ulkoileva kissa voi häiritä tai tappaa rauhoitettuja eläimiä

        Kannattaisi myös muistaa hyvät tavat, yleinen kohteliaisuus ja huomaavaisuus naapureita kohtaan sekä se, että yksin ulkoilevan eläin on alttiina monille vaaroille.

      • sanoen
        olet! kirjoitti:

        ulkona olet kuin lumiukko.

      • asiallisia perusteluja
        sanoen kirjoitti:

        ulkona olet kuin lumiukko.

        Joten antaapa tulla.

        Esitin edellä asiallisen ja perustellun näkemyksen. Selitä sinä, jos osaat, miksi se olisi muka väärä.

      • Efraim
        asiallisia perusteluja kirjoitti:

        Joten antaapa tulla.

        Esitin edellä asiallisen ja perustellun näkemyksen. Selitä sinä, jos osaat, miksi se olisi muka väärä.

        Perusteluja voit kysyä kansanedustajilta, jotka ovat säätäneet tämän mainion järjestyslain, jonka mukaan kissalla on oikeus kulkea vapaana, muutamaa paikkaa lukuun ottamatta. Hieno laki kertakaikkiaan.

      • tarvitse
        Efraim kirjoitti:

        Perusteluja voit kysyä kansanedustajilta, jotka ovat säätäneet tämän mainion järjestyslain, jonka mukaan kissalla on oikeus kulkea vapaana, muutamaa paikkaa lukuun ottamatta. Hieno laki kertakaikkiaan.

        Tiedän asioiden oikean laidan muutenkin. Ja olen myös perustellut näkemykseni asiallisesti.

      • tiedät
        tarvitse kirjoitti:

        Tiedän asioiden oikean laidan muutenkin. Ja olen myös perustellut näkemykseni asiallisesti.

        asioiden oikean laidan, niin sittenhän olemme samaa mieltä. LAKI SALLII!

      • EIPÄ EI!
        tiedät kirjoitti:

        asioiden oikean laidan, niin sittenhän olemme samaa mieltä. LAKI SALLII!

        Tämä tarina on TOSI! Ja kertoja elää!

      • Kaarina
        EIPÄ EI! kirjoitti:

        Tämä tarina on TOSI! Ja kertoja elää!

        Tässä funtsittavaa: onko sellainen sallittua mikä ei ole kiellettyä, onko kiellettyä se mikä mikä ei ole sallittua, onko sallittua mikä on kiellettyä, onko kielletty sallitua, saako sallimuksen kieltää ja kieltäymyksen sallia ???
        Kissojen vihaajien mielestä kissat vapaaksi ja kissoja rakastavat suljetaan häkkiin, vai miten se nyt oli?? Huomaan olevani typerä kun osallistun tällaiseen jäkätykseen, koska laki on niinkuin se luetaan!!
        Hei vaan kaikille

      • Auton omistaja

        Tämä keskustelu on käyty aikoja sitten, mutta minut provosoidaan väkisin.
        Kissa ei saa kulkea vapaana missä vaan, senkin jästipää hölmö!!!
        Kyllä lasten hiekkalaatikko haisee kissan kuselle ja ulosteille kauan aikaa ja hiekkaa joutuu vaihtamaa aika paljon.
        Ja kaikki pirun tyhmän naapurin takia. Kissat päästetään aamulla ulos ja otetaan illalla sisään nukkumaan.
        Siinä se.
        Että otatte päähän, typerykset.

      • LAKI__
        KISSOJEN ULKOILUN VAPAANA kirjoitti:

        Ei todellakaan kiellä, tutki vähän lakikirjaa, jos yleensä lukea osaat, vitun idiootti!!!

        Lue Sisäasiainministeriön poliisiosaston asiallisesti perusteltu kannanotto täältä: ( http://zo.fi/g1x ), lakkaa höperehtimästä ja ryhdy huolehtimaan lemmikistäsi asianmukaisesti!

      • heh heh
        LAKI__ kirjoitti:

        Nyt jo yksinäisyyden puuskassa vastailet vuosikausia vanhaan viestiin.

      • 324r3wrfwf
        heh heh kirjoitti:

        Nyt jo yksinäisyyden puuskassa vastailet vuosikausia vanhaan viestiin.

        Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa, sanotaan.

        Kävikö kovinkin kipeästi? Onko aika ja uusi tieto jo tehnyt kohdallasi tehtävänsä ja saanut sinutkin myöntämään hölmöilyjesi olevan laittomia?

      • voi vodi
        324r3wrfwf kirjoitti:

        Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa, sanotaan.

        Kävikö kovinkin kipeästi? Onko aika ja uusi tieto jo tehnyt kohdallasi tehtävänsä ja saanut sinutkin myöntämään hölmöilyjesi olevan laittomia?

        Ja ärähditkin sitten oikein kunnolla. Jotenkin niin tavattoman säälittävää, että olet niin yksinäinen, että sinun pitää vastailla vuosikausia vanhoihin viesteihin saadaksesi aikasi kulumaan.

      • 324rwfr
        voi vodi kirjoitti:

        Ja ärähditkin sitten oikein kunnolla. Jotenkin niin tavattoman säälittävää, että olet niin yksinäinen, että sinun pitää vastailla vuosikausia vanhoihin viesteihin saadaksesi aikasi kulumaan.

        Pata kattilaa ja niin edelleen.

        Ei tarvinne enempää kommentoida.

        Hehheh!

    • kissan omistaja

      Järjestyslaki ei kiellä kissojen vapaata liikkumista muualla kuin lasten leikkialueella, uimarannalla, yleisellä lenkkipolulla ja hiihtoladulla ja torilla toriaikaan

      • Auton omistaja

        Siis kuka sitä mirriä ohjaa, että se ei mene lasten leikkipaikoille tai torille tai lenkkipolulle.
        Kun sillä ei ole mitään kaukosäätöä, luulen. Tekisi mieli tappaa kaikki irtokissat, mutta kaava-alueella se on aika huonoa.

      • ihmettelen vaan

        Joo näin on, mutta laitatko kissallesi kaulaan kameran jotta näet ette se sellasiin paikkoihin mene jos on ulkona ;) t. 3 koti kissan omistaja

    • tav

      luin äsköttäin kyseisen lakipykälän enkä kyllä saanut siitä sitä käsitystä, että kissaa ei saa pitää vapaana. huomasithan että pykälän kohta kaksi koski kissaa, ei kohta yksi.

      • Auton omistaja.

        niin mahdottoman oikeassa tässä. Kiitos ja kunnia sinulle!

    • KISSOJEN VAPAANA PITÄMISEN
      • kuinkissatjakoirat

        Nyt tulee lakitekstiä. Toivottavasti ketjun alkupuolenkin kirjoittavat ymmärtävät.

        4 luku
        Eläimet
        14 §
        Koirakuri

        Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymiseksi koiran omistajan tai haltijan on:

        1) pidettävä koira taajamassa kytkettynä;

        2) pidettävä huolta, ettei koira pääse yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille, kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle kytkemättömänä, yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle, jollei se ole erikseen sallittua;

        3) pidettävä huolta siitä, että koiran uloste ei jää ympäristöön hoidetulla alueella taajamassa.

        Mitä 1 momentin 1 ja 2 kohdassa säädetään, ei koske virantoimituksessa käytettävää valtion omistamaa koiraa, vartiointitehtävässä olevaa vartijan koiraa, palvelutehtävässä olevaa koulutettua pelastuskoiraa, liikuntavammaisen avustajakoiraa eikä näkövammaisen opaskoiraa.

        Mitä 1 momentin 1 kohdassa säädetään, ei koske suljettua pihaa, koirien harjoituspaikkaa eikä erityisesti osoitettua aidattua jaloittelualuetta. Koiran tulee kuitenkin näissäkin paikoissa olla omistajansa tai haltijansa valvonnassa.

        Mitä 1 momentin 2 kohdassa säädetään, «koskee» «myös» «kissaa». Mitä 1 momentin 1 ja 2 kohdassa säädetään, «koskee» «myös» hevosta sekä soveltuvin osin muuta koti- tai lemmikkieläintä.

      • Kissat kiinni
        kuinkissatjakoirat kirjoitti:

        Varmemmaksi vakuudeksi vielä poliisin kanta
        http://www.poliisi.fi/poliisi/poliisilehti/periodic.nsf/vwarchivedlist/C64B1899B236257CC22572F9002AE88B
        Eli kissaa voidaan pitää hylättynä, jos se on oman pihan ulkopuolella ilman valvontaa.

      • näin se menee

      • mieti ny ite
        näin se menee kirjoitti:

        Aivan sama. Kissat pysyvät jatkossakin vapaana.

        ja ne ajetaan jatkossakin yli :/

    • qwerty

      Itse kissanomistajana olen hyväksynyt riskin että voi jäädä auton alle. Elämän laatu on tärkeämpää kuin sen pituus. Myös moni ihminen haluaa itselleen mieluummin hyvän elämän kuin mahdollisimman pitkän, miksi ei voida sallia se kissallekin? Kissojen tappajat ovat sadisteja jotka toimivat niinkuin toimivat, sanoi laki mitä tahansa.

      • ararar

        Miksi ei laadukasta JA pitkää elämää kissalle? Kissa kun ei kärsi ulkoillessa siitä omistajan valvonnasta millään lailla, vaan valvotusti ulkoilevat kissat pääsevät ihan yhtä lailla toteuttamaan metsästysvaistojaan, tutkimaan luontoa ja elämään täysillä, kunhan omistajalta liikenee edes vähän viitseliäisyyttä.

        Harmillisen usein vaan ihmiset taitavat olla jo kissaa ottaessaan asennoituneet siihen, ettei kissaa tarvitse käyttää ulkona eikä siihen tarvitse käyttää aikaa samalla tavoin kuin esim. koiraan. Kun lähtötilanne on tämä, ajatus siitä että kissaa ulkoiluttaisi päivittäin valvotusti oman vapaa-aikansa kustannuksella saattaa tuntua vastenmieliseltä, etenkin kun vaihtoehtona on yksinkertainen ulko-oven avaaminen. Mutta mikä se ulko-oven avaamisen todellinen hinta sitten on...

      • pireg9iw3ug0394i
        ararar kirjoitti:

        Sinä sen sanoit!

        Sen ulko-oven avaamisen todellinen hinta on kovin halpa hinta.

        Jos kissa jää auton alle, katoaa jotenkin muuten tai joutuu osaksi jonkun teemumäen installaatiota, niin mitä sitten?

        Uuden kissan saa ilmaiseksi!

        So what! Muodon vuoksi voi tirauttaa muutaman kyynelen ja se siitä.

      • ---
        ararar kirjoitti:

        Miksi ei laadukasta JA pitkää elämää kissalle? Kissa kun ei kärsi ulkoillessa siitä omistajan valvonnasta millään lailla, vaan valvotusti ulkoilevat kissat pääsevät ihan yhtä lailla toteuttamaan metsästysvaistojaan, tutkimaan luontoa ja elämään täysillä, kunhan omistajalta liikenee edes vähän viitseliäisyyttä.

        Harmillisen usein vaan ihmiset taitavat olla jo kissaa ottaessaan asennoituneet siihen, ettei kissaa tarvitse käyttää ulkona eikä siihen tarvitse käyttää aikaa samalla tavoin kuin esim. koiraan. Kun lähtötilanne on tämä, ajatus siitä että kissaa ulkoiluttaisi päivittäin valvotusti oman vapaa-aikansa kustannuksella saattaa tuntua vastenmieliseltä, etenkin kun vaihtoehtona on yksinkertainen ulko-oven avaaminen. Mutta mikä se ulko-oven avaamisen todellinen hinta sitten on...

        Valjaissa ulkoileminen kun ei takaa kissalle laadukasta elämää. Valjastelusta on kissalle enemmän haittaa kuin hyötyä. Kissa näkee mitä kaikkia iloja ulkoelämällä olisi tarjottavana, mutta ei kuitenkaan pääse niistä nauttimaan kuin surkean pieniltä osin.

        Todellinen hinta sille ulko-oven avaamiselle on elämästään täysillä nauttivat kissat. Näin meillä on ollut vuoikymmenestä toiseen ja tulee olemaan myös jatkossa.

      • kewfpifjp3w4ijf
        --- kirjoitti:

        Voivoi sinua poloista, kun et taida ymmärtää, että kissaa voi ulkoiluttaa asiallisesti muutenkin kuin valjaissa.

        Et ole tainnut kuulla ulkoiluhäkeistä tai "näkymättömistä" aitauksista? Esim. http://www.petnetstore.fi/tuotteet/koirat-koulutus-aktivointi-jaljestys/petsafe-nakymaton-aita-kissallepienelle-koiralle-sahkoistetty

        Pelkkää laiskuutta ja piittaamattomuutta henkilöltä, jos ei viitsi yhtään panostaa lemmikkinsä hyvinvointiin.

        Mutta kuten todettua, uusia kissojahan saa ilmaiseksi.

      • heh heh
        kewfpifjp3w4ijf kirjoitti:

        Sinä olet trolliksikin niin surkea tapaus, ettei sinuun viitsi aikaa uhrata. Itse nyt taas niiden muinoin poistettujen provojesi perään. :D

      • Miksi??

        Miksi ihmiset saavat riistää kissojen vapauden? Mielestäni kissaa ei tulisi hankkia sellaiseen paikkaan, missä kissa ei voisi metsästää ulkona ja rentoutua sisällä.

        Kissa eikä koirakaan kuulu olla häkissä, vaikka monet pitävätkin koiran pienessä sisähäkissä töissäoloajan.

      • kwejfpoi43jrpoi4
        Miksi?? kirjoitti:

        Kertoisitko, mitkä koti- ja lemmikkieläimet ovat sellaisia, joiden "vapautta ei saa riistää" ja mitkä ovat niitä, joiden "vapauden saa riistää"?

        Perustele!

      • kriji3u40f9iuf
        heh heh kirjoitti:

        Sinä olet trolliksikin niin surkea tapaus, ettei sinuun viitsi aikaa uhrata. Itse nyt taas niiden muinoin poistettujen provojesi perään. :D

        Yhä vain suoli24-hommissa?

        Eipä kummoisesti mene sinullakaan.

      • ararar
        Miksi?? kirjoitti:

        Miksi ihmiset saavat riistää kissojen vapauden? Mielestäni kissaa ei tulisi hankkia sellaiseen paikkaan, missä kissa ei voisi metsästää ulkona ja rentoutua sisällä.

        Kissa eikä koirakaan kuulu olla häkissä, vaikka monet pitävätkin koiran pienessä sisähäkissä töissäoloajan.

        Se vapaus on riistetty siinä vaiheessa kun eläin on alunperin otettu lemmikiksi. Lemmikki nyt vaan ei missään olosuhteissa ikinä ole vapaa, vaan aina ihmisen vastuulla ja ihmisen omistuksessa.

        Eläin ei kuulu häkkiin, mutta ei myöskään oman onnensa nojaan sellaiseen ekosysteemiin missä ei ole sille paikkaa. Varsinkaan kun liian monessa tapauksessa myös eläin itse siitä ennemmin tai myöhemmin maksaa kalliin hinnan.

        Eläin ei myöskään osaa kaivata sellaista mitä sillä ei koskaan ole ollut. Jos kissa on koko elämänsä kulkenut ulkona ihmisen kanssa, yksinkertaisesti siihen ulkoiluun vaan silloin kiinteänä osana kuuluu se ihmisen läsnäolo. Kissa ei osaa ajatella, miten asiat voisi olla jos ihmistä ei siinä enää olisikaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      252
      16645
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5361
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2544
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2002
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1741
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      972
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      936
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      28
      842
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      40
      840
    Aihe