Olen tässä muutaman illan lukenut näitä tämän palstan runoja. Hyvin harvaa olen ymmärtänyt. Jokunen värssy on kyllä säväyttänyt.
Erityisen kummalliselta on tuntunut sisälukea sitä, kun joku kirjoittaa runon (josta en ymmärrä hittojakaan), ja toinen vasta siihen runolla (josta en ymmärrä hittojakaan), ja sitten tämä ensimmäinen vastaa suomeksi (jota sentään ymmärrän) että ”kiitos, olipa ihanaa kun sanoit noin”. Minä jään ihmettelemään, että mitähän tässä nyt oikein tapahtui?
En tarkoita pilkata teitä, runoihmiset. Kirjoitan minä itsekin runoja. Taannoin kirjoitin tänne kömpelön mutta yritteliään runon, jonka johdosta joku näki tarpeelliseksi ilmoittaa, ettei varsinaisesti pitänyt alkuosasta mutta loppua kohden kuulemma parani. Sitä minä sitten mietin linja-autossa, takaa katsottuna käytävän vasemmalla puolella, mutta en keksinyt mitä minun olisi pitänyt saamallani tiedolla tehdä. Kirjoittaa tänne uusi, paranneltu versio?
Voiko runoja ymmärtää? Voiko runoja kirjoittavia ihmisiä ymmärtää? Eikö aikuiset ihmiset voi sanoa asioita suoraan ja siten, että yhdellä rivillä on enemmän kuin neljä sanaa? Teini-ikäiselle runoilu on toki annettava anteeksi.
Otetaanpa tähän esimerkki ihan oman otsalohkoni takaa:
Lato
Väsyneet seinät,
väsyneempi katto.
Toisiaan pelkäävät.
Kurkihirrestä kaikki on kiinni.
Tämän päivän se jaksoi.
Huomisesta ei itsekään tiedä.
Väsynyt mies,
väsyneempi nainen.
Toisiaan pelkäävät.
Lupauksesta kaikki on kiinni.
Tämän päivän he jaksoivat.
Huomisesta eivät itsekään tiedä.
Oliko tuo nyt sitten parempi tapa ilmaista itseään kuin sanoa suoraan, että välillä pelottaa että vaimo ottaa avioeron?
ymmärrys
4
244
Vastaukset
- sööpäri.
Oli hieno runo ja selitys tyhjentävä.
Runoilu lienee vähän samaa kuin pöydän kattaminen. Voihan sen sapuskan lappaa suoraan pannultakin massuun, mutta kun se on nätisti aseteltu lautaselle ja pöytä on hienosti katettu, niin ruokakin tuntuu maistuvan paremmalta.
Toi vaimon avioeron pelkokin kuulosti ihan syvälliseltä kun sen noin hienosti esitit runolla.
Siinä ollaan kyllä muuten ihan samassa asemassa, että en tajua useinkaan kaikkia lukemiani runoja. Se ei liene kuitenkaan kirjoittajan vika vaan ihan oman ymmärryksen köyhyyttä. - neitonen,
Runojen tarkoitus on tuoda mielikuvia, sisäisiä energioita, kokea upeita sanoja, uusia asioita, tuoda merkityksiä, luoda, ja sitä ilmaisua... jne jne. Itse en ole mikään runomaanikko vaan tavallinen tallaaja. Ja nytkin sattumalta tässä. Mutta runoissa on jotain hienoa! Hyvä runo sinullakin, oikein mielenkiintoinen! En tiedä voiko ihan kaikkia runoja ymmärtää. Mutta kun ajattelee, perehtyy, niin voi ymmärtää toisia runoja... jos on jotain oppinut elämässä ;) Sun olisi ehkä parempi keskittyä sellaisiin runolajeihin ja runoihin, joista itse erityisesti pidät, eikä jäädä miettimään jotain poikkitaiteellista haaraa tai sekavaa tekstiä mikäli se ei nappaa. =)
- Runo on kaikesta
kirjallisuudesta herkin, ja vaatii runoilijalta kauneudentajua, rytmitajua, sekä kyvyn pukea mahdollisimman täsmällisesti tunne tai ajatus sanoiksi. Siinä missä romaania kirjoittavalta vaaditaan pitkäjänteisyyttä, runoilijalta vaaditaan kyky "napata hetki" ja kertoa sitten muille mitä siinä hetkessä tapahtui. Ihmiset aina valittaa että olen liian herkkä, itselleni herkkyys on juurikin se ominaisuus josta viimeiseksi luopuisin, pystyy aistimaan ja kokemaan kaiken niin paljon syvemmin kuin puutuneemmat ihmiset. Runo on marginaalitaidetta, mutta niin ovat runoilijatkin, heidän muusansa ja lukijatkin, marginaali-ihmisiä.
- scarabaeus
että joku niistä sadoista täällä olevista
runoista, jonka luet jää niin vahvasti elämään mieleesi, että ajattelet sitä jälkeenpäin. tai joidenkin runojen vaikutus on niin vahva, että haluatkin kirjoittaa sen inspiroimana oman runosi.
-
luin toissapäivänä kirpparilta ostamaani kirjaa(maksoi euron)Aleksis Kiven runoja, ja niitä lueskellessani, joidenkin runojen kohdalla ajattelin, että
kenellä tässä nyt viiraa
kun en kertakaikkiaan tajunnut lukemaani
-
sekin oli aika yllättävä kokemus, sillä olin aikaisemmin tutustunut vain Kiven paraatirunoihin, niihin "oravainen..."
-
ihmisellä on kai ensin ollut ääni, sitten laulu, runot...
eläköön runot!
-
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h492938Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062711Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv372420- 332159
Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.501918Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska151539- 321473
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1051225- 1771203
En vain unohda
Sitä miten rakastuneesti olet minua katsonut. Oliko tunteet liian suuria että niistä olisi voinut puhua.731050