outoa

Eräs tyttönen vastaili deitti-ilmotukseeni joskus kesällä. Mailailtiin suht tiiviisti jonkun aikaa. Kyseinen on samassa koulussa erään kaverini kanssa.
Sitten seurasi taukoa. Hän ei siis mailiini enään vastannut. Ajattelin, että se on suuttunut jostain mailissani. Kuitenkin sitten pari kuukautta myöhemmin hän lähetti mailia.
Jos vastailen, niin mailaillaan muutama päivä päivittäin, sitten hänen puoletaan kuukauden luokkaa taukoa. Ja jotenkin eri tuntuinen, kuin aikaisemmin. Nyt ei kerro itsestään mitään, koska ei halua kuulemma paljastaa, kuka on, kun kaverini on samassa koulussa hänen kanssaan. kesällä ei tuntunut haittaavan. Iltasin ei saa nukuttua kun miettii asiaa. Mun on ihan turha tuota kysyä, jos hän sattuu mailailemaan, koska taas loppuu mailailu siihen.

Saatan kuulostaa epätoivoiselta teiniltä, mutta niitä en ole.
Pari vapaapäivää olen kuluttanut hänen koulunsa ympäristössä norkoillen, josko näkisin, mutta ulkonäköä en tarkkaan tiedä.

Kaverilta kyselin, hän tietää kyseisen tytön. Se vaan sitten ongelma onkin, että koska hän voisi näyttää minulle kyseisen tytön ulkonäöltä.

Siis, tiedän jotain ulkonöstä ja etunimen. (Ja tyttö luulee ilmeisesti, etten sitäkään tiedä).

Voisihan sen muutkin tiedot noilla selvittää, kun vaan etsisi ja seurailisi, kaivaisi osoitteen ja sitä kautta. Tai miljoona puhelua koululle ja kaupungille.
Lähinnä kuitenkin enemmän kiinnostaisi, mitä tuo tyttö tuolla käytöksellään meinaa. Tykkää kuulemma olla salaperäinen.
Edelleen se,että saisinhan mä kovalla vaivalla hänen yhteystietonsa,mutta mieluummin kuitenkin häneltä kuulisin itseltä.
3216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Joo ei siinä mitään, kyllähän se nyt alkaa vähän kiinnostamaan kun ensin ollaan kavereita ja sitten yllättäen onkin ihan eri ihminen ja sangen salaperäinen, kyllä varmaan muutkin haluaisi samassa tilanteessa tietää kuka vastapuoli on.
Ja jos hän haluaa leikkiä salaperäistä, se kertoo aika paljon henkilöstä, mutta ei sen puoleen, todennäköisesti hän ei vain halua sinun saavan selville kuka hän oikeasti on.
Mutta ota sinä se selville jos haluat ja jos voit.

Äänestä
  • Jospa on menny turhan tiiviiks teitin jutustelu kesällä eikä se sitten haluukkaan sellasta.. Tai se on löytäny muun tyypin,ei olekaan niin kaunis kuin ehkä kuvittelee sun haluuvan sen olevan (öö..?) jne jne jne. Syy voi olla mikä tahansa. Yllätä ja mee kysymään siltä nenäkkäin. Sillon on pakko vastata.=)

    Äänestä

Se on ruma ja pelkää et sä et enää välitä siitä millään tasolla jos saat tietää kuka se on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mika kirjoitti:

Eräs tyttönen vastaili deitti-ilmotukseeni joskus kesällä. Mailailtiin suht tiiviisti jonkun aikaa. Kyseinen on samassa koulussa erään kaverini kanssa.
Sitten seurasi taukoa. Hän ei siis mailiini enään vastannut. Ajattelin, että se on suuttunut jostain mailissani. Kuitenkin sitten pari kuukautta myöhemmin hän lähetti mailia.
Jos vastailen, niin mailaillaan muutama päivä päivittäin, sitten hänen puoletaan kuukauden luokkaa taukoa. Ja jotenkin eri tuntuinen, kuin aikaisemmin. Nyt ei kerro itsestään mitään, koska ei halua kuulemma paljastaa, kuka on, kun kaverini on samassa koulussa hänen kanssaan. kesällä ei tuntunut haittaavan. Iltasin ei saa nukuttua kun miettii asiaa. Mun on ihan turha tuota kysyä, jos hän sattuu mailailemaan, koska taas loppuu mailailu siihen.

Saatan kuulostaa epätoivoiselta teiniltä, mutta niitä en ole.
Pari vapaapäivää olen kuluttanut hänen koulunsa ympäristössä norkoillen, josko näkisin, mutta ulkonäköä en tarkkaan tiedä.

Kaverilta kyselin, hän tietää kyseisen tytön. Se vaan sitten ongelma onkin, että koska hän voisi näyttää minulle kyseisen tytön ulkonäöltä.

Siis, tiedän jotain ulkonöstä ja etunimen. (Ja tyttö luulee ilmeisesti, etten sitäkään tiedä).

Voisihan sen muutkin tiedot noilla selvittää, kun vaan etsisi ja seurailisi, kaivaisi osoitteen ja sitä kautta. Tai miljoona puhelua koululle ja kaupungille.
Lähinnä kuitenkin enemmän kiinnostaisi, mitä tuo tyttö tuolla käytöksellään meinaa. Tykkää kuulemma olla salaperäinen.
Edelleen se,että saisinhan mä kovalla vaivalla hänen yhteystietonsa,mutta mieluummin kuitenkin häneltä kuulisin itseltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu