Mitäs mieltä olette...
haluaisin muistaa kevään abia, vaikka hän ei selviytynyt yo-kirjoituksista.
Onhan tämä kyseinen nuori kuitenkin suorittanut lukion ja käynyt 12 vuotta koulua....niin eikö se olisi jonkinlaisen muistamisen paikka.
Harmittaa kyseisen nuoren puolesta ja haluaisin jotenkin kannustaa...mutta miten te suhtautuisitte asiaan, siis jos olette reputtaneet, toivoisitteko että asia painetaan villasella, eikä mitään kannustusstipendejä lähetettäisi, vai?
haluaisin muistaa kevään abia, vaikka hän ei selviytynyt yo-kirjoituksista.
Onhan tämä kyseinen nuori kuitenkin suorittanut lukion ja käynyt 12 vuotta koulua....niin eikö se olisi jonkinlaisen muistamisen paikka.
Harmittaa kyseisen nuoren puolesta ja haluaisin jotenkin kannustaa...mutta miten te suhtautuisitte asiaan, siis jos olette reputtaneet, toivoisitteko että asia painetaan villasella, eikä mitään kannustusstipendejä lähetettäisi, vai?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kannustuspuhelu ihan jees. Jos liikaa alkaa säälimään, niin saa käsityksen, että maailman loppu olisi tullut kyseiselle reputtajalle.
Mä jäin monen muun kanssa lakitta jokunen vuos sitten ja mitä ollaan puhuttu asiasta kaikkein paras on viedä kyseinen henkilön ajatukset muualle. Hirveintä on se hössötys (jopa parinkin vuoden päästä)!! Etenkin kannattaa kartaa muiden juhlia, koska mulle ainakin tuli tosi paskaolo! Muut ei ehkä sitä ymmärrä mutta itku tuli kotia päästyä. Se tuntuu niin pahasti itsetunnossa. Opiskelen tällä hetkellä amk:ssa ja muuten pärjännyt elämässäni hyvin. Olen tehnyt ja kokeillut kaikkea (hyödyllistä) mutta yo-juhlat saa olon todella kurjaksi - vieläkin. Joskus tekisi mieli lähteä pariksi viikoksi pois Suomesta yo-juhlien aikaan. Kyllä ilman lakkiakin pärjää!!! =D
niin...osaatko sanoa, miten oisit kokenut, jos oisit saanut sittenkin koulutyön päättymisen johdosta vaikka lahjakortin/rahaa tms. Mitä luulet, olisiko se tuntunut kettuilulta?
Vaikea sanoa. Vois se tuntua mukavalta, jos joku muistaa päättötodistuksen johdosta. 1,5v. päästä minua muisti eräs sukulainen rahallisesti. Olinhan jo saanut opiskelupaikan amk:ssa. Eli elämässä eteenpäin.:) Onhan se todistuskin saavutus, sillä voi hakea lukemaan ammattia seuraavaan kouluun.
Kukaan ei sinä keväänä sanonut sanaakaan, jotkut sukulaiset kyselivät vanhemmiltani mutta minä en olisi välttämättä kestänyt selittää jokaiselle miksi ja mikä meni pieleen. Onneksi kukaan ei ole udellut yritänkö vielä. En yritä, koska se ei ole mielestäni sen arvoista. Ilman yo-todistustakin pärjää!! =)
Mutta varoitan, että jokainen meistä on erilainen ja ottaa tollaiset asiat eri tavalla. Mulla meinasi mennä usko omaan itseeni ja mihin voin päästä, tunsin (ja tunnen edelleen) itseni välillä tosi nollaksi,kun ei ole lakkia. Häpeä oli pahin tunne. Ajattelen kuitenkin, minkä pölymäärän se keräisi kaapissani.. ;) Paras tapa on auttaa häntä tsemppaamalla elämässä eteenpäin ja saada ymmärtämään, että elämä ei kaadu siihen.
Todennäköisesti ystäväsi osallistuu uudemman kerran kokeeseen syksyllä, ja toivottavasti hän onnistuu silloin.
Muista häntä sitten 'stipendein', kun tutkinto on valmis.
Voisin kuvitella, että jos itse olisin reputtanut, rahan saaminen olisi tuntunut vaan pahemmalta... se, että saa kiitosta vaikka on epäonnistunut. Siinä varmaan tuntuisi kuin olisi pettänyt sekä itsensä että muut. Toisaalta, joku lahja nimenomaan lukion päättäristä voisi olla ok, kaikki lukion käyneethän eivät edes osallistu kirjoituksiin. Varminta olisi ehkä silti säästää juhlinta syksyyn, koska kyseinen abi mitä todennäköisimmin uusii kokeensa silloin.
On tosi hienoa, että olet ajatellut tätä.:)