Dreeni

jokaiselle keneltä poistetaan kohtu.Olen menossa tähystysleikkaukseen ja kohtu poistetaan alateitse?
Onko se kivulias?
32978
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei se kivulias oo vaikka tuntuu kylläkin enempi kun itse"pistohaavat".Vielä nyt 2kk jälkeenkin kinnaa välillä jumpatessa muuten ok. Dreenin pois otto ei ollut niin kivulias/inhottava kun varoteltiin.

Äänestä

Minulta poistettiin kohtu alateitse, mutta en ollut synnyttänyt ja ahtauden vuoksi tehtiin viilto emättimestä peräaukkoon päin, että mahtui leikkaamaan. Niinpä kaikki tapahtui kokonaan alakautta - ei siis mitään putkia vatsanpeitteiden läpi. Eikä mitään dreenejä leikkauksen jälkeen. Kaikki mitä on vuotanut on tullut (ja tulee yhä) alakautta. Maha on kyllä ollut turvoksissa.

Äänestä

Kohdunpoisto tammikuussa tähystämällä.
Dreeni oli, en kuitenkaan muista, että olisi ollut mitenkään epämiellyttävä tai kivulias.
Itsellänikin tuntui kuukauden/kaksi jotakin vihlomista silloin tällöin toisella puolella vatsaa raskaimmissa ponnisteluissa, sitten loppui.
Kaikenkaikkiaan koin PALJON helpompana juttuna koko toimenpiteen kuin mitä etukäteen todella pelkäsin.
Parannuin tosi hyvi ja mielestäni nopeesti,sairasloma-aika kannattaa kuitenkin huilata ja välttää nosteluja tmv, itse olin täysin työkunnossa 4 vkon loman jälkeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


laitetaanko se kirjoitti:

jokaiselle keneltä poistetaan kohtu.Olen menossa tähystysleikkaukseen ja kohtu poistetaan alateitse?
Onko se kivulias?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu