Tie saareen

Mnulla on saaressa mökki. En kuitenkaan omista maata saaren millään rannalla. Onko minulla mahdollisuutta saada tietä saaren kohdalle vastarannalle?
2826
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Saaritonttia ostaessasi varmaankin sait paperit, joista selviää se kantatila, mistä tonttisi on lohkottu. Yleensä tieoikeus on järjestetty tämän kantatilan maiden kautta. Kunnan tieinsinööri tietää ja toimeksiannostasi tekee tietoimituksen.

Käytännössä on kuitenkin aika paljon pieniä, ehkä rakennuskelvottomiksi katsottuja saaria, joille ei tieoikeutta ole mihinkään varattu. Tällöin on saaren omistaja ratkaissut asian kyselemällä tienkäyttömahdollisuuksia rannan tontinomistajilta.

Äänestä

Tien saaminen saareen on todella vaikeaa samoin rannalle, jos asiasta ei ole sovittu erikseen kiinteistökaupan yhteydessä. Tarvitaan vedenomistajan lupa, vesioikeuden lupa, niiden lupa, joiden maitten kautta tie mantereella kulkisi, lupa niiltä maanomistajilta, joiden maa-alueiden kautta tie saaressa kulkisi.
Mikäli kiinteistökauppaa tehdessäsi ei ole ollut mitään mainintoja tieoikeudesta, niin uskon, että tie jää tekemättä.
Saarirontille voi olla mantereella osoitettuna esim. venepaikka ja autopaikka sekä kulku näille. Harvoin voi saada mahdollisuuden tehdä tien saareen, jos maa- ja vesialueet ovat sopivasti tiettyjen ihmisten omistuksessa ja heillä ei ole mitään asiaa vastaan, saaren ja mantereen väli on lähes umpeenkasvanut ja maan noususta johtuen pienellä ja matalalla salmella ei ole merkitystä veden virtauksille tai kalistuksenhoidolle jne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vaari kirjoitti:

Mnulla on saaressa mökki. En kuitenkaan omista maata saaren millään rannalla. Onko minulla mahdollisuutta saada tietä saaren kohdalle vastarannalle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu