mitä

sanotte tästä ?

Meillä on mieheni kanssa yhteishuolto tällä hetkellä. Lapset asuvat minun luonani koko ajan ja 2-vuorotyöni vuoksi isä käy hoitamassa ilta- ja viikonloppuvuorojeni aikana lapsia. Miehellä ei ole omaa asuntoa vaan asuu päihdeasuntolassa, jossa hän ei ole ainakaan vielä saanut perheasuntoa enkä tiedä saako edes. Hän käyttää antabusta jotta voisi olla erossa viinasta ja viina ja sen oireilut olivat eromme syy. En vain enää jaksanut hänen tekemisiään. Viime talvena olin lasten kanssa tammikuun lopusta maaliskuun lopulle aivan yksin, sillä hän oli ensin täysin sekaisin viinasta ja sen jälkeen katkolla kuukauden. Naapurit ja ystävät hoitivat lapsia kun olin töissä ja olipa onneksi talvilomaakin siinä välissä.Mies ei maksa elstuksia vaan ne tulevat kaupungilta vaikka hän tekeekin yksityisyrittäjänä töitä. Vouti saa silloin tällöin napatuksi hieman rahaa, sillä hän on oikeuden määräämiä elatuksi auki lapsille vielä jotain 8000-10000 euroa. Joo oli isotuloinen mies ja sinä päivna kun sai tietää elatuksista sanoi itsensä irti ja alkoi yrittäjäksi. Mutta siis...aloin hakea talvella kaksin lasten kanssa ollessa yksinhuoltoa sillä yhteishuolto ei toiminut millään tavalla. Nyt mies oli pari kuukautta selvillä ja yritti taas olla lastenkin kans ja aloin jo ajatella et tein väärin kun laitoin paperit käräjille.Viime viikonloppuna kaiken hyvin menneen kauden jälkeen sattui taas jotain kummaa...menin su aamuna tavalliseen tapaan töihin ja ehdin olla siellä noin reilu puoli tuntia kun nuoremman lapsen (5 v.) kaverin isä soittaa että milloin se poikani nyt tuleekaan heille, kysyin ihmeissäni että en nyt käsitä, lapset ovat isänsä kanssa meillä et poika tulee kun ovat heränneet ja aamupalan syöneet varmaankin.Mutta kyse olikin siitä että exä oli menossa töihin ja oli jättämässä lapset naapureille ( toinen 7 v.). Minä en tiennyt asiasta mitään eikä exä ollut kertonut minulle mitään asiasta. Naapuri oli ajatellut asiaa ja siksi soitikin minulle töihin , oli siis aavistellut jotain tämän kaltaista. Toinen muksu oli kaverilla ja tulossa kotiin eikä ollut kotiavaimia eikä siis päässyt kotiin kun isä karkasi työmatkalle. Pojan kaverin isälle exä oli kertonut menevänsä keskisuomeen seminaariin. No hätähän siinä tuli, soitin exän työkaverille että mitäs tämä nyt on, ettei vain taas juomaputki tullut päälle exälle. Ja kävi ilmi että seminaari oli mutta aika kaukana euroopassa ja takaisin tullaan vasta helatorstaina illalla. Kukaan ei kertonut matkan päämäärääkään vähiten exä.
Mielestäni exän olisi pitänyt ilmoittaa matkastaan minulle ettei minun olisi pitänyt kuulla siitä poikani kaverin isältä. Mielestäni yhteishuolto tässä menossa alkaa olla vitsi ja mielestäni asioista pitää kertoa vai mitä mieltä te olette kertomastani??? Lisäksi exä kiristi minua puhelimessa jälkikäteen että jos saan yksinhuollon, saan yksin keksiä 7-vuotiaalle tytölleni hoitajan kesäksi työssä ollessani, muuten hän joutuu olemaan yksin kesäkuun lopusta elokuun puoleen väliin kunnes koulu taas alkaa.Lisäksi lentokoneessa ollessa hän taas ehti viinan kanssakin läträämään, antabuksesta huolimatta. Mikä neuvoksi, lopetanko työnteon???

2

341

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • muuten haet

      yksinhuoltajuudella tai miten oletat, että jos saat yksinhuoltajuuden huolto/tapaamiset ym muuttuvat? Olipa kumpi huoltajuusmuoto tahansa niillä ei ole arjessa merkitystä. Huoltajuuteen liittyvien asioiden hoituminen on kiinni vain vanhemmista, eikä siitä onko sovittu yksin-vai yhteishuoltajuudesta. Yksinhuoltaja voi määrätä lapsen nimestä, koulusta,uskonnosta ja hankkia lapselle passin. Siinäpä ne erot.

      • miten on

        Exä on koko ajan kiristänyt milloin milläkin tavalla enkä tiedä todellakaan onko yksinhuoltajuus järkevää laisinkaan. Mulla on tällä hetkellä kaikki vastuu lapsista kasvatuksellisesti, rahallisesti ym...Exä ei oma-aloitteisesti tee mitään lasten eteen ja jos meillä on epäselvyyksiä välillämme hän ei edes halua nähdä lapsia silloin. Siinä voikin sitten vierähtää viikkoja ilman että lapset näkevät isäänsä. Yksinhuoltajuutta haen oikeastaan eniten siksi että jos elämäni muuttuu, saan esim. päivätyön (8-16) tai jos elämääni astuu toinen mies tai haluan muuttaa kotiseudulleni 600 km päähän nykyisestä olinpaikastani, haluan ettei exä voi tehdä elämääni tekopyhästi lasten kautta enää ankeaksi. Hän on tämän kahden vuoden aikana kun olen lasten kanssa kaksin ollut vain kaksi kertaa pyytänyt saada nähdä lapsia, mutta viime talvisen uuden suhteeni aikana hän teki sen että majoittui kotiini eikä suostunut ilman poliisia lähtemään pois, silloin hän halusi nähdä lapsensa joka päivä ja etenkin aikoina kun itsekkin olin kotona.Exä harjoittaa rankkaa henkistä väkivaltaa minua kohtaan ja usein lastenkin kustannuksella. Ehkä myös ajattelen että pääsen hänestä täysin eroon yksinhuoltajana eikä hän voisi niin paljon silloin manipuloida lapsiakaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      19
      2815
    2. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2631
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      24
      2343
    4. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      49
      1894
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      14
      1473
    6. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1463
    7. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      177
      1173
    8. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      102
      1163
    9. En vain unohda

      Sitä miten rakastuneesti olet minua katsonut. Oliko tunteet liian suuria että niistä olisi voinut puhua.
      Ikävä
      71
      1005
    10. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      81
      958
    Aihe