Mitä mieltä..?

Tästä on nyt kulunut jo muutama päivä, mut kuitenkin... Menin siis kahden koirani kanssa lenkille, menin sit parin naapurin talon ohitse. Ihmettelin, kun näin yhdellä naapurilla saksanpaimenkoiran pennun pihalla. Se oli todella pieni, ehkä jotain 2-3 kk. Ressukka oli jätetty ihan yksin pihalle lyhyelle remmille ja se piti niin surullista ulinaa, et kävi sääliks! On se vaan kumma kun jotkut ei voi ottaa koiraa sisälle ees vähäks aikaa. Se oli siis jonkun niitten vieraan koira, tuskin se muuten pihalla ois ollu. Onko oikein tehdä näin?
13665
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

jopa laitonta. Kaikenlaisia ihmisiä sitä onkin. Minä en ainakaan menisi koiran kanssa kylään, johon ei koiraa voisi viedä sisään.

Äänestä

oliko nauru miten lyhyt, itselläni saksari ja se kyllä on sisällä aina, mutta olen myös kuullut että jotkut pitävät kyseistä rotua vallan ulkona.
Oliko sillä muuta hätää tai vaaraa kuin tuo ulvominen?

Äänestä

mun mielestä mitään valittamista ole. Kyllä koira ulkona mun mielestä yksinkin pärjää jonkun aikaa..

Äänestä

nuori pentu tarvii omistajan turvaa vielä. Sitä varmaankin pelotti olla yksin. Voi voi joitain ymmärtämättömiä omistajia.

Äänestä

..jonkun aikaa pihalla.Oletan ettei kirjottajalla oo hajuukaan kauanko koira oli siinä ollut.Pentu kyllä osaa ulvomisen jalon taidon,kun jää hetkeksi yksin.
Hätä ja se ,että pentu on pitkään yksin on sitten jo aivan eri asia.Sama tuo on kun sen jättää muutamaksi minuutiksi esim.kaupan eteen hihnaan,kyllä ääntä lähtee!Maailmassa on paikkoja joihin koiraa ei saa viedä ja kuitenkin pentua on hyvä opettaa erilaisiin tilanteisiin,kuten hetken yksin oloon vieraassa ympäristössä ja kyllä siihen jonkun tutun piha on ihan turvallinen aloitus.Suom. hetken tarkoittaa hetken!

Äänestä

Tässä Eläinsuojelu lainsäädäntöä...

Koiraa saa muuten kuin tilapäisesti pitää ulkona tietylle paikalle kytkettynä vain asuttuna olevan rakennuksen välittömässä läheisyydessä.

Alle vuoden ikäistä koiraa saa vain tilapäisesti pitää ulkona tietylle paikalle kytkettynä.

Ulkona muutoin kuin tilapäisesti kytkettynä pidettävällä koiralla sekä koiratarhassa pidettävällä koiralla on oltava mahdollisuus päästä asianmukaiseen koppiin tai muuhun tarkoituksenmukaiseen lepopaikkaan, jossa sillä on riittävä suoja sääoloja vastaan. Koiratarhan koossa on otettava huomioon koiran tai koirien rotu, koko ja lukumäärä.

Koiran liikunnantarpeen tyydyttämisestä on huolehdittava.


Ja tässä linkki kyseiseen sivustoon...
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1996/19960396

Pentua (alle 6kk ) ei silti suositella pidettäväksi pihassa tms kytkettynä ollenkaan!


Soita paikalliseen Eläinsuojeluun!!

Äänestä
  • Ei helvetti että tollasii tonttuja voi olla..ootko joku saatanan mummo jolla ei enää oikee kuula toimi.Taatusti oot just semmone ikkuna kyttääjä seniilitäti(vaikka ois munatki).Säälittävää tekstiä!Susta pitäs ikmottaa eläinsuojeluun!

    Äänestä

On vaan mennyt mahdottomaksi tämä eläinsuojeluvouhotus. Kysytään, saako koiraa lenkittää pyörän vierellä, saako sille antaa luita ja nyt, voiko sitä jättää kytkettynä pihalle. Siis voi herranjumala. Kai se nyt on hyvä, että sitä eläintä liikutetaan, sille annetaan ruokaa ja se otetaan mukaan vaikkapa kylään. itselläni on lukuisia tuttuja, jotka ovat erittäin vahvasti allergisia koiralle, ei tulisi mieleenkään raahata piskejä sisälle tällaiseen taloon ja silti tulee usein poikettua lenkillä ohimennen kahvilla. Ja kyllä, jätän koirat talon pihaan hihnan päähän.

Tuo, että se PENTU PARKA siellä pihalla nyt itki, on ihan normaalia pennun toimintaa. Parempaa näyttelijää kuin sakemannin pentu tuskin onkaan. Mitä jos lopettaisitte muitten ihmisten jatkuvan kyttäämisen? On niillä eläinsuojelijoilla ja poliiseilla ihan oikeitakin töitä kuin tollasten .. tekisi mieli sanoa, että hullujen, ei tuo enää terveeltä kuulosta, jättämien ilmoitusten tarkastaminen. Ottakaa nyt hyvät ihmiset järki käteen.

Äänestä
  • itselläni on myös koiria.käyn vanhempieni luona lähes tulkoon joka päivä ja jätän koirat narun päähän koska veljeni on allerginen...eivätkä koirat ole siitä kärsineet vaikka hetken ovat puuhun kiinni kytkettynä

    Äänestä

  • En mä kytännyt mitään, aattelin vaan et onko oikein pitää sitä pentua yksin pihalla... Ja muahan ei muuten kiinnosta toisten asiat mut tää vaan sai mut sääliin sitä pentua, mut hyvä kuulla ettei sillä oikeesti ollu mitään hätää. :) Kiitti vastanneille!

    Äänestä

  • pikkuhaukku kirjoitti:

    En mä kytännyt mitään, aattelin vaan et onko oikein pitää sitä pentua yksin pihalla... Ja muahan ei muuten kiinnosta toisten asiat mut tää vaan sai mut sääliin sitä pentua, mut hyvä kuulla ettei sillä oikeesti ollu mitään hätää. :) Kiitti vastanneille!

    Mulla on 4kk ikäne pentu pihalla narussa pitkin päivää..ei kyl ulvo,mut voin kävästä potkasees sitä ,ni saat taas tampio elämälles sisältöö!!!

    Äänestä

Onpas se nyt kauheeta, jos se joutu olemaan pihalla vaikka vartin tai jopa puolituntia ihan yksin, voi elämä sentään. On kuule paljon koiria etenkin täällä maalla, jotka työnnetään jo pentuna talon päähän narun jatkoksi tai häkkiin ja siellä pysyvät seuraavat kymmenen vuotta. Että tuosta on kyllä eläinrääkkäykset kaukana.

Äänestä

En muuten tarkottanu etten tykkää kun koiria pidetään pihalla yksin. Kyllä itekin pidän kahta koiraani aitauksessa (toinen monta kertaa karannut jostain välistä naapuriin siks vaan toista) tai hihnaan kytkettynä pihalla. Koirat 3v ja 10kk. Mut huolestuin vaan tästä pienestä pennusta, vaikka nyt ymmärrän, et kai se sielä pärjäs. Joo, et älkää ymmärtäkö väärin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pikkuhaukku kirjoitti:

Tästä on nyt kulunut jo muutama päivä, mut kuitenkin... Menin siis kahden koirani kanssa lenkille, menin sit parin naapurin talon ohitse. Ihmettelin, kun näin yhdellä naapurilla saksanpaimenkoiran pennun pihalla. Se oli todella pieni, ehkä jotain 2-3 kk. Ressukka oli jätetty ihan yksin pihalle lyhyelle remmille ja se piti niin surullista ulinaa, et kävi sääliks! On se vaan kumma kun jotkut ei voi ottaa koiraa sisälle ees vähäks aikaa. Se oli siis jonkun niitten vieraan koira, tuskin se muuten pihalla ois ollu. Onko oikein tehdä näin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu