endometrioosi

Päiväni alkoi mukavasti käynnillä gynekologilla ja tajuntaan iskevällä ilmoituksella siitä, että minulla on endometrioosi. Ei enää edes ihan pieni, vaan vaatii leikkauksen ja ns. suklaakystiäkin on. Olemme mieheni kanssa yrittäneet lasta yli puoli vuotta tuloksetta. Yleensähän kehotetaan odottamaan ja yrittämään "rauhassa" ainakin kokonainen vuosi. No, minun tapauksessani positiivista on se, etten odottanut sitä vuotta vaan hankkiuduin jo nyt gynelle. Leikkaus edessä pikapuoliin, sillä endometrioosi pahenee ajan kuluessa. Tuo sairaus on nyt todennäköisin syy sille, etten ole tullut raskaaksi. Ikääkin on vasta 29.

Kummallinen juttu tapauksessani on se, että varsinaisia endometrioosin oireita minulla ei ole ollut. Kuukautiskivut hallinnan rajoissa ja olenkin luullut niitä normaaleiksi. Minimaalista välivuotoa, jonka taas on sanottu johtuvan psyykkisistä tekijöistä. Yhdyntäkivutkin ovat olleet harvinaisia ja olen ajatellut niiden johtuvan lähinnä mekaanisista asiaan liittyvistä seikoista.

Joten, minun kannaltani oli hyvä, että lähdin tutkituttamaan itseäni lapsenhankinta-asiassa jo tässä vaiheessa. Seuraava hoito on tähystysleikkaus, mutta en jaksa ajatella positiivisesti lapsensaanti mahdollisuuksistani tämän päivän jälkeen. Uskon, että monet teistä tietävät, miltä tuntuu. Kranaatinsirpaleita sataa päälle.
71374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Nyt syy on löytynyt, olen kuullut monista joilla on kuulemma ollut tosi pahat endot, ja heti leikkauksen jälkeen ovat olleet raskaana. Apu on siis tulossa, hymyä huuleen!
Itselläni vaivan myös endo ja jostain sitä on leikattukin, mutta minulla sitä tuntuu olevan "kaikkialla" muualla paitsi siellä mihin sitä yleensä tulee, kohtuun ja vatsaonteloon..
Eli loput ovat arvailujen varassa, että toivottavasti ovat endoa...
Tsemppiä leikkaukseen, ja sen jälkeen oikein paljon vauva onnea!

Äänestä
  • Mielestäni ei kannata antaa liian ruusuista kuvaa endometrioosista. Eivät kaikki saa lasta leikkauksien ja hoitojenkaan jälkeen! Endo aiheuttaa monia ongelmia ja monia pystytään auttamaan ja moni tulee raskaaksi leikkauksen jälkeen, mutta kannattaa ottaa huomioon kuitenkin se toinenkin vaihtoehto, että matka tulee olemaan pitkä tai että lasta ei tule loppujen lopuksikaan.

    Äänestä

Heips, minulla myös todettiin endometrioosi. Lasta yritetty reilu 2v (ikää minulla 29 ja miehellä 35). Menkkakivut minulla on olleet todella kovat ja tämän takia lähdinkin sitten lääkäriin. ja nyt muutaman viikon päästä tehdään sitten laparoskopia jossa poistetaan mahdollisia "mollukoita" (mitä ne nyt sitten ovatkin) ja samalla tehdään munasarjojen aukiolotutkimus. Positiivista asiassa on ollut se, että sain laparoskopiaan ajan alle kuukaudessa tuosta lääkärillä käynnistä...ja tämä tapahtuu julkisella puolella.
Hiukan pistää jännittämään se nukutus, mutta eiköhän se hyvin mene...ja tietysti toivotaan sitten, että myös tuo lapsettomuus asia hoituisi ;)

Äänestä

Minulle sanottiin aikanaan, että 20% tulee spontaanisti raskaaksi puolen vuoden kuluttua endometrioosi-pesäkkeiden poistoleikkauksen jälkeen. No, minä nyt en sattunut kuulumaan siihen viidennekseen, mutta ehkä sinä kuulut.

Äänestä
  • Olen myös lukenut tuosta 20 prosentista ja aika lohduttomalta luvulta se kuulostaa. Gyne antoi ymmärtää, että seuraava vaihe olisi sitten koeputkihedelmöitys. Saanko kysyä, onko asia teillä edennyt tähän vaiheeseen?

    Äänestä

  • köpötti kirjoitti:

    Olen myös lukenut tuosta 20 prosentista ja aika lohduttomalta luvulta se kuulostaa. Gyne antoi ymmärtää, että seuraava vaihe olisi sitten koeputkihedelmöitys. Saanko kysyä, onko asia teillä edennyt tähän vaiheeseen?

    Meillä ensimmäinen IVF on nyt tehty ja tulosta jännitetään ensi viikolla. Inseminaatiot eivät varsinaisesti kuulu ohjelmaan jos on tavattu endoa, vaan siirrytään suoraan IVF:ään.

    Lohdukkeeksi kertoivat että juuri endopotilailla IVF-hoito keskinmääräistä useammin johtaa raskauteen. Onkin esitetty ajatuksia, että endo vaikuttaisi jotenkin munajohtimiin tehden raskautumisen vaikeaksi. Mutta IVF:ssähän johtimien kunnolla ei ole merkitystä.

    Äänestä

  • Skeptinen kirjoitti:

    Kyllä. Olen käynyt läpi raskaan ja kivuliaan IVF-hoidon 5 kertaa. Tuloksena vain enkeleitä :(

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

köpötti kirjoitti:

Päiväni alkoi mukavasti käynnillä gynekologilla ja tajuntaan iskevällä ilmoituksella siitä, että minulla on endometrioosi. Ei enää edes ihan pieni, vaan vaatii leikkauksen ja ns. suklaakystiäkin on. Olemme mieheni kanssa yrittäneet lasta yli puoli vuotta tuloksetta. Yleensähän kehotetaan odottamaan ja yrittämään "rauhassa" ainakin kokonainen vuosi. No, minun tapauksessani positiivista on se, etten odottanut sitä vuotta vaan hankkiuduin jo nyt gynelle. Leikkaus edessä pikapuoliin, sillä endometrioosi pahenee ajan kuluessa. Tuo sairaus on nyt todennäköisin syy sille, etten ole tullut raskaaksi. Ikääkin on vasta 29.

Kummallinen juttu tapauksessani on se, että varsinaisia endometrioosin oireita minulla ei ole ollut. Kuukautiskivut hallinnan rajoissa ja olenkin luullut niitä normaaleiksi. Minimaalista välivuotoa, jonka taas on sanottu johtuvan psyykkisistä tekijöistä. Yhdyntäkivutkin ovat olleet harvinaisia ja olen ajatellut niiden johtuvan lähinnä mekaanisista asiaan liittyvistä seikoista.

Joten, minun kannaltani oli hyvä, että lähdin tutkituttamaan itseäni lapsenhankinta-asiassa jo tässä vaiheessa. Seuraava hoito on tähystysleikkaus, mutta en jaksa ajatella positiivisesti lapsensaanti mahdollisuuksistani tämän päivän jälkeen. Uskon, että monet teistä tietävät, miltä tuntuu. Kranaatinsirpaleita sataa päälle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu