Haikeutta

Mä olen ainakin repinyt kaikki vanhat valokuvat. Eipä tuu haikeutta, tana. Menneet on menneitä, kuolleet on kuolleita, hampailla vaan kiinni tähän paskaan, mitä elämäksi sanotaan.

koska miehelläni "ei ollut rahaa" ostaa kameraa. Niitä vähiä kuvia katsellessa mitä tyttärestäni on, alkaa vaan itkettämään.

Minun elämäni muuttuu koko ajan antoisammaksi. Eka lapsenlapsi on yhtä juhlaa!

Ei sitä nuorena tiennyt kuinka hauskaa vanhana on....!

...On aika mennyt, esikoinen päättää peruskoulun ja loput tulee perässä. Mä en haikaile menneitä, pakko sanoo, et aika mennyt niin haipakkaa, ettei täs huomaa edes vanhenneensa, eli oon jäänyt 30:n ikävuoden loukkuun, väittää muut mitä tahtoo. Lapset vanhenee minä en, näin se vaan on!!

Joo haikeelta tuntuu,kun aika rientää.Oma rakkaudenhetelmä jo kohta lentää pois pesästä,vaikka vastahan mä sen kättäriltä kotiin kuljetin.Ties vaikka olisin pian jo mummo nelikymppisenä.No toivottavasti ei ihan vielä sentään...

syksynä tuntui vaikealle. Ainokainen muutti ihka ensimmäiseen omaan asuntoon. Huomenna on lopputyön arviointi ja sitten sitä ollaan artesaanin ylpeä äiti.

Ensimmäisen lapsen kohdalla kaikki on uutta. Koulu, rippikoulu, autokoulu jne. Kun asiat on kerran "koettu" tavallaan alistuu siihen, että aikaa ei voi pysäyttää. Lapset kasvavat ja heistä on päästettävä irti... Ei murehdita huomista vaan iloitaan tästä päivästä :)

menee. Lapset kasvavat nopeasti ja ei aikaakaan, kun ovat nuoria aikuisia. Seuraava vaihe, kun "lentävät" ulos pesästä. Hyvä niin. Näinhän mekin olemme tehneet. Ihmiset ovat ottaneet vissiin mallia luonnosta, eläimistä. Siellä emot tyrkkäävät jälkikasvun ulos pesästä, eikä sinne voi jäädä liian pikäksi aikaa....

asuvat jo omillaan ja nuorimmainen on viimeistä vuotta peruskoulussa.
Ihan kivaa toisaalta kun elämä menee eteenpäin vaikka haikea olo tulee kun vanhoja valokuvia katselee.
Harmi vain kun siinä sivussa ittellekin tulee ikää lisää ja ryppyjä siinä mukana.

sulla voi olla yhtä paljon hyviä vuosia edessäkin :))

Itse nautin kun omat 7 v:t kasvavat. Tulee mullekin ikään kuin pidempi lieka :)

Voi voi,haikea olo vähän väliä.Tuntuu että joka asiasta.
Muutama päivä sitten löysin muksujen vauvan vaatteita,ne muutamat jotka säilytän muistona.Siinä niitä huokaillen kääntelin...
Valokuvat tietenkin tuo muistot pintaan.Ja mökkikirjoja lukiessa aivan meinaa liikuttua.
Parikymmentä vuotta on kirjoitettu kaikki ylös mökkeilyreissuilla,meikäläisellä sitä tekstiä tulee joten tarinaa riittää.Samaten muiden stoorit samaisessa mökkikirjassa,haikeuden keskellä ilo sekoittuu joukkoon.Että kaikki on tallella,eletty elämä kirjaimin merkattuna.
Huokaus.
Muistan kun tuumattiin kuinka kiva on tulla mökille joskus "rauhassa" sitten kun tenavat on isoja.Nyt sitten kun siihen on mahdollisuus niin toivookin niitä entisiä tsäpinäaikoja takaisin!
Vähäsen joskus meinaa itkettää,ei voi mitään.
Surullinen en toki ole,näin sen elämän kuuluukin mennä.Haikeuden kuuluukin raapia syövereitä,se pitää elävänä ja kiitollisena.

..jos olisikin joutunut käymään uudelleen ekan luokan