Amk:n suoritusajoista

ylioppilas06

Heipä hei ihmiset.

Haluaisin kuulla kokemuksistanne amk:sta - tai lähinnä siitä kuinka vaikeaa olisi suorittaa amk kahdessa vuodessa (tai 2,5 vuodessa). Haen matkailualalle, ja haluaisin sen jälkeen hankkia vielä yliopistokoulutuksen. Ka. on suunnilleen 8,7. Mitä arvelette, onko haaveeni päästä amk:sta kahdessa vuodessa täysin utopistinen? Onko tällaisia tapauksia olemassa vai meneekö siellä yleensä se 3 vuotta? Miten nopeampi lukutahti näkyy opiskelussa? Vaatiiko se siis paljon pänttäämistä omalla ajalla?

Kertokaa ihmiset ja valistakaa kokematonta. Otan vastaan ainoastaan asiallisia viestejä. Suuri kiiiitos! :)

23

1906

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖ

      Mikäs siinä, jos suoritat sekä päivällä että illalla opintoja. Opiskelen itse alaa, jossa tiettyä kurssia järjestetään vain kerran lukuvuodessa. Eipä siksi ole mahdollisuutta nopeammin valmistua. Tradenomi- tai restonomiopiskelija pystyy varmasti juostavammin kursseja valitsemaan.

      • suosittele

        henkilökohtaisesti en suosittele. Itse en ainakaan olisi voinut alkaa missään nimessä tekemään lopputyötä 1 vuoden tiedoilla.. Ja ei se kyllä minun koulussa olisi tullut edes onnistumaan. Kursseja ei ole järjesetty niin.

        Toki voi yrittää mutta luulempa että poltat itsesi loppuun jos se edes teoriassa olisi mahdollista

    • heliaopiskelija

      Moi!

      Tähän mennessä on ollut kyllä ihan täysi työ suorittaessa normaaliin "päiväjärjestykseen" kuuluvia kursseja. Yhtään enempää ei olisi lukujärjestykseenkään mahtunut, saati että olisi jaksanut suorittaa kursseja kunnialla loppuun. Tottakai kaikki riippuu paljon oppilaitoksesta, koulutusohjelmasta ja opiskelijastakin. Meillä on kuitenkin esim. ollut niin isoja projekteja, että ne ovat imeneet kaiken mahdollisen ajan. Ja toisaalta on myös siis tosiaan se ongelma, ettei kursseja järjestetä kuin esimerkiksi kerran vuodessa. Koulutusohjelmamme ohjeellinen suoritusaika on 3,5 vuotta, josta ainakin minulla takuuvarmasti 3 vuotta menee. Puolikkaalta saatan säästyä siksi, että pystyn hyväksilukemaan tiettyjä opintoja tutkintoon.
      kyllä ehdit suorittaa molemmat tutkinnot vaikka ihan normaalissa ajassakin! :))

      • ylioppilas06

        Tätä vähän pelkäsinkin, että jo normaalit opinnot vaativat paljon aikaa. Kait se on vain mentävä sen normaalin suunnitelman mukaan tai ainakin hieman pyrittävä realisoimaan noita haaveitani. Olisin vain halunnut suoriutua amk:sta parissa vuodessa, kun yliopistossa menee vielä viisi vuotta. :/

        Mutta kiitos hirveästi kaikille vastanneille!!! :)

      • Teekkari
        ylioppilas06 kirjoitti:

        Hei,

        Sinulla kavi ilmeisen hyva tuuri. Taalla on harvoin nain asiallsta ja monipuolista keskustelua.

        Oli ilo osallistua!

      • ylioppilas06
        Teekkari kirjoitti:

        Hei,

        Sinulla kavi ilmeisen hyva tuuri. Taalla on harvoin nain asiallsta ja monipuolista keskustelua.

        Oli ilo osallistua!

        Itsekin olen ylen hämmästynyt kuinka hyviä vastauksia täältä sain. Joten iso kiitos kaikille vastanneille! :)

    • BTDT

      Riippuu itsestäsi, pystytkö siihen. Minä vedin kahdessa vuodessa yli 240 noppaa eli enemmän kuin tradeilla (ka. 4,6). Lukion ka. oli 8,6, mutta enpä siellä juuri näyttäytynytkään - opiskelusta puhumattakaan.

      Eli mieti itse hetki. Jos sinulta on vaatinut töitä saada lukiosta 8.7 keskiarvo, et ehkä helpolla lue itseäsi kahdessa vuodessa ulos opinahjosta. Jos taas 8.7 on tullut ilman panostusta opiskeluun, on sinulla ihan hyvät mahdollisuudet vetäistä AMK läpi kahdessa vuodessa.

      Jos sinulla lisäksi saattuu olemaan ÄO Mensan rajan nurkilla, ei AMK:n suorittaminen reippaasti etuajassa tuota mitään ongelmia.

      • skapuhetta

        Ei ole kysymys fiksuudesta, älykkyydestä, eikä mistään muustakaan sellaisesta. Edes Einstein ei kävisi meidän AMK:n tekniikkalinjoja kahdessa vuodessa, koska se EI OLE MAHDOLLISTA. Tietysti, jos on massia maksaa opettajille ja koko koululle rutosti rahaa, että pitävät vain sinulle kursseja normaalista poikkeavaan aikaan, niin sitten ehkä. Omalla alallani ja omassa koulussani normiaika on 4 vuotta (240 op) ja on käytännössä mahdotonta suorittaa sitä alle kolmen vuoden. Joissakin kouluissa tuo 240 op on suunniteltu alunperin käytäväksi 3,5 vuodessa, mutta heillä tuleekin lukujärjestykset suoraan käteen ja opintopisteitä tulee helpommin. Meillä se tarkoittaisi tyyliin 45 tuntia koulua viikossa omalla ajalla tehtävät työt ja lukeminen.

      • BDTD
        skapuhetta kirjoitti:

        Totta kai normaalia nopeampi suorittaminen on mahdollista. Riippuu paljon taustatiedoista, omasta kyvykkyydestä ja opettajien joustavuudesta läsnäolojen ja suoritustapojen suhteen. En tietääkseni väittänyt missään olleeni paikalla fyysisesti jokaisella oppitunnilla. Jos koulutusohjelmalla on läsnäolopakko (ei kai?), urakasta suoriutuminen on lähes mahdotonta.

        Hyödyntämällä sekä päivä- että iltaopintoja kahdessa vuodessa valmistuminen on kuitenkin mahdollista. Tämä vaatii, että on ITSE tehtävä omat lukujärjestyksensä ja opintosuunnitelmansa.

      • skapuhetta
        BDTD kirjoitti:

        Ei ole läsnäolopakkoa, vaan vaadittu suoritusjärjestys joissakin moduuleissa ja tietyt ajat, milloin mikäkin kurssi järjestetään - ja se taas vaikuttaa nimenomaan siihen, ettei pysty käymään mielin määrin kursseja omaan tahtiin. Ne kurssit kun järjestetään hyvin pitkälti siinä tahdissa, kun "saapumiserän" kohdalla kurssi on YLEENSÄ ajankohtaisin. Toki voi käydä vanhempien opiskelijoiden kanssa tiettyjä kursseja (kuten itsekin olen tehnyt), mutta joissakin taas edellytetään ne aikaisemmat aiheen kurssit.

        Eli ei siis ole mahdollista käydä oman pään mukaan kursseja miten tahtoo, vaikka olisi ÄO luokkaa 180. Eikä tämä liity mitenkään paikallaoloon. Halutessaan MELKEIN kaikki AMK:n kurssit voi tenttiä.

        Jos omassa koulutusohjelmassasi on noin tarkkaan määrätty, joustamaton suoritusjärjestys, nopeampi suoriutuminen voi tuottaa ongelmia.

        Suoritusjärjestys ei kuitenkaan välttämättä ole pakollinen. Itse neuvottelemalla luvan suoritin kursseja epämääräisessä järjestyksessä. Kertaakaan ei tarvinnut vääntää kättä suoritusoikeuden puolesta, sillä opettajat luottivat kykyihini selviytyä kursseista ilman pakollista peruskurssia. Vanha tietopohja oli riittävän vahva. Lisäksi he ottivat huomioon aikataulutavoitteeni ja joustivat.

        Edelleenkin, yhdistelemällä päivä- ja iltaopintoja kahdessa vuodessa lukee itsensä ulos AMK:sta.

        Mistä sinä voit tietää, onko kahdessa vuodessa suoriutuminen mahdollista, JOS ET EDES OLE YRITTÄNYT.

      • skapuhetta
        BTDT kirjoitti:

        "Kertaakaan ei tarvinnut vääntää kättä suoritusoikeuden puolesta, sillä opettajat luottivat kykyihini selviytyä kursseista ilman pakollista peruskurssia."

        Peruskurssia? Mitä oikein opiskelit? Oliko teillä kaikista opetetuista asioista vain 2-3 kurssia? Mitäs sitten tehdään, kun puhutaan 8 kurssista per aihe? En tiedä ketään, joka niitä kykenisi käymään omin päin poukkoillen. Se ei sitäpaitsi kahdessa moduulissani olisi edes mahdollista, koska niin ei sallita tehdä. Ei, vaikka olisi kuinka hyvää pataa opettajien kanssa ja opettajat tietäisivät kyvykkyyden. Se kun ei ole heidän päätettävissään.

        "Mistä sinä voit tietää, onko kahdessa vuodessa suoriutuminen mahdollista, JOS ET EDES OLE YRITTÄNYT."

        Tiedän monta, jotka ovat yrittäneet ja homma on kaatunut juurikin edellä kertomiini asioihin. Paras valmistui 3 vuodessa ja oli kyllä aika loppuunpalanut aina välillä. Siispä, ei ole oikein ollut kiinnostusta yrittää turhan takia. Tiedän kyllä oman kouluni käytännöt sen verran hyvin, kun siellä 3 vuotta on tullut vietettyä, että tiedän mitä siellä voi ja mitä ei voi tehdä.

        Huomaa itse käyttämäsi sanamuoto: SINUN koulussasi ja juuri SINUN koulutusohjelmassasi. Se, ettet sinä pysty suoriutumaan kahdessa vuodessa, ei todellakaan tarkoita sitä, ettei joku toinen jossain muussa AMK:ssa siihen pysty.

      • ylioppilas06
        BTDT kirjoitti:

        Huomaa itse käyttämäsi sanamuoto: SINUN koulussasi ja juuri SINUN koulutusohjelmassasi. Se, ettet sinä pysty suoriutumaan kahdessa vuodessa, ei todellakaan tarkoita sitä, ettei joku toinen jossain muussa AMK:ssa siihen pysty.

        ..että missä amk:ssa te opiskelette? :)

      • Kalla
        ylioppilas06 kirjoitti:

        ..että missä amk:ssa te opiskelette? :)

        ...olisi kiva tietää. Kun ammattikorkeaopinnot voivat olla niiiiin erilaiset eri aloilla ja vielä sitten eri kouluisakin. Miksipä ei mainitsisi näitä ihan rutiinina?

      • sivupotku_
        Kalla kirjoitti:

        ...olisi kiva tietää. Kun ammattikorkeaopinnot voivat olla niiiiin erilaiset eri aloilla ja vielä sitten eri kouluisakin. Miksipä ei mainitsisi näitä ihan rutiinina?

        tollaiset parin vuoden suoritukset eivät ole kovin yleisiä. Kertomalla alan ja koulun tyyppi tiedettäisiin. Vain typerys kertois itsestään netissä noin paljon.

    • Teekkari

      Jos haluat hankkia AMK-tutkinnon jalkeen viela yliopistotutkinnon, MIKSI IHMEESSA OLET MENOSSA AMMATTIKORKEAKOULUUN?

      Nyt pitaa muistaa, etta koulutus ei ole itsetarkoitus. Suosittelen lampimasti, etta mietit tarkkaan mita haluat tulevaisuudessa tehda ja minkalainen koulutus siihen soveltuu parhaiten. Ja sitten kayt sen koulun (joko AMK tai Yliopisto) ja sitten menet toihin. Ei kannata hukata aikaa molemmissa.

      Toki ymmarran heita, jotka hakeutuvat AMK:n/Yliopiston jalkeen (tai kesken) siihen toiseen, mutta se on OK, koska on huomannut olevansa vaarassa paikassa. Se on eri asia. Mutta lahtokohtaisesti asiaa ei ole suunniteltu niin etta jo alussa suunnittelisi kayvansa molemmat.

      Se sinun AMK-tutkintosi ei tule luultavasti helpottamaan sisaanpaasya lainkaan, ja hyvaksiluettua et kuitenkaan saa kuin korkeintaan puolen vuoden opinnot.

      Siis, kerropa miksi olet ajatellut nain?

      • Jim

        kahden vuoden opinnot ja kandin paperit. Ainakin pari kaveria on päässyt tänä vuonna yliopistoon opiskelemaan samaa alaa kuin amk:ssa ja he saivat suoraan kandin paperit. Riippuu siis aivan mitä menee lukemaan...

      • ylioppilas06

        Heh, hyvä kysymys. En ole aivan varma, miksi haluan molemmat tutkinnot tai en ole asiaa koskaan sen vakavammin pohtinut..

        Haen siis amk:hon opiskelemaan matkailun liiketaloutta ja yliopistossa haluaisin lukea talousalaa. En siis halua jäädä tekemään mitään pikkutöitä vaan haluaisin esimiestehtäviin tai mahdollisesti itsenäiseksi yrittäjäksi. Ajattelin, että yliopisto-opintojen jälkeen ovet aukeaisivat useampaan suuntaan kuin pelkällä restonomi-nimikkeellä. Lisäksi haluan suorittaa opintoja yliopistossa, mutta toisaalta haluan myös sitä käytännön kokemusta amk:sta. Pidän myöskin opiskelusta, joten sinänsä se ei ole elämästäni mitään pois vaikka opiskelisinkin vielä n. 7-8 vuotta. :) Aivan hyvin voisin jättää yliopiston käymättä, mutta en vain raski, koska tiedän että pienellä pänttäämisellä voisin päästä sinnekin sisälle ja yliopisto on aina yliopisto - kukapa sinne ei haluaisi mennä. :)

        Ja se, että suoritan amk-tutkinnon ennen yliopistotutkintoa antaa minulle jo riittävän pätevyyden työskennellä matkailualalla. Voin siis amk:n jälkeen olla vuoden tai pari tekemässä oikeaa työtä ennen kuin hankin yliopistokoulutuksen - näin taloutenikin pysyy (ainakin melko) hyvässä mallissa. On tämä tarkkaan mietittyä, vaikka päättömältä se saattakin sinun korvissa kuulostaa. :)

        Ai niin, enkä odotakaan, että saisin restonomin tutkinnon suorittamisesta jotain hyvitystä yliopistossa eli ei tämä ole ollenkaan sellainen "taktinen"-veto. :) Arvostan molempia sekä amk:n että yliopiston tutkintoja suunnattomasti, ja uskon niiden molempien tarjoavan minulle jotain, josta tulevaisuudessa on hyötyä. Eli siinä syyni pähkinänkuoreen ahdettuna. :)

        Lähinnä sen takia koko keskustelun aloitin, että haluaisin suunnitella kuinka vanha olen molempien koulutuksien hankkimisen jälkeen. Ja voihan se olla, että lopetan amk:n kesken ja haen jo aikaisemmin yliopistoon.. Vaikea sanoa, kun en ole vielä päivääkään istunut amk:n saati yliopiston penkillä. :)

      • Teekkari
        ylioppilas06 kirjoitti:

        Heh, hyvä kysymys. En ole aivan varma, miksi haluan molemmat tutkinnot tai en ole asiaa koskaan sen vakavammin pohtinut..

        Haen siis amk:hon opiskelemaan matkailun liiketaloutta ja yliopistossa haluaisin lukea talousalaa. En siis halua jäädä tekemään mitään pikkutöitä vaan haluaisin esimiestehtäviin tai mahdollisesti itsenäiseksi yrittäjäksi. Ajattelin, että yliopisto-opintojen jälkeen ovet aukeaisivat useampaan suuntaan kuin pelkällä restonomi-nimikkeellä. Lisäksi haluan suorittaa opintoja yliopistossa, mutta toisaalta haluan myös sitä käytännön kokemusta amk:sta. Pidän myöskin opiskelusta, joten sinänsä se ei ole elämästäni mitään pois vaikka opiskelisinkin vielä n. 7-8 vuotta. :) Aivan hyvin voisin jättää yliopiston käymättä, mutta en vain raski, koska tiedän että pienellä pänttäämisellä voisin päästä sinnekin sisälle ja yliopisto on aina yliopisto - kukapa sinne ei haluaisi mennä. :)

        Ja se, että suoritan amk-tutkinnon ennen yliopistotutkintoa antaa minulle jo riittävän pätevyyden työskennellä matkailualalla. Voin siis amk:n jälkeen olla vuoden tai pari tekemässä oikeaa työtä ennen kuin hankin yliopistokoulutuksen - näin taloutenikin pysyy (ainakin melko) hyvässä mallissa. On tämä tarkkaan mietittyä, vaikka päättömältä se saattakin sinun korvissa kuulostaa. :)

        Tervehdys!

        OK, perustelusi ovat ihan jarkeenkayvat. Tuo on ihan jees, mutta toki edelleen ajatus siita, etta yliopisto veisi suoraan noihin "johtohommiin" ja oma kiinnostuksesi seka esim. opiskeluaikaiset tyosi opettaisivat sinulle sen kaytannon ja "patevoittaisivat" sen horeca-alan osaamiseen mietityttaa. Koska esim. alasta kiinnostuneelle kauppatieteilijalle on varmasti toita, enka valttamatta tieda onko restonomin opeista sitten niin paljon hyotya esim. ao. palveluiden markkinoinnissa, talouspuolessa tai vaikkapa hotellin johtamisessa.

        Mutta hyva etta olet miettinyt asiaa, suosittelen viela etta mikali vain mahdollista kyselet alalla (eri asemissa ja eri koulutuksen omaavilta) olevilta mielipitetita.

        Mikali haluat toteuttaa tuon aikatehokkaasti, suosittelisin sinulle seuraava:

        - Suoritat niita rinnakkain; Yliopistossa pystyy suorittamaan paljon asioita ilman etta tarvitsee kayda missaan muualla kuin tentissa. (eli voi lukea itsekseen kotona kun on aikaa) AMK:ssa paljon lahiotetusta ja lasnaolopakkoa, joten siella joudut olemaan. Jos kuitenkin hommat tuntuvat sujuvan helposti ja aikaa jaa, voisit lukea yliopiston kursseja. (tama toki riippuu paljon AMK:sta ja linjasta etta minka verran teettaa toita.)

        Ainoaksi ongelmaksi saattaa muodostua uudet tutkintoaikojen rajaukset, mina en ole niista lainkaan selvilla. Ymmartaakseni kuitenkin se raja on joustava ja "kaksoistutkinto", raskaus, armeija, muut erityiset syyt voivat antaa lisaaikaa. Eika yliopisto luultavasti halua heittaa ketaan yli puolivalin ehtinytta pihalle, koska raha tulee valmistuneista opiskelijoista.

    • Jim

      Miten olet ajatellut järjestää harjoittelun? Vai onko sinulla jo työkokemusta oikealta alalta reilu vuosi? Ainakin itselläni olisi ollut mahdotonta valmistua edes kolmessa vuodessa, koska kahteen ensimmäiseen vuoteen en olisi tekemälläkään saanut mahdutetuksi lisää kursseja. oli viikkoja jolloin oli koulussa aamu kahdeksasta ilta yhdeksään, tällöin oli tosin paljon labratöitä ja muita aikaa vieviä juttuja.

      ja sitten oli se kolmannen vuoden harjoittelu, jossa meni yhdeksän kuukautta, jotta ensinnäkään sai insinöörin paperit...

      • ylioppilas06

        En ole varma luetaanko minun tämän kesän harjoittelut osaksi amk:n työharjoittelua. Menen siis kesätöihin leirintäalueelle, jossa työskentelen harjoittelijan palkalla (kela maksaa mitättömän palkkani). Töissä en ole kuin 3 kuukautta (tai ehkä hieman vähemmänkin - riippuen siitä milloin kouluni alkavat). Tarkoitus olisi ainakin saada tuosta jotain harjoittelupisteitä, mutta en ole aivan varma onnistuuko se. Muutenkin minulla on aikaisemmilta kesiltä työkokemusta matkailusta, ja työkokemusta on kertynyt n. 300 tuntia. Voikohan näitä yhdistellä vai täytyykö minun olla vuosi putkeen töissä? Minulle on myös tarjottu matkailualalta muutenkin töitä eli opiskelujen ohessa voisin tehdä matkailun töitä ja saada sitäkin kautta työkokemusta. Saa tosin nähdä ryhdynkö työskentelemään samaan aikaan kuin opiskelen. Voi olla, että opinnoissa on jo tarpeeksi tekemistä.. :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      265
      17118
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5517
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2592
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2076
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1775
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1007
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      959
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      899
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      897
    Aihe