Jos pentu on tottunut syömään mm. raakaa jauhelihaa niin eikös silloin ole aika epätodennäköistä että raakoja naudanluita annettaesa vatsa menisi sekaisin? Ajatelin käydä kaupasta hakemassa pussillisen pakasteluita ja mökillä on hyvä antaa luut koirille niin saavat ulkona niitä jäytää ettei tule sisälle sotkua. :)
Raa'at luut
Pentulainen
7705
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei meillä ainakaan ole luista mennyt maha sekaisin. Yleensä niissä on, vaikka olisivat lihaisiakin, aika vähän sitä varsinaista syötävää kuitenkin.
Meillä taasen naudanluut pistävät yhden koiran pötsin ihan veteläksi, vaikka ovat raakaruokinnalla koko poppoo ja syövät siis lihaa ja luita raakana, koirakohtaista siis, kannattaa varautua ja antaa aluksi säästeliäästi ja seurailla tilannetta ettei mene mökkireissu jälkiä siivoillessa..
Naudan putkiluut ovat tosin enemmänkin ajankulua, mutta ihan hyvää sellaista, mutta edes näitä ei tälle yhdelle voi antaa.
luita saa koiralle? Ja paljonko ne maksaa? Oon jo jonkin aikaa halunnut niitä hankkia, mutten ole tiennyt mistä... :(
Naudan putkiluita ja yleensä myös rustoluita saa melkeen joka kaupasta, hintaa en muista, mutta löytyy yleensä lemmikkiruokien lähettyviltä tai pakastealtaasta, isommissa marketeissa joissa on lihatiskit kannattaa kysellä lampaan ym. luita. Itse tilaan luut yleensä suoraan teurastamolta, mutta eivät yleensä toimita kuin isommat tilakset, meille kerralla tulee 50-100kg, netissä myös monia raakaravintoon suuntaavia nettikauppoja, mutta niissäkin kannattavaa on tilata isompia määriä toimituskulujen vuoksi, ja kaikki eivät ihan pikkupaketteja edes toimita. Pääkaupunkiseudulla taitaa olla myös jokin liike josta saa.. Kalkkunankauloja myydään myös monessa eläinkaupassa, kannattaa kysyä, ne kun säilytetään pakasteessa niin eivät ole niin selkeästi tarjolla.
Hallista saa melkein mitä vaan...Ainakin tilauksesta. Koiralle sopivia luita siellä on varmasti valmiinakin. Ja on edullisia.
saa varsinkin Murren Murkinasta, joka on erikoistunut koirien raakaruokintaan eli barffaukseen.
Löytyy vaikka mitä.
Jossain muuallakin Suomessa on näitä barffaukseen erikoistuneita liikkeitä.
Kaikille ei naudan luut/rustot/jauhelihat yms. eivät sovi. Kokeile possun vastaavia ja broiskun siipiä/kauloja ym. Broiskut raakana, silloin turvallisia syödä!
Hinnatkin ihan kohtuullisia.
www.murrenmurkina.com
olla vaarallisia: kuulin juuri koirasta, jonka elämä valitettavasti päättyi, kun söi vahingossa naudan raakaa luuta, josta ilm. jokin särö tukki suolen tms. Jollekin toiselle taas meinasi käydä samoin, mutta onneksi saatiin pelastettua. Joku neuvoi että kannattaisi aloittaa varovasti ja vähitellen jostain muusta kuin naudanluista, en sitten tiedä...