MUISTELUT JATKUU:Hirmumyrsky

entinen rasvakoura

Ruutuvihoissani pitämistäni käyntipäiväkirjoista näen että oli keskiviikko 7.syyskuuta vuonna 197x.

-Olin tullut maatilalle aamupäivällä n. klo 10 ja kestäisi ehkä pari tuntia tehdä pikkuhuolto ja yksi tiivisteenvaihto öljyvuodon takia tilan traktorille.

-Koko aamupäivän oli eteläiselle taivaalle noussut mustia pilviröykkiöitä ja ajattelin että kohta nousee ukkonen, joka oli syyskuussa aika harvinaista. -No, satakoon ja jyrisköön;- ajattelin koska olinhan tilan kuivurin kippaushallissa suojassa säänvaihteluilta töitä tehdessäni. -Puinti oli sillä hetkellä seisokissa parin päivän sateiden vuoksi, joten kuivuri ei ollut käytössä sinä päivänä.

-Kuulin ulkoa yhä voimistuvan tuulen pauhun ja arvelin, että se on sitä normaalia alkukiihdytystä, ennenkuin ukkospilvi ehtii päälle, ja alkaa sataa muutama ryöppy ja se lopahtaa siihen.

-Samassa saapui tilan isäntä sanomaan minulle, että keskeytän työt ja tulen päärakennukseen suojaan. -Tuulen voima oli kiihtynyt todella kovaksi ja yksi suuri pihakoivu oli jo katkennut puolivälistä runkoa päärakennuksen kattoa vasten.

-Sanoin isännälle, että menen huoltoauton ohjamoon istumaan, jos hätä tulee.

-Isäntä lähti juoksemaan takaisin kohti päärakennuksen kuistia, kun tuulenpuuska heitti hänet maahan kuin rukkasen.
-Samassa näin ovenraosta, miten päärakennuksen peltikatto alkoi kääntyä rullalle kuin sardiinipurkin kansi valtavan myrskynpuuskan vaikutuksesta.

-Koko kuivurirakennus vapisi ja narskui päälläni kuin aikoen lähteä lentoon.

-Silloin tuli minullekin kiire ja juoksin muutaman askeleen huoltoautoon ja sain oven kiinni. Käynnistin moottorin ja ajoin pihasta läheiselle peltotielle avoimelle paikalle ehkä sadan metrin päähän pysäyttäen siihen.

-Tuulenpuuskat yrittivät kaataa autoni, niin kova voima niillä oli, mutta eivät kuitenkaan saaneet otetta.

-Samassa näin miten valtava pyörretuuli repi läheisen metsikön suuret koivut irti maasta juurineen heittäen niitä kuin tulitikkuja.

-Pyörre oli edennyt silläkohtaa jopa kilometrin tai pari kaataen metsän puut juurineen irti repien ehkä 100 metrin leveydeltä.

-Kuivurirakennus, missä olin ollut työssä oli hajonnut mineriittikattoineen päivineen ja pirstaleita löytyi kuulemma puolen kilometrin päästä. -Massikka oli kuitenkin kutakuinkin ehjä, vaikka oli siirtynyt ehkä 20 metriä alkuperäiseltä paikaltan pihan puolelle, -ehkä vähän pientä kosmeettista laittoa tarvittiin myöhemmin.

Tässä se “kirottu rasvakoura” taas muisteli!

7

2527

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Saetkae

      tuulen voima. Minä olen myös vierestä katsonut kun tuuli raivasi metsään reilun kokoisen aukon. Olin valtaojia suunnittelemassa isännän kanssa kun tuuli yltyi ja trombin tapainen tempaisi nurin metsää parinsadan metrin päästä.

      Hyvä tarina!!

    • Maono

      Joo jännä tarina hyvä on kun oot ylös pistäny. On ennen olleet työpaikat ja tilanteet "vaihtelevampia.

    • Vili Elelijä

      Vili oli keskenkasvuisena (1950- ja 60-lukujen vaihteessa) marjametsässä n. 10 km:n päässä kotoa äiteen ja isonsiskon kanssa. Isäukko oli tuonut sinne autollaan ja häipynyt työreissuilleen. Tulipa sitten aivan mahdoton ukkosmyteri! Taivasalla oltiin koko aika, ei ollut rakennuksen tapaisiakaan parin kilometrin säteellä. Kun vaatteet päällä meni uimaan, tuntui kuin olisi kuivunut.

      Tulihan se isä lopulta hakemaan. Kertoi, että kotimatkan varrella ovat maisemat muuttuneet kovin marjametsässä olomme aikana. Niinpä olivatkin: salskeita mäntyjä kasvava harju oli mennyt sileäksi parin-kolmensadan metrin leveydeltä ja kilometrin pituudelta.

      Onneksi tuo henkäys kävi sillä kohtaa eikä muutaman kilometrin päässä marjamaastossamme!

      * * *

      2002 Vili päätti lähteä Elelijättären kanssa omalla 9-metrisellä veneellä Tallinnaan. Hautova helle ja pläkätyyni keli yli puolimatkaan saakka. Tallinnan matalaa lähestyttäessä tuli sitten vastaan kunnon säärintama! Vettä valtoimenaan ja merenpinta möykkelikköiseksi kuin mikä. Näkyvyyden saattoi laskea korkeintaan kymmenissä metreissä. Mukana oli lainattu GPS-satelliittipaikannin, mutta ilman ohjelmoituja reittipisteitä. Värkistä ei sellaisena ollut apua suunnanpidossa, mutta kertoipahan sentään sijainnin koordinaatit, joita saattoi verrata karttaan (sen verran kuin ruotelin väännänniltä aallokossa ehti).

      Tallinnan lahdelle päästyä alkoi näkyvyyttäkin taas olla sen verran että rannat joten kuten hahmottuivat, ja perille selvittiin onnellisesti.

      Saimme tiedotusvälineistä lukea, että meidät Suomenlahdella yllättänyt säärintama äityi Suomeen asti ehdittyään Unto-myrskyksi, joka kai kuuluu tämän vuosituhannen kovimpiin Suomessa. Sisämaassa kaatui puita kymmenientuhansien runkojen verran. Ei se järin miellyttävä kokemus merelläkään ollut, vaikka ei ollut vielä täyttä voimaansa kehittänytkään!

      Puhdasoppisimmat ja kireäpipoisimmat traktorimiehet saavat luvan antaa anteeksi, että jatkan tällä palstalla myrskyistä tarinaa sivuamatta traktoreita sanallakaan.

    • vastaavan myrskyn

      7.9.1977
      PAIKOIN HIRMUMYRSKYN VOIMAN saavuttanut syysmyrsky raivosi aamulla merellä ja päivän kuluessa sisämaassa suuressa osassa Etelä-ja Keski-Suomea. Myrskytuuli paiskoi taloista kattoja, rikkoi ikkunoita, kaatoi metsää, mykisti sähkö-ja puhelinlinjoja ja lamautti junaliikenteen. Palokunnat ja sähkö-ja puhelinmiehet joutuivat ennätysmäisen moniin hälytystehtäviin. Pahimmin kärsivät rannikkoalueet ja Hämeen-Savon alueet.
      Myrsky oli tuhoisampi kuin kuuluisa ukkosmyrsky Maire v. 1961. Pelkästään Hämeessä kaatui 700000 runkoa, Tampere-Hämeenlinna rataosuuden junaliikenne katkesi useiksi tunneiksi, sähkö- ja puhelinlinjojen korjaukset kestivät useita päiviä, jopa viikon, TV-2 pimeni osittain, rakennuksia ja autoja jäi kaatuneiden puiden murjomaksi. Myös tieliikenne kärsi ongelmista monin paikoin ennen kuin raivausryhmät ehtivät apuun. Yksittäisistä tuhoalueista mainittiin Hyvinkään pohjoispuoliselta harjulta kaatuneen runsaasti puita.

      - Niin eipä ollut todellakaan satuilua tuo rasvakouran muistelu. En sano enempää!!!!

      • tulessakaan

        tämä nyt vaan on tosi.


    • tuukka

      Hyvä tarina ja hyvin kerrottu. Muistele ihmeessä lisää taas kun ehdit.

    • Santtu

      Hyvä Entinen Rasvakoura. Täytyy oikein vielä kiittää hyvistä tarinoista. Piti tuossa jo tunti sitten mennä nukkumaan, mutta kuinka ollakkaan satuin tälle palstalle ja aloin lukea muisteluitasi. Luin kaikki mitä löysin, ja täytyy sanoa että hienoja juttuja, ja hyvin kirjoitettuna. Todella ikävää jos niitä on menty poistamaan, varsinkin kun ottaa huomioon mitä sontaa täällä suomi24:ssä kuitenkin annetaan olla.

      Ei paljon kannata välittää myöskään noista negatiivisista perusamatööreistä, joita tämä suomi24 on pullollaan. Kirjoita ihmeessä lisää, jos juttuja on vielä varastossa. Itse päiväkirjaa pitävänä tiedän, että joka ihmiselle sattuu ja tapahtuu. Ja tuollaisessa reissuhommassa varmasti vielä normaalia toimistohommaa enemmän. Sitä eivät kaikki vain tajua ja päin vastoin nihilistisyydessään luulevat, että kaikki on keksittyä. Totuus on tarua ihmeellisempää, uskokaa pois.

      Suosittelisin sinulle nimimerkin rekisteröintiä, jolloin kiusanhenget eivät pääse julkaisemaan nimelläsi tarinoita. Se tulipalo-juttu olla ainakin jonkin muun kirjoittama. Kirjoitustyyli oli erilainen(ja taisi olla nimimerkkikin).

      Myös oman blogin / kotisivun tekemistä kannattaisi harkita, siellä tarinat säilyvät pidempään, toisin kuin täällä jossa joku toistaitoinen voi siivoilla tekstisi pois. Blogin perustaminen on helppoa, ohjeita löydät googlesta.

      Mutta voit julkaista tarinoita täälläkin minun puolestani. Tulen varmasti takaisin lukemaan lisää seikkailuistasi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      263
      16894
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5434
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2573
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2051
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1758
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      992
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      952
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      31
      872
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      44
      869
    Aihe