Mitäköhän on mahtanut tapahtua jyväskyläläiselle Pentti Tapani Linnannolle? Surmattu? Tehnyt itsemurhan? Aloittanut uuden elämän jossain muualla? Linnanto oli kadotessaan 28-vuotias. Linnanto nähtiin viimeksi 25.1.2001, kun hän poistui asunnoltaan Jyväskylän Roninmäentieltä.
Tietääkö kukaan mitään Linnannon taustoista?
Poliisi-TV:ssä oli tästä katoamisesta aikoinaan juttua sekä viimeisimpänä viime viikonlopun Ilta-Sanomissa.
Pentti Linnanto
1
1491
Vastaukset
- vaikkakin aika kauan kesti
Vuonna 2001 kadonnen kohtalo selviämässä
28.1.2009 14:54
Poliisi on käynnistänyt henkirikostutkinnan vuonna 2001 kadonneesta Tapani Linnannosta.
Viimeinen havainto Pentti Tapani Linnannosta on lähes kahdeksan vuoden takaa, 25.1.2001. Nyt poliisi on edistynyt tutkimuksissaan suurin harppauksin.
Poliisi epäilee, että Linnanto surmattiin Jyväskylässä ja ruumis kuljetettiin Längelmäelle. Useita henkilöitä on otettu kiinni surmatyön selvittämiseksi.
Poliisi on löytänyt maastoetsinnöissään ruumiin jäännöksiä. Niitä löytyi jo vuonna 2002, mutta silloin poliisi ei osannut yhdistää niitä Linnanoon. Nyt henkilöllisyys on varmistettu.
Poliisi aloitti Längelmäellä syksyllä 2008 laajemmat etsinnät, joissa löytyi lisää jäännöksiä ja Linnannon omaisuutta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 16712601
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1525446Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454710Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493679Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392778Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1201935Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1101696Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3641617Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1071533Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361471