Kyllä täytyy hämmästellä täällä niitä, jotka teiltä sijareilta haluaisivat korvaukset pois! Toki on niitä rahastajiakin nähty, mutta kyllä taitaa useammin jäädä tulot pienemmiksi...
Itse teen lastensuojelulaitoksessa töitä ja tiedän, että huostaanotettujen lasten vaatteiksi ja harrastusvälineiksi ei kelpaa kirppiskama, kuten biologisille lapsilleni. Heti on kateelliset sanomassa, että huonosti pidetään. Lisäkuluja on terapioista yms. ja aikaa kuluu kaikenlaiseen viralliseen paljon enemmän kuin biologisen lapsen kanssa.
Kateelliset voisivat itse "kokeilla" sijaisvanhemmuutta vaikka lomaperheenä, niin näkisivät kuinka "helppoa" se on. Monet huostaanotetut on niin traumatisoituneita, että on vaikea kuvitellakaan, jos ei ole nähnyt!
Meillä töissä saa kanssa usein "tapella" biologisten vanhempien kanssa... me tehdään kaikki väärin, vaikka ollaan valvotussa laitoksessa, mutta heissä ei ole mitään vikaa... mitä nyt esim. nelivuotias jää itseään hoitamaan kotiin viikonloppuna, kun "on niin itsenäinen" ja siitä palkkioksi tulee vanhemmat huumehöyryissä kotiin ja vähän "kurittaa" lasta, kun ei ollut osannut pitää paikkoja kunnossa...
Kyllä se vaan on niin, että lastensuojelun rahat on niin tiukassa, että edes kaikki ne, jotka PITÄISI huostaanottaa, eivät pääse kotoaan turvaan, joten niitä "turhia" huostaanottoja "hyviltä" vanhemmilta ei taideta kovin usein tehdä.
TSEMPPIÄ teille kaikille sijaisperheille, jotka olette ottaneet lapset kotiinne. Se on varmasti tuhannesti parempi paikka kuin paraskaan laitos.
ammatillisessa kodissa töissä
5
484
Vastaukset
- ammattilainen?
Kyllä se vaan on niin, että lastensuojelun rahat on niin tiukassa, että edes kaikki ne, jotka PITÄISI huostaanottaa, eivät pääse kotoaan turvaan, joten niitä "turhia" huostaanottoja "hyviltä" vanhemmilta ei taideta kovin usein tehdä.
Kommentisi on uskomaton ja perheitä syyllistävä!
Itse olen huostaanotetun nuoren äiti, enkä koe olevani huono vanhempi! Sinun näkemyksesi on kapea ja tuot esille vain ne tapaukset, joissa vanhemmat ovat päihteisiin koukussa. Entäs kun nuori jää koukkuun päihteisiin, johtuuko sekin perheen/vanhempien "hyvyydestä", kuten sinä asian ilmaisit! Ennen kuin päästelet lisää vastaavia kommenttejasi, käyn töissä, maksan veroni ja rikosrekisteriä ei ole. Olen koulutettu ja tavallinen perheen äiti, joka huolehtii edelleen läheisistään ja ainoa päihteeni on kahvi...että se siitä!
T. Näköalan laajentaja- edelliseen
ja maksan huostaanotosta 300€/kk, tulojeni mukaan! Enkä kitise maksusta, koska edelleen olen velvollinen huolehtimaan lapseni kuluista ja teen sen mielelläni.
- Kipaliina
edelliseen kirjoitti:
ja maksan huostaanotosta 300€/kk, tulojeni mukaan! Enkä kitise maksusta, koska edelleen olen velvollinen huolehtimaan lapseni kuluista ja teen sen mielelläni.
Kuulostat erityisen täyspäiseltä vanhemmalta :) Täällä kun saa lukea jos jonkinlaista.... samoin kokemukset biologisista vanhemmista ovat yleensä aika vaikeita ja raskaitakin.
Kyllä suurin osa ymmärtää, että mustan ja valkoisen väliltä löytyy paljon eri harmaan sävyjä. Valitettavasti pintaan nousevat helpommin ne kaikki vääryydet, joita lapsi ja myös sijaisperhe joutuu kestämään joskus biologisten vanhempien taholta.
Kun täälläkin hyökätään asiattomasti paljon sijaisperhetoimintaa vastaan, niin joskus se pinna palaa ja heitetään saman verran takaisin. Ja joskus sitten isku kohdistuu ihan väärään osoitteeseen.
Toivon sinulle ja lapsellesi hyvää tulevaisuutta! Ja samalla muistan, että mikään ei ole itsestään selvää. Aina ei asiat mene niin kuin on suunnitellut, vaikka parhaansa on varmasti tehnyt! - lusikka sopassa
Hei!
Työnnänpä lusikan minäkn soppaan.
Itse olen myös töissä perhekodissa ja voin hyvin ymmärtää aloittajan kommentteja. Joidenkin lasten kohdalla on turhauttavaa katsoa, miten asiat menevät, kun vanhemmat - vaikka monet jopa varmasti rakastavat - eivät vain saa elämäänsä kasaan ja syyttävät esim. perhekotia ongelmista. Toisaalta, ymmärrän sinunkin tuntemuksesi, sillä useiden lasten (huostaanotettujen tai avohuollon tukitoimenpiteenä sijoitettujen)vanhempien kanssa voi olla erittäinkin hyvät välit ja he todella osallistuvat ja usein nimenomaan kantavat vastuun lapsensa hyvinvoinnista, vaikka laitoksessa vastataankin arjesta. Mutta silloinhan ei olekaan kyse näistä _turhista_ huostaanotoista/tukisijoituksista, eihän?
Varmasti on lapsia otettu pois kotoaan vähäisimmistäkin syistä, mutta liian usein näkee myös sitä, että lapset ovat joutuneet esim, seuraamaan perheväkivaltaa useiden vuosien ajan, ennen kuin rahat kunnalta irotavat lapsen auttamiseen.
Tämä työkenttä on todella haastava ja ongelmalliseksi sen tekee se, että työtä tekevät ihmiset toisten ihmisten kanssa ja perheet, joiden kanssa työtä tehdään, ovat myös ihmisiä. Joten takkuja tulee varmasti.
On muuten mielenkiintoista nähdä työssä kuinka aivan samalla tavalla toimiessa voi toinen työntekijä saada vanhempien haukut, toinen kiitokset - samoin kuin työntekijät voivat kokea vanhemmat hyvinkin eritavoin. Niin paljon on kyse myös henkilökemiasta, halusi sitä tai ei. - sopassa
ymmärrän kantaasi, ja olet toiminut JUURI oikein mielestäni: kaltaisesi vanhempi ymmärtää lapsen edun, eikä ole yhtään huonompi, päinvastoin.
Nostan hattua ja kumarran syvään niille vanhemmille, niin normaaleille kuin vaikkapa päihderiippuvaisille, joilta löytyy rakkautta toimia lapsen parhaan mukaan. Silloin huostaanotto ei ole ollut turha.
Rillan kirjoitus on kuitenkin muutoin nasevaa ja totisinta totta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517021Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235485- 1152586
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152069Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361768Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111001- 59959
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32886Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44883