Piiinaaa

En ole eläissäni näin vaikeaa ihastumista kokenut. Ihastuminen ja rakastuminen on niin kivaa... yleensä. Huolimatta siitä, että menee aikansa ottaa selvää toisen tunteista, ennen kuin toiminnan tasolle rohkaistuu. Nyt olen ihan umpikujassa. En kirjoita, jotta joku tulisi ja ratkaisisi ongelmani vaan, koska en voi asiasta kenellekään puhua. Olen sekoittanut pääni naisella, jota tapaan lähes päivittäin. Alusta asti minulla on ollut tunne, että välillämme on jotain. Olemme ääneen todenneet kemioidemme pelaavan. Minun on kuitenkin vaikea uskoa hänen olevan muuta kuin umpihetero. Sinkkuna hän elelee tällähetkellä, joten vaikea päätellä. Viritys välillämme on ristiriidassa tähän hetero ajatukseen. Vaikein asia minulle on meidän ikäeromme. Hän voisi olla äitini! Olen yrittänyt työntää sivuun kaikki syrjähtelevät ajatukseni hänestä ja suhtautua vain kuin mukavaan tuttavaan. Päivä toisensa jälkeen löydän itseni haaveilemasta tästä naisesta. Voisin väittää, etten ole eläissäni nähnyt sellaista säteilyä ja kauneutta, joka tästä minua 20v vanhemmasta naisesta huokuu. Jos sellaisen elämääni saisin, pitäisin kuin kukkaa kämmenellä... Jotenkin saan kuitenkin aika-ajoin palautettua itseni realiteetteihin. Ne kukkaset täytynee etsiä muualta.
131402
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

tilanne minullakin kuin sinulla!
Ole syvästi ihastunu naiseen,jonka ikäero suhteessa minuun on samaa luokkaa kuin sinun tapauksessasi....Meidän välillämme jotain on jo tapahtunutkin,ja en voi itselleni mitään,kun ajattelen häntä 24h/7päivää viikossa tietoisesti ja tiedostamattomasti.En vain ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan ihanuutta aiemmin. Ja välillämme on sitä jotain tosiaan,mutta se että miten tulee käymään on varsinainen arvoitus....Tiedän kyllä mitä haluaisin...

Äänestä

Oliko teillä tänään mitään erityistä;)

Äänestä
  • Itselleni erityistä on joka hetki, kun hän on lähellä... MUTTA olihan meillä eilenkin jotain pientä :) ohikiitäviä kauniita hetkiä.

    Hienoa kuulla, että jossain on joku joka ihmettelee samanlaisia asioita! Olen kokenut itseni niin kummalliseksi. Nyt voin kokea ehkä vähän vähemmän...

    Äänestä

  • Aada kirjoitti:

    Itselleni erityistä on joka hetki, kun hän on lähellä... MUTTA olihan meillä eilenkin jotain pientä :) ohikiitäviä kauniita hetkiä.

    Hienoa kuulla, että jossain on joku joka ihmettelee samanlaisia asioita! Olen kokenut itseni niin kummalliseksi. Nyt voin kokea ehkä vähän vähemmän...

    nykyisin? Joko sua helpottaa;)?

    Äänestä

  • Aadalle kirjoitti:

    nykyisin? Joko sua helpottaa;)?

    Se on vähän mistä vinkkelistä asiaa tarkastelee :) kyllä on ollut taas NIIN pää pyörällä pari päivää, että huhhuh..

    Äänestä

  • -Aada kirjoitti:

    Se on vähän mistä vinkkelistä asiaa tarkastelee :) kyllä on ollut taas NIIN pää pyörällä pari päivää, että huhhuh..

    Vähän samat täällä.Itselläni viimeiset työpäivät käsillä ja paikkakunnalta muuttoo....kärsin jo nyt tulevasta erosta. Mitä mä tekisin näinä vikoina päivinä et ihastukseni huomais MUT.Ehkä mä vaan liukenen pois...

    Äänestä

  • rumbaa kirjoitti:

    älä nyt hyvä ihminen luovuta, jos olet pois lähdössä. Niin kuin tuolla jo joku aiemmin oivalsi, NYT jos koskaan on se hetki. Kaikki peliin! Eihän sulla ole mitään menetettävää enää. Jos sataa rukkasia, niin sitten voi vaan hiljaa liueta paikalta :) ja siitä huolimatta tämän kaiken voi tehdä kauniisti, loukkaamatta ketään. Ei siihen kukaan kuole, jos joutuu välillä vähän kompuroimaan!

    Äänestä

Hei!

Ihan sama tilanne... ihan presiis, paitsi ikäero 25. Mitä voisimme tehdä toisiamme rohkaistaksemme??? Nyt on foorumi auki... Tämä ei olekaan aivoriihi vaan sydänriihi! Ylentäkää sydämenne - corda sursum.. (heh, toi oli aku ankasta) :)

Äänestä
  • Kiinnostaisi kovasti tietää, oletko se 25v nuorempi vai vanhempi osapuoli? Missä olette tavanneet ja onko jotain nyt meneillään?

    Niin. Mä luulen ettei se välttämättä mun kohdalla ole pelkästään omasta rohkaistumisesta kiinni. Yleensä siirryn toiminnantasolle pienen tunnustelun jälkeen. Nyt kuitenkin on niin, että ajattelen ennemminkin tilanteen olevan täysin mahdoton! Vaikka kuinka asiaa pyörittää, tilanteen etenemistä toivomaani suuntaan tuskin koskaan tulee tapahtumaan. Jos olisimme tavanneet toisaalla, ehkä olisin kokeillut jotain enemmän. Ihmiset ympärillämme (silloin kun tapaamme) ovat äärimmäisen konservatiivisia. Sekään ei helpota asiaa, vaan rajoittaa monella tapaa. En halua kuitenkaan kadottaa häntä elämästäni, joten en ota turhia riskejä. Jos tuon tunteeni selvällä suomen kielellä esille ja hän onkin hetero, niin jotain takuulla välillämme rikkoontuu. Olen kuitenkin miettinyt, että hänen kaltaisensa ihminen kyllä näkee ne asiat jos haluaa. Ei siihen sanoja tarvita. Mun "tutkani" ei ole kyllä ikinä niin ristiriitaista signaalia välittänyt kuin hänen kohdallaan (joka saattaa toki johtua siitä ikäerostakin). Toivonpa vaan, ettei hänen "vastaanottimessaan" ole samanlaista vikaa :)

    Äänestä

Jaan tällä hetkellä täysin saman kokemuksen ihastumisesta kuin sinä!
Tilannetta tuntuu hankaloittavan se, että tämä nainen ehkä pitää itseään minulle "liian vanhana" ja siksi epätodennäköisenä ihastuksen kohteena. Toisaalta uskon, että hän on imarreltu antamastani huomiosta.
Unohdan hänen seurassaaan täysin sekä
hänen että oman ikäni, tuntuu vain
että olisimme tunteneet aina, niin hyvin synkkaa. Nauramme samoille asioille, seuraamme tiettyjä samoja juttuja maailmassa - se on vain jotain selittämätöntä yhteenkuuluvuutta. Yritän tietenkin näytellä lähes tyyntä ja normaalia olemusta, mutta samalla sisällä kiehuu ja kuohuu, ja valtava hurrikaani sekoittaa ajatuksia...
Ja aivan kuten sinäkin totesit, koen tämän itseäni tasan 20 vuotta vanhemman naisen niin upeaksi, hänen itsevarmuutensa ja kypsyytensä tekee saa minut niin syttymään.
Eikä tilannetta helpota yhtään se,
että emme varmasti koskaan pääse tätä pidemmälle. Olemme samassa työpaikassa, jossa vallitsee melko konservatiivinen ja moraalisesti esikuvallisten ihmisten ilmapiiri. Ja tuohan seikka kun ei tosiaan estä
mielikuvitusta laukkaamasta. *huoh*

Äänestä
  • Oikeesti?!!! Toi sun kirjoituksesti on mun elämää :) sanasta sanaan.......

    Kiitos. Mulle tuli hyvä mieli!

    Äänestä

  • Aad kirjoitti:

    Oikeesti?!!! Toi sun kirjoituksesti on mun elämää :) sanasta sanaan.......

    Kiitos. Mulle tuli hyvä mieli!

    Olen vain jostain selittämättömästä
    syystä tuntenut aina vetoa itseäni vanhempiin naisiin. Nyt vain tiedän, etten siis olekaan
    kummallinen friikkipervouden huipentuma tai yksin "ongelmani" kanssa tässä maailmankaikkeudessa. Helpottaa!

    Saattaa tosin olla, että joudun vuoden sisällä vaihtamaan työpaikkaa. (nyyhk)
    Mutta olenkin jo miettinyt, että jos ei sitä ennen tapahdu mitään suuria siirtoja suuntaan tai toiseen, niin viimeisenä työpäivänä aion yllättää. Sen jälkeenhän tuskin tulemme toisiamme juuri koskaan enää näkemään, joten voin rohkeammin lyödä kortit pöytään, ja kertoa
    mitä hänestä olen ajatellut jo pitkän
    aikaa. Hienotunteisesti ja hellävaroen tietenkin.
    Siinä vaiheessa ei sitten enää tarvitse
    hävetä, jos toinen ei ole lainkaan kiinnostunut.
    Eikä hänenkään tarvitse sen jälkeen tuntea itseään kiusaantuneeksi, koska en enää tule vastaan käytävällä tai työhuoneissa..Ei siis ole mitään menetettävää.
    Mutta jospa vastakaikua onkin tiedossa, niin jatko
    on varmasti helpompaa. Mene ja tiedä.
    Kiitos Aada, kun nostit tämän teeman esille!

    Äänestä

  • tulitikkutehtaan tyttö kirjoitti:

    Tuota en ollutkaan vielä ajatellut, joten pakko vielä kommentoida... (niin kuin sanoin sun kirjoituksesi on kuin suoraa mun elämästä). Mun projekti (ja työ siellä) päättyy myös todennäköisesti vuoden kuluessa ja just noinhan se menee!!!! Silloin on se hetki. Mitään muuta hyväähän siinä ei sitten olekaan, kun tietää että ikävä jää kalvamaan. Mut ihan todella mulla ei ole käynyt mielessäkään toi mitä sä olet jo suunnitellut. Ihan mahtava juttu, ei siis tarvitsekaan arvailla lopun elämää :) ISOSTI KIITOS sinulle! ...ja tietysti muistakin hienoista ajatuksistasi. Pidä huolta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Aada kirjoitti:

En ole eläissäni näin vaikeaa ihastumista kokenut. Ihastuminen ja rakastuminen on niin kivaa... yleensä. Huolimatta siitä, että menee aikansa ottaa selvää toisen tunteista, ennen kuin toiminnan tasolle rohkaistuu. Nyt olen ihan umpikujassa. En kirjoita, jotta joku tulisi ja ratkaisisi ongelmani vaan, koska en voi asiasta kenellekään puhua. Olen sekoittanut pääni naisella, jota tapaan lähes päivittäin. Alusta asti minulla on ollut tunne, että välillämme on jotain. Olemme ääneen todenneet kemioidemme pelaavan. Minun on kuitenkin vaikea uskoa hänen olevan muuta kuin umpihetero. Sinkkuna hän elelee tällähetkellä, joten vaikea päätellä. Viritys välillämme on ristiriidassa tähän hetero ajatukseen. Vaikein asia minulle on meidän ikäeromme. Hän voisi olla äitini! Olen yrittänyt työntää sivuun kaikki syrjähtelevät ajatukseni hänestä ja suhtautua vain kuin mukavaan tuttavaan. Päivä toisensa jälkeen löydän itseni haaveilemasta tästä naisesta. Voisin väittää, etten ole eläissäni nähnyt sellaista säteilyä ja kauneutta, joka tästä minua 20v vanhemmasta naisesta huokuu. Jos sellaisen elämääni saisin, pitäisin kuin kukkaa kämmenellä... Jotenkin saan kuitenkin aika-ajoin palautettua itseni realiteetteihin. Ne kukkaset täytynee etsiä muualta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu