Firman

Mielestäni kaikki työttömyys korvaukset sekä tuet pitäis ehdottomasti lopettaa ja kehittää velvoite työllistämis järjestelmä. Sillai että on pakko tehdä töitä tai rahaa ei tule mistään. Kun tämä työttömien töihin meno into on täysin olematonta.

Ihmettelen vaan kun työttömiä on satojatuhansia mutta työntekijöitä ei saa millään.

Yritykselläni on ollut mollin sivuilla ilmoitus kohta puolivuotta ja päälehdissä olemme ilmoitelleet miltei joka viikko puolenvuoden ajan, eikä siltikään löydy edes ehdokkaita, eikä varmasti ole työ palkasta kiinni.
Työttömät nyt vaan sattuu olemaan laiskoja ja saamattomia. Tunnen useampiakin jotka ovat yli kolmekymppisiä, eivätkä ole olleet päivääkään töissä, eivätkä edes ikinä ole halunneet töihin. Useamman kerran olen heitä kysynyt töihin, mutta kehtaavat pyytää 15€/h muuten eivät töihin lähde. 10€-12€/h olen tarjonnut työstä riippuen mutta sellasella rahallu ei kuulemma viitti persettään penkistä nostaa kun työttömyyskorvaus toimeentulotuki muut tuet on niin hyviä, eikä niiden eteen tarvi tehdä yhtään mitään.
Ja samaan hengenvetoon kehtaavatkin kirkkain silmin haukkua suomen sosiaalijärjestelmää"kun toi työttömyyskorvauskin on niin pieni ettei riitä mihinkään"
251409
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Ei niitä lopettaa tarvitse, mutta ne voisi muuttaa toimimaan vakuutusperustesesti. Halutessaan vakuuttaa itsensä työttömyyden varalta työntekijän tulisi ottaa itselleen vakuutus. Silloin homma toimisi kun hän ITSE oikeasti rahoittaisi työttömyytensä.

Nykyinen järjestelmä toimii niin että työnantajat joutuvat rahoittamaan työttömyyden kustannukset. Työnantajilta kerätään työttömyysvakuutusmaksuina 2,8% maksetuista palkoista, kun työntekijät maksavat vain 0,5%. Tarkemmin www.tvr.fi

Äänestä

Työllistätkö sinäkin 1-4h päivässä ? mikä pointtisi oli perkele näitä pätkä työllistäjiä.

Äänestä
  • Kokopäivätyöhön vakituiseentyösuhteeseen olen työntekijöitä etsinyt, mutta ei ole työnteko näyttänyt työttömiä kiinnostavan.

    Äänestä

Sulla on varmaan jotain kivaa duunia tarjolla kun ei ole kukaan kiinnostunut? Luututa lattioita ja tyhjentää rotanloukut?

Äänestä
  • Mitäs väliä sillä on mitä työtä tarjoan?
    Eiköhän se olisi tärkeintä että sinäkin tekisit jotain rahan eteen, etkä vaan valittelisi ja nostaisi korvauksia laiskuudestasi.

    Työttömän luulisi ilahtuvan mistä työstä tahansa mistä vaan saa palkkaa - eikä pitäisi olla varaa kieltäytyä mistään töistä.

    Äänestä

mihnä päin Suamea?

Äänestä
  • Yritys sijaitsee Tampereella. Ja työttömällä ei pahemmin pitäis olla varaa työstä valitella, vaan olla onnellinen että jotain työtä irtoaa.

    Firmani päätoimialana on saneerausrakentaminen ja tytäryhtiön toimialana on siivous - lähinnä loppusiivoukset.

    Äänestä

on ihmisiä kohtaan teillä niin en yhtään ihmettele ettei ketään halua sinne töihin kusipää!

Äänestä
  • on näköjään sitä asennetta.

    Äänestä

  • No sinä et ainakaan mistään töitä saa.

    Äänestä

  • et saakku tikkuja persiiiseeesi

    Äänestä

Kerroppa mikä paikka on kyseessä ja missä päin.
Mikä niistä mollin sivuilla.Kattellaan tarkemmin sitten kun selviää minkälaista työtä sulla on tarjolla.

Äänestä
  • Aika ajoin joku työttömiä vihaava kirjoittaa tarjonneensa hyväpalkkaista hommaa, mutta yksikään ihminen ei kuulemma hae työpaikkaa ja suoltaa samankaltaista sopaa liian hyvistä tuista.

    Näköjään on oppinut ettei liian tarkkaa tietoa työn luonteesta pidä kertoa, sillä työttömät käyvät mollin sivustoilla katsomassa kaikki suomessa avoimena olevat työpaikat ja hyvin nopeasti havaitaan ettei väitettyä työpaikkailmoitusta ole olemassakaan.

    Äänestä

  • lainkaan kirjoitti:

    Aika ajoin joku työttömiä vihaava kirjoittaa tarjonneensa hyväpalkkaista hommaa, mutta yksikään ihminen ei kuulemma hae työpaikkaa ja suoltaa samankaltaista sopaa liian hyvistä tuista.

    Näköjään on oppinut ettei liian tarkkaa tietoa työn luonteesta pidä kertoa, sillä työttömät käyvät mollin sivustoilla katsomassa kaikki suomessa avoimena olevat työpaikat ja hyvin nopeasti havaitaan ettei väitettyä työpaikkailmoitusta ole olemassakaan.

    Joo, toi työnantaja jauhaa soopaa. Jos joku tarjoais 12e/h ni se olis aika juhlava palkka! Ja jos työtä ois vielä 7,5h päivä?
    Mikä lie provoilija...

    Äänestä

  • peetä kirjoitti:

    Joo, toi työnantaja jauhaa soopaa. Jos joku tarjoais 12e/h ni se olis aika juhlava palkka! Ja jos työtä ois vielä 7,5h päivä?
    Mikä lie provoilija...

    Lueppas tarkemmin kirjoitukseni! Sanoin että palkka on 10 - 12€/h (koeajan palkka on 8€/h ja koe aika on henkilöstä riippuen 2 - 4kk jonka jälkeen palkka tehtävästä riippuen on 10 - 12€/h)työstä riippuen ja työ aika on pääsääntöisesti 8h päivässä.

    Ylempänä olen kertonut sijainnin sekä toimialat.

    Ja henkilöstön tarve on tällä hetkellä neljä henkeä.

    Äänestä

  • Sijainti sekä toimialat olen kertonut ylempänä.

    Tuollaisilla työttömillä sossupummeilla ei pitäisi olla merkitystä työn laadulla - vaan pitäisi olla onnellinen että töitä löytyy ja palkkaa saa.
    Juuri tuon takia pitäisi olla velvoite työllisyys!

    Itse olin työttömäksi jäätyäni työttömänä tasan kaksiviikkoa - ennenkuin perustin yritykseni, joka on toiminut nyt seitsemän vuotta, ja työllistää tällä hetkellä rakennuspuolella 17 miestä ja siivous puolella 8 henkeä. Töitä olisi firmalle tarjolla paljonkin enemmän, mutta kun pystyvää tai oikeastaan yhtään minkäänlaista työ voimaa ei ole ollut vajaaseen vuoteen tarjolla.

    Ja tuskin nyt kauhean mulkku työnantaja olen, sillä kaikki rakennus mieheni ovat olleet töissä firmassa vähintään kolme vuotta ja siivous puolellakin vaihtuvuus on ollut minimaalista.

    Katseleppa ensiviikon aamulehteä ja hesaria, niin sieltä löydät ilmoitukseni.

    Äänestä

  • sama suomalainen kirjoitti:

    Sijainti sekä toimialat olen kertonut ylempänä.

    ei kukaan täysjärkinen töihin tule,toivottavasti firmas kaatuu.

    Äänestä

  • Kyrpä kirjoitti:

    ei kukaan täysjärkinen töihin tule,toivottavasti firmas kaatuu.

    Sinun laisesi työn vieroksujat pitäisi laittaa pakkohoitoon!
    Tuskinpa firman kaatumisesta pelkoa on. Oikeastaan se on tavallaan työmiesteni onni ettei työntekijöitä löydy - he saavat tehdä ylitöitä niin paljonkun haluavat.

    Äänestä

  • ja tappaisi pummit kirjoitti:

    Sinun laisesi työn vieroksujat pitäisi laittaa pakkohoitoon!
    Tuskinpa firman kaatumisesta pelkoa on. Oikeastaan se on tavallaan työmiesteni onni ettei työntekijöitä löydy - he saavat tehdä ylitöitä niin paljonkun haluavat.

    Ni mää lähden kreikkaan,Hajoo sinä töihis köyhä.

    Äänestä

paska provoilija tai veronkiertäjä.

Äänestä
  • Verotarkastus tehty viime vuonna eikä huomautettavaa löytynyt.

    Äänestä

  • työnantaja kirjoitti:

    Verotarkastus tehty viime vuonna eikä huomautettavaa löytynyt.

    SUL EI PITÄS OLLA VALITTAMISTA ENNEKU KORJAAT ASENTEESI. TUOLLA ASENTEELLA ET IKINÄ PÄÄSE EROON TYÖNTEKIJÄ PULASTASI. HOKAATSÄ IDEANI????

    Äänestä

Niii kerroppas tarjoamasi työ !!!!!!!!

Äänestä

Rupea harrastelemaan jossain urheiluseurassa jotain lajia muutamana kertana viikossa ja katso sieltä henkilöitä hommiin. Ei tarvitse kuluttaa energiaa mainostamiseen vaan vaivihkaa annat itseäsi kiinnostaville käyntikorttisi ja pyydät soittelemaan jos hommat kiinnostaa. Tunsin kerran erään toimitusjohtajan joka teki omassa urheiluseurassani näin ja sai monta hyvää työntekijää.

Jos jossain urheiluseurassa ei tärppää vaihdat vain lajia ja samalla omakin kuntosi nousee. Harrastamisen ohella on se hyvä puoli, että voit itse tutustua potentiaalisiin työntekijöihin ja antaa vain lupaavimmille käytikortin ja jättää räkäposket rekrytoimatta.

Itsekin kyllä tulisin noilla palkoilla hommiin koska olen opiskelija en saa mitään tukia mistään ja nälkäkuolema uhkaa... Pitäisi jostain kääriä vuokra ja ruoka rahat tosin elän PK seudulla...

Äänestä

Pahoittelen, jos tämän viestiketjun alussa olevat
hieman jyrkät mielipiteeni loukkasivat jotakuta.
En saanut ajoissa Sosiaalitoimistosta maksusitoumusta tarpeellisiin lääkkeisiini. Nyt sunnuntaina oloni
on taas onneksi hieman tasaisempi.

Nim. KYRPÄ

Äänestä

Kommentoi aloitusta

suomalainen kirjoitti:

Mielestäni kaikki työttömyys korvaukset sekä tuet pitäis ehdottomasti lopettaa ja kehittää velvoite työllistämis järjestelmä. Sillai että on pakko tehdä töitä tai rahaa ei tule mistään. Kun tämä työttömien töihin meno into on täysin olematonta.

Ihmettelen vaan kun työttömiä on satojatuhansia mutta työntekijöitä ei saa millään.

Yritykselläni on ollut mollin sivuilla ilmoitus kohta puolivuotta ja päälehdissä olemme ilmoitelleet miltei joka viikko puolenvuoden ajan, eikä siltikään löydy edes ehdokkaita, eikä varmasti ole työ palkasta kiinni.
Työttömät nyt vaan sattuu olemaan laiskoja ja saamattomia. Tunnen useampiakin jotka ovat yli kolmekymppisiä, eivätkä ole olleet päivääkään töissä, eivätkä edes ikinä ole halunneet töihin. Useamman kerran olen heitä kysynyt töihin, mutta kehtaavat pyytää 15€/h muuten eivät töihin lähde. 10€-12€/h olen tarjonnut työstä riippuen mutta sellasella rahallu ei kuulemma viitti persettään penkistä nostaa kun työttömyyskorvaus toimeentulotuki muut tuet on niin hyviä, eikä niiden eteen tarvi tehdä yhtään mitään.
Ja samaan hengenvetoon kehtaavatkin kirkkain silmin haukkua suomen sosiaalijärjestelmää"kun toi työttömyyskorvauskin on niin pieni ettei riitä mihinkään"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu