Minä ihmettelen suuresti, että mitä kautta firmat oikein yrittävät valittamaansa työvoimavajetta paikkailla. Ainakaan omalla paikkakunnallani ei sitten lopultakaan metallialan paikkoja ole esim. mol:n kautta haussa, vaikka puskaradio muuta hyvin epämääräisesti kertoo. Tietäisi vain, että missä ne paikat ovat ja mitä työtä on tarjolla.
Käykö tässä lopulta niin, että ulkomaalaiset vievät meidän paikkamme? Kun esim. telakoilla on avoimesti puhuttu työvoimatarpeesta ja ymmärrettävistä syistä vasta "pakon edessä" laitettu paikkoja hakuun, niin jonkin tiedon mukaan eräänkin kerran kahdensadan hakijan joukkoon oli mahtunut vain kaksi suomalaista.
Joku ilkeää sitten vielä olla kateellinen, kun UPM on viritellyt yhteistyökuviota telakan kanssa suomalaisten työnvaihtajien eduksi. Tietääkseni työt paperitehtaalla loppuvat joillakin vasta esim. marraskuussa, mutta hyvä on näistä kuvioista tietää vähän aikaisemmin, jos aikoo paikkakuntaakin vaihtaa.
Eli tarvitaan konkreettisesti ensin se työpaikka, jotta sitä voi hakea ja jotta siihen voi saada "hyvän tyypin", joita ilmeisesti puskaradion kautta yritetään saada! Sellaista ei välttämättä "kadulta" kaikille löydy.
Luulisi, että viimeistään nyt näiden ikävien tapahtumien myötä olisi ensinnäkin asenne työttömiä kohtaan muuttunut niin, että hekin ovat varteenotettavia rekrytoitavia, ja toisekseen työnvaihtajiin suhtauduttaisiin reilun kilpailuhenkisesti eikä kähmittäisi, jotta saataisiin "omia" tyyppejä. Kyseinen menettely on toki tietyissä tilanteissa puolusteltavissa, mutta ei auta massiivisessa työvoimantarpeessa.
Omalta alaltani (tosin eri paikkakunnalta) eräs pomo kertoi minulle jo kymmenisen vuotta sitten, että heti otettaisiin kolme viranhaltijaa, jos saataisiin. Määrä on nyt ainakin kolminkertaistunut, vaikka joka vuosi on tosissaan haettu kelpoisia viranhaltijoita. Ainakaan tässä tapauksessa hyvät tyypit (heille on viralliset vaatimukset) eivät ole yhtään lisääntyneet, mutta entisiä on jäänyt koko ajan eläkkeelle.
Tuntuihan se tosiaankin äidistäkin mukavalta, kun ruokakaupassa heti valmistuttua poikaakin metallialan töihin kilpailijallekin houkuteltiin, mutta hän ei itse ollut tästä menetelmästä innostunut. Laitoin asian tietysti korvan taakse, joten sikäli oli viisaasti tehty.
Parhaat rekrytointikanavat?
2
1103
Vastaukset
- Puskaradion kyseenalaistava
Meillä on täällä yksi suuri työnantaja, jonne ei niin vain mennä. Poika sitten reilun hakukierroksen jälkeen vaihtoi toiseen pienempään firmaan, johon ei myöskään niin vain menty. Tämä jälkimmäinen työnantaja on sen jälkeenkin ottanut lisää väkeä ja käyttänyt kaikkia mahdollisia kanavia rekrytoinnissaan (työttömiä ja vuokratyöntekijöitä unohtamatta), mikä monimuotoisuus minun mielestäni osoittaa yhteiskuntavastuuta vaikkakin jo pelkkä työpaikkojen tarjoaminenkin on sinänsä myönteinen ilmiö.
Nyt herää kysymys, että tarvitsevatko jo firmassa olevat työntekijät niukan ja tiukan rekrytoinnin luoman mielikuvan, että ovat jotenkin tavallisten kuolevaisten yläpuolella. Siinä tapauksessa olisi jo kiireesti karsittava tällainen asenne pois, koska mikään ei juuri nyt varsinaisesti positiivisessa yhteiskunnallisessa mielessä viittaa siihen. Aikansa kutakin - ja ilmiö on todellakin joskus ollut ymmärrettävissä: Eiköhän huippuosaaminen kuitenkin ole edelleenkin yksilöillä sisäänrakennettua ja sitä voi käyttää kyllä mielellään koko alan tunnetuksi tekemiseksi kuten eräs telakka tällä kertaa mainoksissaan.- entinen metallimies
Olisitte ajatellut kun 1995 äänestitte Eu:n liittymisen puolesta. Ammattiyhdistysliike oli suureen ääneen vielä asiaa kannattamassa ja jäsenilleen suosittelemassa että he äänestäisivät asianpuolesta ja näin suomi säilyttäisi kilpailukyvyn ja työpaikat. Nyt olaan siten siinä tilanteessa (kiitos suomen korkeat sosiaalikulut), että balttialaisen vuokratyöntekijän saa töihin halvemmalla kuin suomalainen ammattimies suostuu työskentelemään. Otetaan esimerkki työntekijälle maksetaan 9,62€/h palkkaa jolla ei moni ammattitaitoinen metallimies suostu töihin tulemaan. Työajanlyhennysten (Pekkasten) ja sosiaalikulujen jälkeen työntekijä maksaa työnantajalle 18€/h. Baltiasta hän saa vuokrattua työntekijän 17,50 – 18€/h ja silti kaikki suomen ja eu:n lait ja määräykset toteutuvat. Kumman työnantaja valitsee kun tuo vuokratyöntekijä suostuu työskentelemään 10h/päivä 6 päivää viikossa ilman ylityökorvausta (laillisesti, työaikapankkijärjestelmän kautta, jonka suomalaiset ammattiliitot ja työnantajat ovat sopineet).
Vuokratyöntekijällä ei ole irtisanomisaikaa eikä suojaa kun työ loppuu, laitetaan miehet kotiin ja kulut lakkaavat samalla. Verorahat näistä palkkatuloista menevät toisen maan hyvinvoinnin luomiseen ja suomalaiset saavat maksaa sen osuuden korotettuina veroina.
Nyt sitten kuuliaiset ja Brysselin per****nuolijat ovat vielä vapauttaneet muunkin kilpailun. Kohta suurin osa rakennusurakoista ja metalliteollisuuden alihankinnoista tehdään muualla kuin suomessa, koska se on halvempaa kuin suomalainen työ. Esimerkiksi virossa metallimies tienaa 250€-750€ /kk, ei vietä kesälomaa. Ei siis tarvitse ihmetellä milloin työn pakeneminen alkaa suomen rajojen ulkopuolelle. Kun ensivuonna äänestätte eduskuntavaaleissa miettikää tarkkaa kenelle äänenne annatte. Suomi elää nousukautta mutta keskiluokka tulee köyhtymään tasaisesti tästä eteenpäin, verotus tulee kasvamaan, työttömyys lisääntymään, edes koulutetulle väelle ei löydy töitä kuin suomen rajojen ulkopuolelta ja palkkatasolla jota siellä maksetaan. Onko meidän lastenlastemme tulevaisuus sama kuin on nyt ihmisillä Kiinassa ja Intiassa? Unelma hyvinvointisuomesta elää vain politiikkojenunelmissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26416953Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235458- 1152581
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152058Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361762Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111996- 59952
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32880Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44880