onko

mitä teen exä uhkailee minua sitten viime viikon perjantaina se kävi käsiksi yksissä juhlissa.
pelkään häntä.meijän juttu loppui jo vuosi sitten.koska silloin hän raiskasi minut.Mutta en uskalla kertoa tästä kenellekkään kun hän uhkaa tappaa mut jos tää juttu leviää.minä olen 16w ja tällä hetkellä tämä kundi on 20.auttakaa!!
102178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

KERROT poliisille. Kärsit kuitenkin jokatapauksessa sen jätkän uhkailusta, eli on vain hyvä jos hänkin kärsii eli joutuu vankilaan.

Kiristämiseen ei saa suostua, vaikka olisikin vain "pieni tyttö".

Vaihtoehtoisesti voit hankkia tietoosi paikkakunnan hurjimmat ja raiskaajia vihaavimmat tyypit, ja kerrot heille, jolloin he hoitelevat tyypin!

Äänestä

Puhu jollekin. Soita vaikka Pekka Saurin ohjelmaan. Sauri on hyvää tarkoittava, vaikkakin vähän tyhmä. Olen tavannut tyypin joskus.

Yksi paikka, josta voit saada apua, on seurakunta. Papit ja diakonit ovat saaneet sellaisen koulutuksen, että he pystyvät kuuntelemaan, mutteivat ole silti yhtä kliinisiä kuin nämä ammattiauttajat.

Etsi ihan kuka vaan, mutta puhu. Muista, ettei mikään ole Sinun syytäsi. Sinulla on oikeus luottaa ihmiseen, ja odottaa että tämä on luottamuksesi arvoinen.

Äänestä

Tos varmaan kannattaa ottaa huomioon vielä se, että kun se on sut raiskannu vuosi sitten, niin se on raiskannu alaikäisen. Eli kyllä keskivertomiehen pitäis saada hiljaseksi sillä tulevaisuudenkuvalla, että se lähtee linnaan istumaan lapsen raiskauksesta.

Äänestä
  • Eilen sitten tämä kundi tuli minun luokse.eikä porukat ollut kotona joten jätkällä oli oiva mahdollisuus taas hakata.Se hakkasi ja potki. sitten lopuksi tönäisi mua yhtä kaappia päin.ja huusi jotain että vihaa mua ja lähti pois.Tänä aamuna se sitten soitti ja alko sanoo jotain että on pahoillaan eilisestä.Mä pelkään sitä.mutta en uskalla puhua siitä kenellekkään.Mun eräs entinen jätkä on kysellyt multa että onko mulla kaikki hyvin.pitäisköhän kertoa sille.se varmaan vois auttaa mua.

    Äänestä

  • tyttö kirjoitti:

    Eilen sitten tämä kundi tuli minun luokse.eikä porukat ollut kotona joten jätkällä oli oiva mahdollisuus taas hakata.Se hakkasi ja potki. sitten lopuksi tönäisi mua yhtä kaappia päin.ja huusi jotain että vihaa mua ja lähti pois.Tänä aamuna se sitten soitti ja alko sanoo jotain että on pahoillaan eilisestä.Mä pelkään sitä.mutta en uskalla puhua siitä kenellekkään.Mun eräs entinen jätkä on kysellyt multa että onko mulla kaikki hyvin.pitäisköhän kertoa sille.se varmaan vois auttaa mua.

    Tyyppi on selkeästi luonnevikainen.

    Siis oikeesti jos tää on totta, niin menet hyvänsään aikana, eli kun olet vielä kunnossa, yksinkertaisesti poliisin puheille. Tuohan on jo väkivaltaista pahoinpitelyä, joten kyllä poliisi auttaa asiassa.
    Parempi olisi myös puhua vanhemmilles. Kyllä ne ymmärtää. Missään tapauksessa ei pidä kuvitella, että kyllä tää tästä menee ohi itsekseen. Tollasten kavereiden kanssa niin ei koskaan tapahdu, vaan tilanne pahenee ajan myötä. Eli ihan itsesi tähden TOIMI, ettei tarvitse katua.

    Äänestä

  • Hemmo kirjoitti:

    täytyy huomenna mennä puhuu poliiseille.Kerroin juuri tänä aamuna vanhemmille.he ymmärsi hyvin.onneksi.kuinka vanha sinä olet?siis Hemmo

    Äänestä

  • tyttö kirjoitti:

    täytyy huomenna mennä puhuu poliiseille.Kerroin juuri tänä aamuna vanhemmille.he ymmärsi hyvin.onneksi.kuinka vanha sinä olet?siis Hemmo

    Mukava kuulla, että olet saanut puhuttua asiasta. Sekin jo varmaan helpottaa vähän. Ja kyllähän ketkä tahansa normaalit vanhemmat välittävät ja kantavat lapsestaan huolta, eli kyllä niiden tukeen yleensä voi luottaa. Toivottavasti saat kerättyä sitä tarmoa ja rohkeutta vielä sen verran, että tosiaan ilmoitat tästä tyypistä ja sen tekosista poliisille, koska se on ainoa oikea tapa hoitaa asia.
    Ja mähän olen ite tällanen jo melkeen 30v tyyppi Hesasta. Eli vanha äijä.
    Mutta toivotan sulle onnea jatkossa.

    Siis ilmoitin tänään siitä jätkästä poliiseille.Nyt on todella hyvä mieli jatkaa elämää.Ai olet niin läheltä.vai onko hesa nyt kummiskaan hirveen lähellä järvenpäätä.Hyvää jatkoa vaan sullekkin ja kiitos.

    jätkäkaveriksi semmosen hormooni kehonrakentajan niin voit olla sen kainalos turvas ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tyttö kirjoitti:

mitä teen exä uhkailee minua sitten viime viikon perjantaina se kävi käsiksi yksissä juhlissa.
pelkään häntä.meijän juttu loppui jo vuosi sitten.koska silloin hän raiskasi minut.Mutta en uskalla kertoa tästä kenellekkään kun hän uhkaa tappaa mut jos tää juttu leviää.minä olen 16w ja tällä hetkellä tämä kundi on 20.auttakaa!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu