Ulkoilmanäyttelyt

Aloittelijat

Hei,

Onko hyviä vinkkejä? Ulkoilmanäyttely tulossa ja vielä nurmikentällä. Mitä tehdä kun koiruliini ei suostu kävelemään kehässä, kun kaikki hajut on paljon kivempia. Muuten kyllä tykkää näyttelyissä käydä. Parissa sisähallissa olemme olleet ja siellä ei ole ollut ongelmaa. Namia jos yrittää käyttää kävelyn aikana niin sitten alkaa tietysti hyppiminen. Ja jos hajut on oikein mahtavat, ei edes namit auta.

3

194

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sadi

      Meillä auttoi touhotukseen se, että mentiin paikanpäälle jo aamulla kun kehä oli iltapäivällä. Aikansa koira touhotti hajujen ja muiden koirien perään ja lopulta kyllästyi ja rauhoittui ja sitten kehässä esiintyi rauhallisesti. Tämä on tietysti vaikeampaa toteuttaa, jos koirasi esitysaika on heti aamusta. Käy koiran kanssa ainakin kunnon lenkki ennen näyttelyyn menoa. Sekin voi auttaa.

    • muttei liian

      Olen samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa, että kannattaa mennä ajoissa. Mutta ei liian ajoissa, koska sitten koira voi olla taas niin väsynyt, ettei jaksa kehässä enää esiintyä.

      Häkki kannattaa ottaa mukaan, että koira saa välillä levätä.

    • niiin

      Soittaisin sellaiselle kasvattajalle jolla koirat liikkuu kauniisti ja kysyisin että olisiko aikaa opettaa minulle.Se kehässä liikkuminen ei ole niin helppoa kun sen voisi kuvitella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      155
      11938
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      149
      5430
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      43
      4477
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      132
      3632
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2738
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1926
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      107
      1646
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      361
      1601
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      102
      1506
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1451
    Aihe